- image.png (210.05 KiB) Katsottu 9 kertaa
Systeemi suhteessa ympäristöön pyörii yhden kierroksen = 360 astetta. Rakenteen kierron suhteen vastakkaiseen suuntaan kiertää elektroni ja ympäristöön nähden kaksi kierrosta = 720 astetta, mikä kertoo spin1/2-symmetriasta osuen täsmävaiheessa ympäristön suhteen näkymään sidottuna elektronina. Ydin kiertää samaan suuntaan kuin järjestelmä mutta yhden kierroksen enemmän eli se kiertää myös spin1/2-mukaisesti kaksi kierrosta ympäristön suhteen. Elektroni tekee ytimen tilan suhteen 3 kierrosta = 1080 astetta, mikä kertoo ytimen kolmijakoisesta kvarkkivaraussymmetriasta. Kuvassa on näytetty vaiheittain, kun elektroni ja ydin ovat kääntäneet toisilleen "selkänsä" eli puoli kierrosta = 180 astetta, mikä kertoo ulkoisen ympäristön suhteen neutraalin varausvaiheen sisäisestä antipodista; elektroni vaihtaa sähköistä varaustaan vastakkaiseksi keskinäisen puolen kierroksen välein. Noin ollen elektronin kiertyessä 145 astetta, ydin kiertää vastasuuntaan 45 astetta = 180 astetta. Kuva näyttää kuinka elektronille muodostuu ytimen suhteen neljä negatiiivisen varauksen kohtiota (jotka näkyvät myös ulospäin orbitaalitiloina) ja neljä positiivisen varauksen kohtiota ytimen suhteen - siten se putoaa kohti ydintä ja hylkii sitä yhtä paljon eli säilyttää sidotun tilansa - varsin klassisesti. Elektroniverhoon tällaisena 2-ulotteisena ratkaisuna saadaan tuollaiset 4 itsenäistä tilaa, joihin voi kuhunkin täyttyä oma elektroninsa, joille kullekin voi pyöriä ytimessä vaiheeseensa sopiva protoni. Kuva on tietysti triviaali-idea mutta matemaattisesti konsistentti kuvaten esim. 2-kuoren pääorbitaalit, yhteensä 8 elektronisijaa, kun vastakiertosuunta huomioidaan. Todellisesti useammassa vapausasteessa tasapainoilu muodostuu monipuolisemmin, mm. aliorbitaalit.
Kuten edellä kuvasin, merkityksellistä on signaalin kausaaliviive, joka pelaa hienorakennevakiolla.