Suhteellisuusteorian kritiikkiä

[QS]

Ei se todistakaan, vaan äkkijyrkkyys todistaa. Äkkijyrkkyys ilmenee koordinaatistosta riippumatta.

Aiemmin mainitsemani koordinaatistosta riippumaton Kretschmann skalaari (\(r\) on etäisyys singulariteetista, \(R\) on Riemannin kaarevuustensori)

\(\displaystyle K = R{_{\mu\nu\rho\sigma}}^{\mu\nu\rho\sigma} = \frac{48G^2M^2}{c^2r^6}\)

kertoo hyvin selvästi, että horisontissa ei ole minkäänlaista "äkkijyrkkyyttä", vaan päin vastoin: sileä, dervoituva ja kasvava kaarevuus, joka lähestyy ääretöntä kun \(r \to 0\). Pisteessä \(r=0\) aika-avaruutta ei ole.

En tiedä sitten mikä on oikea käsitys. Rubor'in mukaan z muuttuu niinkin lyhyellä matkalla kuin 51 nollaa muuttuu 52 nollaan, siis pilkun jälkeen tulee 52 nollaa ja sitten vasta 1 metri. Sehän on protonin jotain 10^30 osa. Niin tällä matkalla punasiirtymä muuttuu 3x. Eikö se ole äkkijyrkkyyttä?

Fysiikan kielellä asia ilmaistaan siten, että tapahtumahorisontin kohdalla kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat kausaaliset polut (kausaaliset = ajan- ja valonkaltaiset, polut = maailmanviivat) kääntyvät kohti keskipistettä. Yksikään kausaalinen polku ei enää osoita keskipisteestä pois päin. Juuri ennen tapahtumahorisonttia osa poluista vielä osoittaa pois päin, ja niistä saadaan voimakkaasti punasiirtynyt valo.

Tämä ei kuitenkaan ole "äkkijyrkkä", vaan tapahtuu asteittain, kun lähestytään horisonttia. Schwarzschild-koordinaateilla voi näyttää "äkkijyrkältä", koska koordinaattien singulaari piste on horisontin kohdalla. Samoin kuin Pohjoisnapa on Mercator-projektion singulaarinen piste, ja Mercatorin kartassa matka Helsingistä pohjoisnavalle ääretön kilometriä.

Mitään äkkijyrkkää ei tapahdu, kun tilannetta tarkastellaan paikallisesti horisontin ohituskohdassa. Samoin kuin Pohjoisnavalle on ihan äärellinen matka, kun laittaa repun selkään ja menee sinne.

Mercator-vertaukseen kuitenkin se ero, että tapahtumahorisontin ja etäisen havaitsijan välissä aika-avaruus oikeasti kaareutuu, jonka takia punasiirtymä on todellinen.

Jos tapahtumahorisontti olisi valtavan laaja, sellainenkin on mahdollinen. Silloin g-voima horisontilla saattaisi olla verrattavissa kuun g-voimaan.

Kaikkien mustien aukkojen g-voima (paikallaan pysymiseen tarvittava kiihtyvyys) lähestyy ääretöntä, kun lähestytään tapahtumahorisonttia. Vakioetäisyydellä pysyvän havaitsijan ominaiskiihtyvyys

\(\displaystyle \alpha = \frac{r_s}{2r^2 \sqrt{1-\frac{r_s}{r}}}\)

lähestyy siis ääretöntä, kun \(r \to r_s\), ja riippumatta siitä millä etäisyydellä \(r_s\) on.

Kun raketti menisi horisontin lähelle ja ikkunasta heitetään talouspapereita ja kaukoputkella seurataan niiden putoamista, niin hyvin äkkijyrkästi ne häviää näkyvistä.

Kun raketti pysyy vakioetäisyydellä, niin raketista havaitaan, että paperi ei koskaan saavuta horisonttia, vaan asteittain lähestyy horisonttia äärettömän ajan. Tämä ei ole "äkkijyrkkä" ilmiö.

Kun tarkastellaan paperin paikallisesta kehyksestä, niin se etenee kohti singulariteettia, ja saavuttaa sen äärellisessä ajassa. Taakse jäänyt raketti näkyy asteittain yhä voimakkaammin sinisiirtyneenä. Tässäkään ei ole "äkkijyrkkiä" ilmiöitä.

[pähkäilijä]

Ei se todistakaan, vaan äkkijyrkkyys todistaa. Äkkijyrkkyys ilmenee koordinaatistosta riippumatta.

Aiemmin mainitsemani koordinaatistosta riippumaton Kretschmann skalaari (\(r\) on etäisyys singulariteetista, \(R\) on Riemannin kaarevuustensori)

\(\displaystyle K = R{_{\mu\nu\rho\sigma}}^{\mu\nu\rho\sigma} = \frac{48G^2M^2}{c^2r^6}\)

kertoo hyvin selvästi, että horisontissa ei ole minkäänlaista "äkkijyrkkyyttä", vaan päin vastoin: sileä, dervoituva ja kasvava kaarevuus, joka lähestyy ääretöntä kun \(r \to 0\). Pisteessä \(r=0\) aika-avaruutta ei ole.

En tiedä sitten mikä on oikea käsitys. Rubor'in mukaan z muuttuu niinkin lyhyellä matkalla kuin 51 nollaa muuttuu 52 nollaan, siis pilkun jälkeen tulee 52 nollaa ja sitten vasta 1 metri. Sehän on protonin jotain 10^30 osa. Niin tällä matkalla punasiirtymä muuttuu 3x. Eikö se ole äkkijyrkkyyttä?

Fysiikan kielellä asia ilmaistaan siten, että tapahtumahorisontin kohdalla kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat kausaaliset polut (kausaaliset = ajan- ja valonkaltaiset, polut = maailmanviivat) kääntyvät kohti keskipistettä. Yksikään kausaalinen polku ei enää osoita keskipisteestä pois päin. Juuri ennen tapahtumahorisonttia osa poluista vielä osoittaa pois päin, ja niistä saadaan voimakkaasti punasiirtynyt valo.

Tämä ei kuitenkaan ole "äkkijyrkkä", vaan tapahtuu asteittain, kun lähestytään horisonttia. Schwarzschild-koordinaateilla voi näyttää "äkkijyrkältä", koska koordinaattien singulaari piste on horisontin kohdalla. Samoin kuin Pohjoisnapa on Mercator-projektion singulaarinen piste, ja Mercatorin kartassa matka Helsingistä pohjoisnavalle ääretön kilometriä.

Mitään äkkijyrkkää ei tapahdu, kun tilannetta tarkastellaan paikallisesti horisontin ohituskohdassa. Samoin kuin Pohjoisnavalle on ihan äärellinen matka, kun laittaa repun selkään ja menee sinne.

Mercator-vertaukseen kuitenkin se ero, että tapahtumahorisontin ja etäisen havaitsijan välissä aika-avaruus oikeasti kaareutuu, jonka takia punasiirtymä on todellinen.

Jos tapahtumahorisontti olisi valtavan laaja, sellainenkin on mahdollinen. Silloin g-voima horisontilla saattaisi olla verrattavissa kuun g-voimaan.

Kaikkien mustien aukkojen g-voima (paikallaan pysymiseen tarvittava kiihtyvyys) lähestyy ääretöntä, kun lähestytään tapahtumahorisonttia. Vakioetäisyydellä pysyvän havaitsijan ominaiskiihtyvyys

\(\displaystyle \alpha = \frac{r_s}{2r^2 \sqrt{1-\frac{r_s}{r}}}\)

lähestyy siis ääretöntä, kun \(r \to r_s\), ja riippumatta siitä millä etäisyydellä \(r_s\) on.

Kun raketti menisi horisontin lähelle ja ikkunasta heitetään talouspapereita ja kaukoputkella seurataan niiden putoamista, niin hyvin äkkijyrkästi ne häviää näkyvistä.

Kun raketti pysyy vakioetäisyydellä, niin raketista havaitaan, että paperi ei koskaan saavuta horisonttia, vaan asteittain lähestyy horisonttia äärettömän ajan. Tämä ei ole "äkkijyrkkä" ilmiö.

Kun tarkastellaan paperin paikallisesta kehyksestä, niin se etenee kohti singulariteettia, ja saavuttaa sen äärellisessä ajassa. Taakse jäänyt raketti näkyy asteittain yhä voimakkaammin sinisiirtyneenä. Tässäkään ei ole "äkkijyrkkiä" ilmiöitä.

Äkkijyrkkyyden vaikutus erikoinen, se toimii 10 metrin päästä yhtä hyvin kuin 10 valovuoden. Sitä voi verrata pitkään rautalankaan joka on melko suora tanko. Ei tanko ole aivan suora koska dilaatio vaikuttaa koko matkalla. Loppupäässä tanko kaareutuu yhä jyrkemmin. Tangon päähän taivutetaan pieni koukku, vertaa virkkauskoukkuun. Koukku nappaa aivan päässä olevan kappaleen kiinni. Käytännössä näin Shapiro-viiveen vastakohta on Shapiro-ediste.
Mutta olennaista on koukun pää joka pysäyttää meidän kantilta horisontin kellon, pysäytyskohta on se absoluuttinen asia. Eli vaikka koukku olisi 1mm päässä, horisontti on samassa paikassa verrattuna rakettiin joka tarkastelee tilannetta 1000km päästä.

Tämän seurauksena pinnan tuntumaan syntyy ruuhka. jos aurinko romahtaisi mustaksi aukoksi, sen säde olisi muutaman kilometrin. Jos sitten Jupiter syksyisi aukkoon, sen materia levittäytyisi muutaman kymmenen neliökilometrin alueelle. Kun se tulisi äkkijyrkkään kohtaan, näyttäisi ruuhka syntyvän.

[QS]

Ei se todistakaan, vaan äkkijyrkkyys todistaa. Äkkijyrkkyys ilmenee koordinaatistosta riippumatta.

Aiemmin mainitsemani koordinaatistosta riippumaton Kretschmann skalaari (\(r\) on etäisyys singulariteetista, \(R\) on Riemannin kaarevuustensori)

\(\displaystyle K = R{_{\mu\nu\rho\sigma}}^{\mu\nu\rho\sigma} = \frac{48G^2M^2}{c^2r^6}\)

kertoo hyvin selvästi, että horisontissa ei ole minkäänlaista "äkkijyrkkyyttä", vaan päin vastoin: sileä, dervoituva ja kasvava kaarevuus, joka lähestyy ääretöntä kun \(r \to 0\). Pisteessä \(r=0\) aika-avaruutta ei ole.

En tiedä sitten mikä on oikea käsitys. Rubor'in mukaan z muuttuu niinkin lyhyellä matkalla kuin 51 nollaa muuttuu 52 nollaan, siis pilkun jälkeen tulee 52 nollaa ja sitten vasta 1 metri. Sehän on protonin jotain 10^30 osa. Niin tällä matkalla punasiirtymä muuttuu 3x. Eikö se ole äkkijyrkkyyttä?

Fysiikan kielellä asia ilmaistaan siten, että tapahtumahorisontin kohdalla kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat kausaaliset polut (kausaaliset = ajan- ja valonkaltaiset, polut = maailmanviivat) kääntyvät kohti keskipistettä. Yksikään kausaalinen polku ei enää osoita keskipisteestä pois päin. Juuri ennen tapahtumahorisonttia osa poluista vielä osoittaa pois päin, ja niistä saadaan voimakkaasti punasiirtynyt valo.

Tämä ei kuitenkaan ole "äkkijyrkkä", vaan tapahtuu asteittain, kun lähestytään horisonttia. Schwarzschild-koordinaateilla voi näyttää "äkkijyrkältä", koska koordinaattien singulaari piste on horisontin kohdalla. Samoin kuin Pohjoisnapa on Mercator-projektion singulaarinen piste, ja Mercatorin kartassa matka Helsingistä pohjoisnavalle ääretön kilometriä.

Mitään äkkijyrkkää ei tapahdu, kun tilannetta tarkastellaan paikallisesti horisontin ohituskohdassa. Samoin kuin Pohjoisnavalle on ihan äärellinen matka, kun laittaa repun selkään ja menee sinne.

Mercator-vertaukseen kuitenkin se ero, että tapahtumahorisontin ja etäisen havaitsijan välissä aika-avaruus oikeasti kaareutuu, jonka takia punasiirtymä on todellinen.

Jos tapahtumahorisontti olisi valtavan laaja, sellainenkin on mahdollinen. Silloin g-voima horisontilla saattaisi olla verrattavissa kuun g-voimaan.

Kaikkien mustien aukkojen g-voima (paikallaan pysymiseen tarvittava kiihtyvyys) lähestyy ääretöntä, kun lähestytään tapahtumahorisonttia. Vakioetäisyydellä pysyvän havaitsijan ominaiskiihtyvyys

\(\displaystyle \alpha = \frac{r_s}{2r^2 \sqrt{1-\frac{r_s}{r}}}\)

lähestyy siis ääretöntä, kun \(r \to r_s\), ja riippumatta siitä millä etäisyydellä \(r_s\) on.

Kun raketti menisi horisontin lähelle ja ikkunasta heitetään talouspapereita ja kaukoputkella seurataan niiden putoamista, niin hyvin äkkijyrkästi ne häviää näkyvistä.

Kun raketti pysyy vakioetäisyydellä, niin raketista havaitaan, että paperi ei koskaan saavuta horisonttia, vaan asteittain lähestyy horisonttia äärettömän ajan. Tämä ei ole "äkkijyrkkä" ilmiö.

Kun tarkastellaan paperin paikallisesta kehyksestä, niin se etenee kohti singulariteettia, ja saavuttaa sen äärellisessä ajassa. Taakse jäänyt raketti näkyy asteittain yhä voimakkaammin sinisiirtyneenä. Tässäkään ei ole "äkkijyrkkiä" ilmiöitä.

Äkkijyrkkyyden vaikutus erikoinen
...
Kun se tulisi äkkijyrkkään kohtaan, näyttäisi ruuhka syntyvän.

Niin, onneksi mitään "äkkijyrkkyyttä" ei ole, kuten todettu jo useasti.