Huomasin ds2:een liittyvän erikoisuuden. Tuo kirjoittamani on notaationa todella tyypillinen, ja nimityskin on intervalli, pituuselementin neliö, neliömuoto tai metriikka. Kaava kuitenkin näyttää siltä, että oikealla dx:t ovat 1-muotoja, ja vasemmalla ds2 on 1-muodon neliö (ds)2 tai jopa \(ds \otimes ds\).QS kirjoitti: ↑17 Loka 2023, 17:32...
Ja sitten intervalli ds2, johon ketjussa viitattu. Se on infinitesimaali pituuselementti koordinaateilla (U,x)
\(ds^2 =-d\tau^2 = g_{\mu\nu} dx^{\mu}dx^{\nu}\),
missä \(dx^{\mu}\) ovat koordinaatiston (U,x) differentiaaleja. Tämä ei ole sama kuin g, vaan nimenomaan pituuselementti, joka on saatu käyttämällä metriikkaa g. Schwartzschildin koordinaateissa (vain t ja r näkyvissä)
\(ds^2 = -d\tau^2 = g_{00} dx^0 dx^0 + g_{11} dx^1 dx^1 = -\left (1-\frac{r_s}{r} \right )dt^2 + \left (1-\frac{r_s}{r} \right )^{-1}dr^2\).
osapuilleen näin. \(g_{\mu\nu}\) kuvaa vektorit reaaliluvuksi, ja \(g^{\mu\nu}\) vastaavasti 1-muodot reaaliluvuksi. Jälkimmäinen merkitään joskus \(g^{-1}\), mutta tämä ei ole perinteisessä mielessä g:n käänteiskuvaus.
Intervalli ds2 ei ole vektori, vaan invariantti pituuselementti, jota voi kutsua myös Lorentz-skalaariksi.
Kirjoitin epätäsmällisesti - tarkoitin verrata ds-oliota ja kantavektoreilla suunnattavaa 1-muotoa. Onhan ds:n juurisyyssä kuitenkin vektorisuure eikä pelkkä vapausasteen manifestaatio.QS kirjoitti: ↑19 Loka 2023, 08:51osapuilleen näin. \(g_{\mu\nu}\) kuvaa vektorit reaaliluvuksi, ja \(g^{\mu\nu}\) vastaavasti 1-muodot reaaliluvuksi. Jälkimmäinen merkitään joskus \(g^{-1}\), mutta tämä ei ole perinteisessä mielessä g:n käänteiskuvaus.
Intervalli ds2 ei ole vektori, vaan invariantti pituuselementti, jota voi kutsua myös Lorentz-skalaariksi.
Reaaliluvuiksi juu. Muunnetaan 1-muodon kovarianttikomponentit niihin liittyvän vektorin kontravarianteiksi komponenteiksi metrisen tensorin kautta tai vektorin kovarianttikomponentit niihin liittyvän 1-muodon kontravarianteiksi komponenteiksi.
Tuo ylläoleva notaatiota tosiaankin näkyy melkein kaikkialla ja kuten totesitkin tuo kaava ajaa heti pedanttisuuden karille noiden differentiaalien takia. Jäin ihan miettimään, että mistä tuo notaatio on tullut ja varmastikin sen alkuperä on Riemannin geometriassa ja sen esiasteessa 2D-pintateoriassa 1800-luvun alun tapaan (Gauss etc.). Tuolloin nuo differentiaalit ymmärrettiin infinitesimaalisina siirtyminä jolloin kahden eri pinnan tai moniston kahden "läheisen" pisteen etäisyys ds laskettiin kaavalla \(ds^2 = g_{\mu\nu}dx^{\mu}dx^{\nu}\). Tuossa voidaan ottaa neliöjuuri, koska metriikka on Riemann-geometriassa positiividefiniitti, jolloin \( ds = \sqrt{g_{\mu\nu}dx^{\mu}dx^{\nu}}\). Tästä heti ihan sivuhuomautuksena: Suhtiksessa voi kuitenkin olla ds2<0, jolloin tuon neliöjuuri ds on imaginaarinen, joten ds2-merkintä ei ole edes aina mielekäs.QS kirjoitti: ↑18 Loka 2023, 20:34Huomasin ds2:een liittyvän erikoisuuden. Tuo kirjoittamani on notaationa todella tyypillinen, ja nimityskin on intervalli, pituuselementin neliö, neliömuoto tai metriikka. Kaava kuitenkin näyttää siltä, että oikealla dx:t ovat 1-muotoja, ja vasemmalla ds2 on 1-muodon neliö (ds)2 tai jopa \(ds \otimes ds\).QS kirjoitti: ↑17 Loka 2023, 17:32...
Ja sitten intervalli ds2, johon ketjussa viitattu. Se on infinitesimaali pituuselementti koordinaateilla (U,x)
\(ds^2 =-d\tau^2 = g_{\mu\nu} dx^{\mu}dx^{\nu}\),
missä \(dx^{\mu}\) ovat koordinaatiston (U,x) differentiaaleja. Tämä ei ole sama kuin g, vaan nimenomaan pituuselementti, joka on saatu käyttämällä metriikkaa g. Schwartzschildin koordinaateissa (vain t ja r näkyvissä)
\(ds^2 = -d\tau^2 = g_{00} dx^0 dx^0 + g_{11} dx^1 dx^1 = -\left (1-\frac{r_s}{r} \right )dt^2 + \left (1-\frac{r_s}{r} \right )^{-1}dr^2\).
Voisi luulla, että tässä lasketaan \( ds^2 = g_{\mu\nu}(dx^{\mu},dx^{\nu})\), missä tensoriin asetetaan kaksi "vektoria", jotka kuitenkin ovat 1-muotoja eivätkä vektoreita. Tuo ds2:n kaava on nyt tarkemmin katsoen aivan sekava.
Tämä on mielestäni oikein, jos ajattelee nuo dx0 ja dx1 vektorin komponenteiksi ja mutta silloin niiden ei tarvitse (voivat olla) olla infinitesimaalisia vaan ne ovat \(T_pM\):n vektorin komponentteja.QS kirjoitti:
Lisäksi vielä se, että g laskee sisätulon TpM:n vektoreille, ei koordinaatiston vektoreille (tai 1-muodoille).
Mitäpä jos kirjoitan tangenttiavauuteen vektorin \(v^{\mu}e_{\mu} = (dx^0) e_0 + (dx^1) e_1\), missä komponentit v0=dx0 ja v1=dx2 ovat TpM:n vektorin komponentteja, joihin on ikään kuin sijoitettu koordinaatiston differentiaalit.
Sitten lasken intervallin \(ds^2 = g(v,v) = g_{00}dx^0dx^0 + g_{11}dx^1dx^1\), missä dx0 ja dx1 ovat komponentteja. Koordinaatiston intervallin kaavassa voin kuitenkin tulkita ne koordinaatiston infinitesimaaleina siirtymävektoreina dx.
Voiko tämän ajatella näin, ja voinko käyttää TpM:n sisätuloa siihen, että tällä tavalla lasken pisteen \(p \in M\) kohdalla olevan siirtymävektorin neliön? Vai pitääkö keksiä joku monimutkaisempi tapa.
Tarkka huomio. Kyllä se ds2 kuitenkin positiivisena tiheysmääränä GR:ssäkin sovelletaan - tulee vain tietoisesti huomioida neliöjuuressa tarvittaessa merkinvaihto.Disputator kirjoitti: ↑20 Loka 2023, 09:43Tuolloin nuo differentiaalit ymmärrettiin infinitesimaalisina siirtyminä jolloin kahden eri pinnan tai moniston kahden "läheisen" pisteen etäisyys ds laskettiin kaavalla \(ds^2 = g_{\mu\nu}dx^{\mu}dx^{\nu}\). Tuossa voidaan ottaa neliöjuuri, koska metriikka on Riemann-geometriassa positiividefiniitti, jolloin \( ds = \sqrt{g_{\mu\nu}dx^{\mu}dx^{\nu}}\). Tästä heti ihan sivuhuomautuksena: Suhtiksessa voi kuitenkin olla ds2<0, jolloin tuon neliöjuuri ds on imaginaarinen, joten ds2-merkintä ei ole edes aina mielekäs.