Suhteellisuusteorian kritiikkiä

[QS]

Funktion kuvaajan pitäisi lähteä nollasta eikä ykkösestä. Piirrä sellainen joka lähtee nollasta niin on ymmärrettävämpi.

Piste x=0 on singulariteetti, x=1 koordinaattien singulaarinen piste, ja Scwarzschildin ulkoratkaisu ei päde, kun 0<x<1.

Kerron salaisuuden: korkealla radalla näkee punasiirtymästä matalan radan kellon hitauden. Matalalla radalla näkee sinisiirtymästä korkeamman radan kellon nopeuden.

Tunnettuja tuloksia ( ≠ salaisuuksia) Schwarzschild-metriikassa, kun tarkastellaan alueella, jossa ulkoratkaisu pätee.

[pähkäilijä]

Ai onko rubor-taulukko pielessä? Itse olen kuvitellut sen olevan totta. Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos. Se ei selitä sitä g-kentän äkkijyrkkyydellä vaan ajan äkkijyrkkyydellä.

Ei ole pielessä. Siinä lasketaan punasiirtymä yleisesti tiedetyllä Schwarzschild-ratkaisun punasiirtymän kaavalla

\(\displaystyle z = \left(1-\frac{2GM}{rc^2} \right)^{-1/2} - 1\)

Kaava on hahmoteltu kuvaan. Vasemmassa reunassa kohdassa x=1 on tapahtumahorisontti, ja etäisyys horisontista kasvaa oikealle. Tässä z, joka on punasiirtymän voimakkuus, kasvaa nopeasti kohti ääretöntä horisontin lähellä. Funktiolla ei ole arvoa horisontissa, sillä se on koordinaattien singulaarinen piste, jonka voit todeta, kun koetat laskea \(1/\sqrt 0\).


z.png

Onko esittämäsi kaava Schwarzschildin tekemä?

On siinä mielessä, että se on laskettu Schwartzschld-metriikan ja -koordinaattien avulla.

Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos.

Siinä on näkyvissä samat asiat, mutta taulukko ei ole riittävä asian osoittamiseksi, sillä z ja kuva on erään mielivaltaisen havaitsijan koordinaateilla. Eräässä mielivaltaisesti valitussa koordinaatistossa ei voida osoittaa tapahtumahorisontin invariantteja ominaisuuksia.

Ihan sama asia kuin se, että Mercator-kartalla ei voi osoittaa todeksi, että matka Helsingistä pohjoisnavalle on ääretön kilometriä, vaikka kartalla laskevan merimiehen paperilla niin lukisi. Tämä on tärkeä vertauskuva, joka kannattaa painaa syvälle mieleen

Kun tapahtumahorisonttia käsitellään geomterisilla invarianteilla, niin horisontiin ei liity mitään "äkkijyrkkää", joka yleensä tarkoittaa sitä, että jokin funktio ei ole derivoituva, vaan siinä on porras tai jopa puuttuva osa, jonka jälkeen funktio hyppää seuraavaan arvoon ilman derivaattaa. Esimerkiksi tuo funktio z lopettaa olemassaolonsa horisontissa. Sitä ei ole. Se on rikki. Rikki olevasta funktiosta ei voi tehdä mitään päätelmiä, kun tarkastellaan luontoa.

Tapahtumahorisonttiin liittyy kuitenkin invariantti ominaisuus, jonka seurauksena mikään ei voi palata horisontin ulkopuolelle sen jälkeen, kun se on mennyt sisäpuolelle. Mutta kuten olen jo kymmenesti sanonut: Schwarzschild-punasiirtymä ei ole riittävä tarkastelu tämän osoittamiseksi. Ja tämä on toinen tärkeä asia joka kannattaa nyt painaa syvälle mieleen

Funktion kuvaajan pitäisi lähteä nollasta eikä ykkösestä. Piirrä sellainen joka lähtee nollasta niin on ymmärrettävämpi.

Ja punasiirtymähän korreloi salaperäisellä tavalla ajan kulun kanssa. Kerron salaisuuden: korkealla radalla näkee punasiirtymästä matalan radan kellon hitauden. Matalalla radalla näkee sinisiirtymästä korkeamman radan kellon nopeuden. Itse asiassa juuri tämä "rattaisto" selittää gravitaatiodilaation.

Kyllähän se kuvaaja lähti nollasta - siellä [Schw-säteen sisällä] vain ei ole ikääntyvän kaikkeusmoniston kannalta yhtään mitään - vain ]ulkopuolella on jotain.

Ai niin taulukko lähtee nollasta horisontissa mutta kaava lähtee nollasta singulariteetissä.

Muuten minne häviää se materia joka on horisontin sisällä ennen romahdusta mustaksi aukoksi. Mielestäni se jää sisäpuolelle. Että on siellä jotakin.

[pähkäilijä]

Funktion kuvaajan pitäisi lähteä nollasta eikä ykkösestä. Piirrä sellainen joka lähtee nollasta niin on ymmärrettävämpi.

Piste x=0 on singulariteetti, x=1 koordinaattien singulaarinen piste, ja Scwarzschildin ulkoratkaisu ei päde, kun 0<x<1.

Kerron salaisuuden: korkealla radalla näkee punasiirtymästä matalan radan kellon hitauden. Matalalla radalla näkee sinisiirtymästä korkeamman radan kellon nopeuden.

Tunnettuja tuloksia ( ≠ salaisuuksia) Schwarzschild-metriikassa, kun tarkastellaan alueella, jossa ulkoratkaisu pätee.

Kuten Eusalle mainitsin, sekoitin Rubor-taulukon ja kaavan, ne lähtee eri kohdista.

Onko testattu Shapiro-viivettä massallisille hiukkasille? Fotonien kohdalla niiden välimatka kasvaa. Jos pätee massallisiin hiukkasiin, silloin pätee kiviinkin. Kun aurinko romahtaa mustaksi aukoksi, sen pinta-ala on 113km^2. Jos Jupiter törmää siihen kohtisuoraan, niin ainakin törmäyspuolelle syntyisi "Shapiro- ediste". Ja taitaa ympäriinsä syntyä samaa koska 100% kohtisuora törmäys ei synnytä kertymäkiekkoa.

Joten jos Shapiro-ediste tuo materian lähemmäksi toisiaan, silloin välimatkat horisontin lähellä lyhenee ja syntyy ketjukolari. Ketjukolari on myös putoavan koordinaatiston "kokemus", ei ainoastaan ulkopuolisen havaitsijan.

Tosin sillä erolla että ulkopuolinen "näkee" vain ohuen kalvon, kun putoava näkee selvää väljyyttä kolarialueella. (Niin kuin sorakasassa on ilmaa)

[Eusa]

Ai onko rubor-taulukko pielessä? Itse olen kuvitellut sen olevan totta. Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos. Se ei selitä sitä g-kentän äkkijyrkkyydellä vaan ajan äkkijyrkkyydellä.

Ei ole pielessä. Siinä lasketaan punasiirtymä yleisesti tiedetyllä Schwarzschild-ratkaisun punasiirtymän kaavalla

\(\displaystyle z = \left(1-\frac{2GM}{rc^2} \right)^{-1/2} - 1\)

Kaava on hahmoteltu kuvaan. Vasemmassa reunassa kohdassa x=1 on tapahtumahorisontti, ja etäisyys horisontista kasvaa oikealle. Tässä z, joka on punasiirtymän voimakkuus, kasvaa nopeasti kohti ääretöntä horisontin lähellä. Funktiolla ei ole arvoa horisontissa, sillä se on koordinaattien singulaarinen piste, jonka voit todeta, kun koetat laskea \(1/\sqrt 0\).


z.png

Onko esittämäsi kaava Schwarzschildin tekemä?

On siinä mielessä, että se on laskettu Schwartzschld-metriikan ja -koordinaattien avulla.

Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos.

Siinä on näkyvissä samat asiat, mutta taulukko ei ole riittävä asian osoittamiseksi, sillä z ja kuva on erään mielivaltaisen havaitsijan koordinaateilla. Eräässä mielivaltaisesti valitussa koordinaatistossa ei voida osoittaa tapahtumahorisontin invariantteja ominaisuuksia.

Ihan sama asia kuin se, että Mercator-kartalla ei voi osoittaa todeksi, että matka Helsingistä pohjoisnavalle on ääretön kilometriä, vaikka kartalla laskevan merimiehen paperilla niin lukisi. Tämä on tärkeä vertauskuva, joka kannattaa painaa syvälle mieleen

Kun tapahtumahorisonttia käsitellään geomterisilla invarianteilla, niin horisontiin ei liity mitään "äkkijyrkkää", joka yleensä tarkoittaa sitä, että jokin funktio ei ole derivoituva, vaan siinä on porras tai jopa puuttuva osa, jonka jälkeen funktio hyppää seuraavaan arvoon ilman derivaattaa. Esimerkiksi tuo funktio z lopettaa olemassaolonsa horisontissa. Sitä ei ole. Se on rikki. Rikki olevasta funktiosta ei voi tehdä mitään päätelmiä, kun tarkastellaan luontoa.

Tapahtumahorisonttiin liittyy kuitenkin invariantti ominaisuus, jonka seurauksena mikään ei voi palata horisontin ulkopuolelle sen jälkeen, kun se on mennyt sisäpuolelle. Mutta kuten olen jo kymmenesti sanonut: Schwarzschild-punasiirtymä ei ole riittävä tarkastelu tämän osoittamiseksi. Ja tämä on toinen tärkeä asia joka kannattaa nyt painaa syvälle mieleen

Funktion kuvaajan pitäisi lähteä nollasta eikä ykkösestä. Piirrä sellainen joka lähtee nollasta niin on ymmärrettävämpi.

Ja punasiirtymähän korreloi salaperäisellä tavalla ajan kulun kanssa. Kerron salaisuuden: korkealla radalla näkee punasiirtymästä matalan radan kellon hitauden. Matalalla radalla näkee sinisiirtymästä korkeamman radan kellon nopeuden. Itse asiassa juuri tämä "rattaisto" selittää gravitaatiodilaation.

Kyllähän se kuvaaja lähti nollasta - siellä [Schw-säteen sisällä] vain ei ole ikääntyvän kaikkeusmoniston kannalta yhtään mitään - vain ]ulkopuolella on jotain.

Ai niin taulukko lähtee nollasta horisontissa mutta kaava lähtee nollasta singulariteetissä.

Muuten minne häviää se materia joka on horisontin sisällä ennen romahdusta mustaksi aukoksi. Mielestäni se jää sisäpuolelle. Että on siellä jotakin.

Kuvaaja ja laskelma voivat lähteä esittämään jotain vain tapahtumahorisontin säteen suhteen yksikön etäisyydeltä ulospäin.

Sädekoordinaatti ei vastaa kolmiulotteisen kappaleen/tilan käsitystämme. Ulkopuolelta vaikuttaa optisesti siltä kuin olisi muodostunut aukkokupla, mutta se johtuu Shapiro-vaikutuksesta / aika-avaruuskaarevuudesta. Ulkopuolisen tiedonsaannin kannalta kaikki romahtava aine on edelleen havaittavissa tuon asymptoottisen aukon ulkopuolella.

Moissään mielessä ei ole mielekästä puhua ikään kuin aukon sisään olisi jo siirtynyt jotain ikääntyvää ainesta tai edes valoa. Kyse on vastaavasta asiasta kuin kaksosparadoksissa - vasta kohteiden siirtyminen toistensa luo kertoo mikä on yhteisesti ratkeava tilanne. Laillaan analogista on myös tasaisen liikkeen aikadilataatio/pituuskontraktio; ne ovat todellisia vain keskinäisessä tarkastelussa, mutta ulkopuoliset voivat ajatella ikääntymisen niillä kehittyvän tasavertaisesti.

[pähkäilijä]

Ai onko rubor-taulukko pielessä? Itse olen kuvitellut sen olevan totta. Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos. Se ei selitä sitä g-kentän äkkijyrkkyydellä vaan ajan äkkijyrkkyydellä.

Ei ole pielessä. Siinä lasketaan punasiirtymä yleisesti tiedetyllä Schwarzschild-ratkaisun punasiirtymän kaavalla

\(\displaystyle z = \left(1-\frac{2GM}{rc^2} \right)^{-1/2} - 1\)

Kaava on hahmoteltu kuvaan. Vasemmassa reunassa kohdassa x=1 on tapahtumahorisontti, ja etäisyys horisontista kasvaa oikealle. Tässä z, joka on punasiirtymän voimakkuus, kasvaa nopeasti kohti ääretöntä horisontin lähellä. Funktiolla ei ole arvoa horisontissa, sillä se on koordinaattien singulaarinen piste, jonka voit todeta, kun koetat laskea \(1/\sqrt 0\).


z.png

Onko esittämäsi kaava Schwarzschildin tekemä?

On siinä mielessä, että se on laskettu Schwartzschld-metriikan ja -koordinaattien avulla.

Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos.

Siinä on näkyvissä samat asiat, mutta taulukko ei ole riittävä asian osoittamiseksi, sillä z ja kuva on erään mielivaltaisen havaitsijan koordinaateilla. Eräässä mielivaltaisesti valitussa koordinaatistossa ei voida osoittaa tapahtumahorisontin invariantteja ominaisuuksia.

Ihan sama asia kuin se, että Mercator-kartalla ei voi osoittaa todeksi, että matka Helsingistä pohjoisnavalle on ääretön kilometriä, vaikka kartalla laskevan merimiehen paperilla niin lukisi. Tämä on tärkeä vertauskuva, joka kannattaa painaa syvälle mieleen

Kun tapahtumahorisonttia käsitellään geomterisilla invarianteilla, niin horisontiin ei liity mitään "äkkijyrkkää", joka yleensä tarkoittaa sitä, että jokin funktio ei ole derivoituva, vaan siinä on porras tai jopa puuttuva osa, jonka jälkeen funktio hyppää seuraavaan arvoon ilman derivaattaa. Esimerkiksi tuo funktio z lopettaa olemassaolonsa horisontissa. Sitä ei ole. Se on rikki. Rikki olevasta funktiosta ei voi tehdä mitään päätelmiä, kun tarkastellaan luontoa.

Tapahtumahorisonttiin liittyy kuitenkin invariantti ominaisuus, jonka seurauksena mikään ei voi palata horisontin ulkopuolelle sen jälkeen, kun se on mennyt sisäpuolelle. Mutta kuten olen jo kymmenesti sanonut: Schwarzschild-punasiirtymä ei ole riittävä tarkastelu tämän osoittamiseksi. Ja tämä on toinen tärkeä asia joka kannattaa nyt painaa syvälle mieleen

Funktion kuvaajan pitäisi lähteä nollasta eikä ykkösestä. Piirrä sellainen joka lähtee nollasta niin on ymmärrettävämpi.

Ja punasiirtymähän korreloi salaperäisellä tavalla ajan kulun kanssa. Kerron salaisuuden: korkealla radalla näkee punasiirtymästä matalan radan kellon hitauden. Matalalla radalla näkee sinisiirtymästä korkeamman radan kellon nopeuden. Itse asiassa juuri tämä "rattaisto" selittää gravitaatiodilaation.

Kyllähän se kuvaaja lähti nollasta - siellä [Schw-säteen sisällä] vain ei ole ikääntyvän kaikkeusmoniston kannalta yhtään mitään - vain ]ulkopuolella on jotain.

Ai niin taulukko lähtee nollasta horisontissa mutta kaava lähtee nollasta singulariteetissä.

Muuten minne häviää se materia joka on horisontin sisällä ennen romahdusta mustaksi aukoksi. Mielestäni se jää sisäpuolelle. Että on siellä jotakin.

Kuvaaja ja laskelma voivat lähteä esittämään jotain vain tapahtumahorisontin säteen suhteen yksikön etäisyydeltä ulospäin.

Sädekoordinaatti ei vastaa kolmiulotteisen kappaleen/tilan käsitystämme. Ulkopuolelta vaikuttaa optisesti siltä kuin olisi muodostunut aukkokupla, mutta se johtuu Shapiro-vaikutuksesta / aika-avaruuskaarevuudesta. Ulkopuolisen tiedonsaannin kannalta kaikki romahtava aine on edelleen havaittavissa tuon asymptoottisen aukon ulkopuolella.

Moissään mielessä ei ole mielekästä puhua ikään kuin aukon sisään olisi jo siirtynyt jotain ikääntyvää ainesta tai edes valoa. Kyse on vastaavasta asiasta kuin kaksosparadoksissa - vasta kohteiden siirtyminen toistensa luo kertoo mikä on yhteisesti ratkeava tilanne. Laillaan analogista on myös tasaisen liikkeen aikadilataatio/pituuskontraktio; ne ovat todellisia vain keskinäisessä tarkastelussa, mutta ulkopuoliset voivat ajatella ikääntymisen niillä kehittyvän tasavertaisesti.

Minne neutronitähti sitten voisi hävitä?

[Eusa]

Ai onko rubor-taulukko pielessä? Itse olen kuvitellut sen olevan totta. Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos. Se ei selitä sitä g-kentän äkkijyrkkyydellä vaan ajan äkkijyrkkyydellä.

Ei ole pielessä. Siinä lasketaan punasiirtymä yleisesti tiedetyllä Schwarzschild-ratkaisun punasiirtymän kaavalla

\(\displaystyle z = \left(1-\frac{2GM}{rc^2} \right)^{-1/2} - 1\)

Kaava on hahmoteltu kuvaan. Vasemmassa reunassa kohdassa x=1 on tapahtumahorisontti, ja etäisyys horisontista kasvaa oikealle. Tässä z, joka on punasiirtymän voimakkuus, kasvaa nopeasti kohti ääretöntä horisontin lähellä. Funktiolla ei ole arvoa horisontissa, sillä se on koordinaattien singulaarinen piste, jonka voit todeta, kun koetat laskea \(1/\sqrt 0\).


z.png

Onko esittämäsi kaava Schwarzschildin tekemä?

On siinä mielessä, että se on laskettu Schwartzschld-metriikan ja -koordinaattien avulla.

Taulukko nimittäin selittäisi miksi horisontin takaa ei pääse mitään ulos.

Siinä on näkyvissä samat asiat, mutta taulukko ei ole riittävä asian osoittamiseksi, sillä z ja kuva on erään mielivaltaisen havaitsijan koordinaateilla. Eräässä mielivaltaisesti valitussa koordinaatistossa ei voida osoittaa tapahtumahorisontin invariantteja ominaisuuksia.

Ihan sama asia kuin se, että Mercator-kartalla ei voi osoittaa todeksi, että matka Helsingistä pohjoisnavalle on ääretön kilometriä, vaikka kartalla laskevan merimiehen paperilla niin lukisi. Tämä on tärkeä vertauskuva, joka kannattaa painaa syvälle mieleen

Kun tapahtumahorisonttia käsitellään geomterisilla invarianteilla, niin horisontiin ei liity mitään "äkkijyrkkää", joka yleensä tarkoittaa sitä, että jokin funktio ei ole derivoituva, vaan siinä on porras tai jopa puuttuva osa, jonka jälkeen funktio hyppää seuraavaan arvoon ilman derivaattaa. Esimerkiksi tuo funktio z lopettaa olemassaolonsa horisontissa. Sitä ei ole. Se on rikki. Rikki olevasta funktiosta ei voi tehdä mitään päätelmiä, kun tarkastellaan luontoa.

Tapahtumahorisonttiin liittyy kuitenkin invariantti ominaisuus, jonka seurauksena mikään ei voi palata horisontin ulkopuolelle sen jälkeen, kun se on mennyt sisäpuolelle. Mutta kuten olen jo kymmenesti sanonut: Schwarzschild-punasiirtymä ei ole riittävä tarkastelu tämän osoittamiseksi. Ja tämä on toinen tärkeä asia joka kannattaa nyt painaa syvälle mieleen

Funktion kuvaajan pitäisi lähteä nollasta eikä ykkösestä. Piirrä sellainen joka lähtee nollasta niin on ymmärrettävämpi.

Ja punasiirtymähän korreloi salaperäisellä tavalla ajan kulun kanssa. Kerron salaisuuden: korkealla radalla näkee punasiirtymästä matalan radan kellon hitauden. Matalalla radalla näkee sinisiirtymästä korkeamman radan kellon nopeuden. Itse asiassa juuri tämä "rattaisto" selittää gravitaatiodilaation.

Kyllähän se kuvaaja lähti nollasta - siellä [Schw-säteen sisällä] vain ei ole ikääntyvän kaikkeusmoniston kannalta yhtään mitään - vain ]ulkopuolella on jotain.

Ai niin taulukko lähtee nollasta horisontissa mutta kaava lähtee nollasta singulariteetissä.

Muuten minne häviää se materia joka on horisontin sisällä ennen romahdusta mustaksi aukoksi. Mielestäni se jää sisäpuolelle. Että on siellä jotakin.

Kuvaaja ja laskelma voivat lähteä esittämään jotain vain tapahtumahorisontin säteen suhteen yksikön etäisyydeltä ulospäin.

Sädekoordinaatti ei vastaa kolmiulotteisen kappaleen/tilan käsitystämme. Ulkopuolelta vaikuttaa optisesti siltä kuin olisi muodostunut aukkokupla, mutta se johtuu Shapiro-vaikutuksesta / aika-avaruuskaarevuudesta. Ulkopuolisen tiedonsaannin kannalta kaikki romahtava aine on edelleen havaittavissa tuon asymptoottisen aukon ulkopuolella.

Moissään mielessä ei ole mielekästä puhua ikään kuin aukon sisään olisi jo siirtynyt jotain ikääntyvää ainesta tai edes valoa. Kyse on vastaavasta asiasta kuin kaksosparadoksissa - vasta kohteiden siirtyminen toistensa luo kertoo mikä on yhteisesti ratkeava tilanne. Laillaan analogista on myös tasaisen liikkeen aikadilataatio/pituuskontraktio; ne ovat todellisia vain keskinäisessä tarkastelussa, mutta ulkopuoliset voivat ajatella ikääntymisen niillä kehittyvän tasavertaisesti.

Minne neutronitähti sitten voisi hävitä?

Ei se häviä. Romahtaminen mustaksi aukoksi vain on kesken.

[Kontra]

Tuomo Suntolan Dynaamisen universumin teoria DU on nyt julkaistu jossakin tiedelehdessä.

HS: Suomalainen huippukeksijä haastaa Einsteinin teorian
https://www.hs.fi/tiede/art-2000012161782.html

Huomiota kiinnitin seuraavaan tulkitaan.
”……. Hänen oletuksensa on se, että avaruudessa on neljä tilaulottuvuutta eli neljäs ulottuvuus ei olekaan aika. Pallomaisessa universumissa valon nopeus ei olekaan vakio, kuten Einsteinin teoriassa, vaan se vaihtelee paikallisesti.
…… Me kuopassa emme havaitse valon nopeuden hidastumista, koska mittaamme valon nopeutta atomikelloilla, joiden käynti hidastuu samaa tahtia.”
……..
Millä ajalla Suntola sitten mittaa valonnopeutta? Olisiko se aika avaruuden tilassa, jossa ei olisi lainkaan gravitaatiota – eli se aika olisi nopeampi, kuin missään universumissa, kun universumissa ei ole tilaa, jossa ei olisi gravitaatiota.
Aikahan on se, mikä kellolla mitataan ja riippuu siis kellosta, jolla se mitataan. Ja kellon käynti riippuu gravitaatiosta (ja kellon nopeudesta). Valonnopeushan on aina vakio c paikallisesti. Jos Maan ajalla, mitattaisiin valon nopeutta vaikka Kuussa, se olisi nopeampi kuin c, johtuen Kuun pienemmästä gravitaatiosta. Ei suhteellisuuteoriakaan siis väitä, että valonnopeus olisi vakio, jos sitä mitataan jollakin muulla ajalla kuin paikallisella ajalla.

Saattaa olla kyllä kyse toimittajan väärinkäsityksestä?