QS kirjoitti: ↑27 Elo 2024, 21:16Tätä en ymmärtänyt, mutta täsmennän hiukan aiempaa kirjoittamaaniEusa kirjoitti: ↑27 Elo 2024, 20:46 Pikainen kommentti tähän. Aiemmin viittasin siihen, että mielestäni kaarevuuden ero tulisi sitoa mieluummin seuraavaan heikentyvän suunnan käänteeseen, kentän dominanttien väliseen tasapainoviivaan kuin kaarevuuden voimistuvan suunnan keskiöetäisyyteen kuten yleisen suhteellisuusteorian formulaatiossa esiintyy ja Schwartschildin ratkaisussa erityisesti säteen R merkitys korostuu. Eli kaksosparadoksiin viitaten, asettaisin inertiaalimajakkaa imitoivan nollasäteilijän tuollaiselle nollapinnalle. Siihen verrattaisiin sitten taajuussiirtymiä. Kaarevuuden tuottama ja sen kanssa vaikuttava muu itseiskiihtyvyys voitaisiin hallita päivittyvänä ikääntymisskenaariona valittua nollapintaa syvemmässä kentässä.
Kuten huomataan, idea on skaalariippuva ja aina seuraavassa mittakaavassa on löydettävä alin nollapintansa, esim galaksimittakaavassa tai klusteriskaalassa tai suurjoukoissa...jotta ei tarvitse näitä kantavektoreita eksplisiittisesti lausua, niin mielummin kirjoittaisin: ortogonaaliset derivaattaoperaattorit \(\{\hat{e}_\phi, \hat{e}_\theta\}\)QS kirjoitti: ...ortogonaaliset \(\{e_\phi, e_\theta\}\)
Kyllä. Voisi myös kirjoittaa yksinkertaisesti \(\partial_\phi\) ja \(\partial_\theta\) viitaten kasuaalisti sovellettaviin suuntaderivaattoihin, jotka vastaavat muutosnopeutta \(\phi\) ja \(\theta\) -suunnissa. Näillä voidaan toimia vektorikentän komponenttien kanssa ilman, että tarvitsisi eksplisiittisesti käyttää kantavektoreita ja jos derivaattaoperaattoreillekaan ei ole ehdotonta tarvetta.
Uhkaako aihe lipsua notaatiolillukoihin? Haluatko ymmärtää edellisen pikakommentin ajatteluani vai ohitetaanko?
Uhkaako aihe lipsua notaatiolillukoihin? Haluatko ymmärtää edellisen pikakommentin ajatteluani vai ohitetaanko?