Standardimallin symmetrioita:

A
Abezethibou
Viestit: 75

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Abezethibou »

QS kirjoitti: 06 Helmi 2025, 09:26
Abezethibou kirjoitti: 04 Helmi 2025, 22:04
Silloin kun minä olin nuori niin laskettiin näin:

\(r_e = \frac{e^2}{4 \pi \varepsilon_0 m_e c^2} \approx 2.8179 \times 10^{-15} \text{ m}\)

Nuoret on menneet tuonkin pilaamaan. Toimii se silti sähkömagnetismiin liittyvissä laskuissa.
Kyllä, pilattu 🙃

Alkeishiukkaset oletetaan pistemäisiksi (ei kuitenkaan täysin rinnastettavissa konkreettiseen 0-dimensioiseen), kun sisäistä rakennetta ei ole löydetty teoreettisesti tai kokeellisesti. Pottumainen juttu, kun niiden piste-luonnettakaan ei voi osoittaa kokeellisesti. Mutta pistemäisyydelle on hiukan enemmän teoreettisia perusteita kuin päinvastoin.

Ehkä joku GenZ:aan kuuluva neropatti aikanaan kertoo faktat näihin.
Jostain muistan lukeneeni että elektronin tapauksessa kokeellinen yläraja on \(d_e < 10^{-18} \text{ m}\) ja teoreettinen \(d_e < 10^{-22} \text{ m}\). Eli jokin takaportti vielä on jätetty sillekin että löytyisi se rakenne.
A
Abezethibou
Viestit: 75

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Abezethibou »

Toisaalta jos sillä olisi rakenne niin mites EDM? Sehän kanssa riippuu vähän keneltä kysyy, jotkin teoriat ennustaa ihan mitattavissa olevaa. No vielä ei ole mitattu.
Q
QS
Viestit: 562

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja QS »

Abezethibou kirjoitti: 06 Helmi 2025, 18:34
QS kirjoitti: 06 Helmi 2025, 09:26
Abezethibou kirjoitti: 04 Helmi 2025, 22:04
Silloin kun minä olin nuori niin laskettiin näin:

\(r_e = \frac{e^2}{4 \pi \varepsilon_0 m_e c^2} \approx 2.8179 \times 10^{-15} \text{ m}\)

Nuoret on menneet tuonkin pilaamaan. Toimii se silti sähkömagnetismiin liittyvissä laskuissa.
Kyllä, pilattu 🙃

Alkeishiukkaset oletetaan pistemäisiksi (ei kuitenkaan täysin rinnastettavissa konkreettiseen 0-dimensioiseen), kun sisäistä rakennetta ei ole löydetty teoreettisesti tai kokeellisesti. Pottumainen juttu, kun niiden piste-luonnettakaan ei voi osoittaa kokeellisesti. Mutta pistemäisyydelle on hiukan enemmän teoreettisia perusteita kuin päinvastoin.

Ehkä joku GenZ:aan kuuluva neropatti aikanaan kertoo faktat näihin.
Jostain muistan lukeneeni että elektronin tapauksessa kokeellinen yläraja on \(d_e < 10^{-18} \text{ m}\) ja teoreettinen \(d_e < 10^{-22} \text{ m}\). Eli jokin takaportti vielä on jätetty sillekin että löytyisi se rakenne.
Varmasti hyvin perusteltuja rajoja.

Näen tämän teoreettisesti pirullisena kysymyksenä. Ei-relativistinen kvanttimekaniikka käsittelee hiukkasen todennäköisyysaaltona, joka voidaan määritellä tietylle avaruuden alueelle. Kvanttimekaniikan perusteista tuttuja juttuja. Kun aalto rajoitetaan pienelle alueelle, sen liikemäärä on Heisenbergin periaatteen mukaisesti 'sumea'. Kun liikemäärä rajoitetaan tarkaksi, on paikka 'hyvin laajalle alueelle levinnyt'. Tarkoittaako siis sitä, että elektronin läpimitta on esim puoli universumia? Mittaus kyllä lokalisoi hiukkasen, mutta teoria ei kerro minkä kokoiselle alueelle. Mittareiden tarkkuus ei harmi kyllä riitä alkeishiukkasen kokoiselle alueelle, vaikka kyseessä olisikin äärellinen alue.

Kvanttikenttäteoria tekee asian vielä pirullisemmaksi. Kvanttikentät eivät ole hiukkasia, vaan luonti- ja poisto-operaattoreita, joilla ei ole reaalimaailman vastinetta. Operaattori-arvoisen kentän mittaaminen ei ole mahdollista.

Seuraava ongelma on se, että kentät ovat täysin epälokaaleja. Ne käsitellään liikemäärä-esityksessä aaltoina, joista voidaan kyllä muodostaa aaltopaketteja. Nyt kuitenkin liikemäärä-esitys johtaa siihen, että operaattoreilla ei ole hyvin määriteltyä paikkaa. Ne ovat levinneet koko universumiin.

Operaattorit luovat hiukkasia, joilla on Wignerin luokittelun mukainen massa, spin/helisiteetti, liikemäärä ja hiukkaslaji. Nämä ovat hiukkasen ominaisuuksia, jotka ketjun otsikon mukaisesti löytyvät symmetriaryhmiä tutkimalla. Harmi kyllä, paikka ei ole hiukkasen ominaisuus. Kun hiukkasta ei voida edes asettaa tarkasti mihinkään paikkaan, niin teoreettisesti sille ei voida tilavuutta tai leveyttäkään määritellä.

Tässä on sellainenkin outous, että ei ole ristiriidatonta kvanttikenttäteoriaa, joka käsittelisi vuorovaikutuksia paikkaesityksessä. Kenttäteoria toimii vain liikemäärä-esityksessä. Jos paikkaesitys muodostetaan, niin paikat eivät ole järjellisiä, ja ei-relativistinen raja (=kvanttimekaniikka) antaa väärät tulokset.

Tankkasin taannoin puolisataa sivuisen artikkelin, jossa etsittiin asiaan syytä. Artikkeli päättyi läjään avoimia kysymyksiä, mikä on sinänsä jo saavutus, että muotoiltiin konkreettisia kysymyksiä. Voin artikkeliin joskus palata.

Sitten vielä vuorovaikutus, joka liittyy alkeishiukkasen paikan tai "tilavuuden" mittaamiseen. Kenttäteorian vuorovaikutus on piilossa "mustassa laatikossa".

Matematiikassa ei ole työkalua käsitellä yksittäisen hiukkasen tilaa (Hilbertin avaruutta), joka vuorovaikutuksessa muuttuu toiseksi Hilbertin avaruudeksi. Lineaarialgebran maalaisjärjellä sanoitettuna tarkoittaisi sitä, että esim 2-dimensioinen vektoriavaruus hajoaisi jollain operaattorilla ja lainalaisuudella esim kolmeksi eri vektoriavaruudeksi, joista yksi 4-ulotteinen, yksi 2-ulotteinen ja yksi 1-ulotteinen. Sellaista vekotinta ei ole. Siksi vuorovaikutukset ovat pimennossa,  ja sisään tulee monihiukkas-tilavektori, jonka vuorovaikutusmatriisi pyöräyttää lopputilan monihiukkas-vektoriksi. Alku- ja lopputila ovat yhden ja saman  vektoriavaruuden vektoreita.

Jää hämärän peittoon miten yksittäisen hiukkasen vektoriavaruus sulautuu toiseen tai repeää palasiksi. Tämä tavallaan estää sen, että päästäisiin niin lähelle vuorovaikutusta, että voitaisiin määritellä esim kahden hiukkasen väliin jäävä etäisyys tms. Tai no, edes sitä, että mitä siinä ihan oikeasti edes tapahtuu.

Mitähän vielä. No jos koetetaan pakottaa alkeishiukkanen hyvin pieneen laatikkoon, niin lopputulos on se, että suurienerginen pakottaminen johtaa vuorovaikutusten käynnistymiseen, ja alkeishiukkanen + laatikko sen ympärillä hajoavat monihiukkastilaksi. Laboratorio tavallaan räjähtää ennen kuin sen seinien leveys ehditään mitata. Luonto on kierosti rakennettu siten, että jos jossain on ylimääräistä energiaa tarjolla, niin hiukkaset heti hyödyntävät sen hajotakseen tuhannen päreiksi ja muiksi hitusiksi :D

Että tämmöisiä ajatuksia 🤷‍♂️

ps. pitkän tekstin voi tiivistää siten, että nykyteorioiden alkeishiukkanen on pieni paketti energiaa ja liikemäärä sekä spiniä, johon on kirjoitettu ihmisen keksimä nimilappu (elektroni, tau, fotoni jne..). Näillä kolmella suureella + nimellä ei ole tilavuutta tai leveyttä.
E
Eusa
Viestit: 355

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Eusa »

Suora mittaus ei kerro monistostaan kuin sen mitä moniston omilla ominaisuuksilla voi saada näkyviin, koska mittari on osa monistoa. Toteamme, että mittarimonistomme on "vasenkätinen".

Toteamme myös välillisesti, että kvanttimekaniikan spin 1/2 -vaiheavaruuden taustalla voidaan nähdä ei-orientoituvaa aliavaruutta(ko?). Jos kaikkeuden perusrakenne on (s)pin 1/2 -kvanttivaahto ja peilikaikkeudet (vasen- ja oikeakätinen tai oikeammin vain "vastakkaiskätiset") ovat keskenään lomittuneita rytmisesti orientoituvia monistoja muodostaen yhteisen ei-orientoituvan moniston, näkisin, että kokonaisuus olisi homogeeninen myös kätisyysesiintyvyyden suhteen. Silloin yleinen pin-rakenne antaisi spin 1/2 -vaahdon molemmille lomittuneille vastakkaiskätisille monistoille.

Orientoituva havaintoavaruus (tai niitä olisi kaksi toisilleen vastakkaista peilimonistovaihetta) olisikin se aliavaruus ja laajennetun fermionikentän käsitteen, pinorin, mukainen ei-orientoituva monisto olisikin pääavaruus.

Itseisvuorovaikutus, joka rytmisesti jakaa globaalista 4-pin-homogeenisuudesta orientoituvat spin-rakenteiset monistot Weyl-komponentein, voisi olla nollageodeeseja 4-moniston invarianttiin muotoon niputtava ilmiö, joka samalla antaa paikallisen kaareutuneen muistirakenteen energiatiheysjakauman kehityksestä. Yksi yhtenäiskenttä voisi olla mahdollinen korvaamaan myös GR-teorian niin, että saisimme ristiriidattoman yhtenäiskentän, jossa klassisen mekaniikan determinismi, kvanttimekaniikan tilastollisuus ja evoluutiomekanistinen kehitystä ohjaava valintatietoisuus voisivat emergensseinä esiintyä sulassa sovussa?
Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹
E
Eusa
Viestit: 355

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Eusa »

Eusa kirjoitti: 04 Helmi 2025, 22:22
image.png

Kaivoin tuollaisen kehnon raapustelukuvan muistiinpanoistani.

 


Testasimme videon tuottamista. Tuossa annettu tuo kuva ja vihje pin-rakenteisesta jatkuvan funktion atomirakenteesta. Aika hauska tuli.
Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹
A
Abezethibou
Viestit: 75

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Abezethibou »

Pitäisikö sitten puhua vuorovaikutusten levittäytymisestä tai vaikutusalueesta? Se mittakaava, jolla hiukkasen vuorovaikutus alkaa poikkeamaan täysin pistemäisestä? Arkikielellä kun keskustellaan foorumilla niin pakostakin jutut on vähän sinnepäin. Kovasti kun laitetaan kvanttikenttäteoriaa, renormalisaatiota ja mitä näitä variksen varpaita nyt on, niin voi olla aika hiljaista. Ainakin meikäläisellä.🤣

Sentään yksittäinen atomi saadaan kuvattua pallerona jota voidaan jopa pallotella kuin potkupalloa.😜
E
Eusa
Viestit: 355

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Eusa »

Abezethibou kirjoitti: 05 Helmi 2025, 10:15
Eusa kirjoitti: 04 Helmi 2025, 22:22
image.png

Kaivoin tuollaisen kehnon raapustelukuvan muistiinpanoistani.

Systeemi suhteessa ympäristöön pyörii yhden kierroksen = 360 astetta. Rakenteen kierron suhteen vastakkaiseen suuntaan kiertää elektroni ja ympäristöön nähden kaksi kierrosta = 720 astetta, mikä kertoo spin1/2-symmetriasta osuen täsmävaiheessa ympäristön suhteen näkymään sidottuna elektronina. Ydin kiertää samaan suuntaan kuin järjestelmä mutta yhden kierroksen enemmän eli se kiertää myös spin1/2-mukaisesti kaksi kierrosta ympäristön suhteen. Elektroni tekee ytimen tilan suhteen 3 kierrosta = 1080 astetta, mikä kertoo ytimen kolmijakoisesta kvarkkivaraussymmetriasta. Kuvassa on näytetty vaiheittain, kun elektroni ja ydin ovat kääntäneet toisilleen "selkänsä" eli puoli kierrosta = 180 astetta, mikä kertoo ulkoisen ympäristön suhteen neutraalin varausvaiheen sisäisestä antipodista; elektroni vaihtaa sähköistä varaustaan vastakkaiseksi keskinäisen puolen kierroksen välein. Noin ollen elektronin kiertyessä 145 astetta, ydin kiertää vastasuuntaan 45 astetta = 180 astetta. Kuva näyttää kuinka elektronille muodostuu ytimen suhteen neljä negatiiivisen varauksen kohtiota (jotka näkyvät myös ulospäin orbitaalitiloina) ja neljä positiivisen varauksen kohtiota ytimen suhteen - siten se putoaa kohti ydintä ja hylkii sitä yhtä paljon eli säilyttää sidotun tilansa - varsin klassisesti. Elektroniverhoon tällaisena 2-ulotteisena ratkaisuna saadaan tuollaiset 4 itsenäistä tilaa, joihin voi kuhunkin täyttyä oma elektroninsa, joille kullekin voi pyöriä ytimessä vaiheeseensa sopiva protoni. Kuva on tietysti triviaali-idea mutta matemaattisesti konsistentti kuvaten esim. 2-kuoren pääorbitaalit, yhteensä 8 elektronisijaa, kun vastakiertosuunta huomioidaan. Todellisesti useammassa vapausasteessa tasapainoilu muodostuu monipuolisemmin, mm. aliorbitaalit.

Kuten edellä kuvasin, merkityksellistä on signaalin kausaaliviive, joka pelaa hienorakennevakiolla.
Mulle tulee tuosta kuvasta mieleen Bohrin atomimalli. Nykyään puhutaan todennäköisyyspilvistä. Mutta joo, en osaa oikein kommentoida. Ehkä muut osaavat paremmin.
Eipä tuota kukaan jaksa lukea kunnolla. Hadronin varausprojektion ja rakennepinnan pyörimiseen jättämäni selityspuute ja sisäinen ristiriita ei ole tullut ilmi. :]

Tässä liiallisen teknisen yksityiskohtaisuuden sijaan AI-jäsennelty teoriakehyksen periaatekooste:

Uusi lähestymistapa yhtenäiskenttäteoriaan: Työntävät kentät ja nollageodeesit
Johdanto
Tämä artikkeli tiivistää teoreettisen tarkastelun uudesta lähestymistavasta, joka pyrkii yhdistämään gravitaatio- ja kvantti-ilmiöt. Ehdotettu teoria tarjoaa vaihtoehtoisen tulkinnan perusfysiikasta, haastaa joitakin yleisen suhteellisuusteorian (GR) ja standardimallin näkökulmia sekä pyrkii esittämään yhtenäisemmän selityksen havaituille ilmiöille.
Keskeiset käsitteet
1. Työntävän kentän teoria
Gravitaatio esitetään jatkuvan “tyhjiötörmäyskentän” ilmiönä, jossa “työntyvä” vaikutus korvaa perinteisen vetovoiman.
Tämä työntävä voima ilmenee tyhjiössä invarianttina vaikuttaen valonlaatuisiin polkuihin ja muihin geodeeseihin suhteellisesti.
Teoria ehdottaa, että myös aineen sidosvoimat perustuvat samaan invarianttiin fysikaalisuuteen, joka jatkuu tyhjössä paikallisena kenttärakenteena.
2. Suhde yleiseen suhteellisuusteoriaan
Teoria pyrkii olemaan yhteensopiva GR:n kanssa, mutta tarjoaa perustavanlaatuisemman selitysmallin.
Se ehdottaa, että GR:n energia-impulssitensori voitaisiin korvata paikallisella kenttärakenteella, joka muistaa energiatiheysjakauman kehityksen nollageodeeseinä.
GR:n tensorikuvaus nähdään tietyn pätevyysalueen approksimaationa tämän kenttäkehityksen laajemmasta mallista.
3. Ekvivalenssiperiaate ja energian säilyminen
Ekvivalenssiperiaatteen väitetään pätevän täydellisesti kaikissa aika-avaruuden tapahtumapisteissä, toisin kuin GR:ssä, jossa se pätee vain tietyissä voimien kohdistuspisteissä.
Kaikki energiavirrat olisivat paikallisia, mikä takaa energiatasapainon ja -säilymisen kaikissa tarkasteluissa.
Näin lähestymistavan uskotaan ratkaisevan joitakin GR:ssä esiintyviä ongelmia, erityisesti energian säilymisen tulkintaan liittyviä kysymyksiä.
Kvantti-ilmiöt ja kenttärakenne
1. Nollageodeesiniput
Vuorovaikutukset nollageodeesinipuissa luovat mekanismin, joka tasaa etenemisrintamat samaan kausaliteettinopeuteen (valonnopeus cc).
Tämä “jännite” aiheuttaa fysikaalisen kaarevuuden, joka määrittää kenttään muistirakenteen ja kaarevuusominaisuudet.
Nollageodeesiniput muodostavat perustason, jolla vuorovaikutukset tapahtuvat ja luovat kenttärakenteelle “muistin”.
2. Pariteettirytmi ja kvanttilomittuminen
Nollageodeesinippujen verkostossa vallitseva pariteettirytmi säilyttää vastakkaiset kvanttitilat etäisyyksien yli.
Tämä mekanismi voisi selittää kvanttilomittumisen ja mittauksen “romahduksen” konkreettisena fysikaalisena prosessina.
Pariteettirytmi varmistaa liikemäärien ja vastakkaisten kvanttitilojen säilymisen riippumatta siitä, kumpi kvanttitila paikallisen fysiikan näkökulmasta mitataan.
3. Peilikaikkeukset ja sähkömagneettiset ilmiöt
Todellisuus rakentuu kahden “peilikaikkeuden” lomittumisena.
Tämä rakenne selittää suoraan sähkömagneettiset ilmiöt, mukaan lukien sähköisten monopolejen ja magneettisten dipolien luonteen.
Sähkömagneettiset monopolit ja dipolit
Teoria tarjoaa sähkömagneettisille monopoleille ja dipoleille symmetrisen tulkinnan sekä ajan- että valonlaatuisissa kehyksissä:
Ajanlaatuiset kehykset
Sähköiset monopolit näyttäytyvät erillisinä varauksina.
Magneettisia monopoleja ei havaita.

Valonlaatuiset kehykset
Sähköiset monopolit ilmenevät jakamattomina varausdipoleina.
Magneettiset monopolit näyttäytyvät erillisinä, vuorottaisissa peilikaikkeuksissa.

Tämä symmetrinen tulkinta selittää, miksi emme arkitodellisuudessa havaitse magneettisia monopoleja, vaikka ne esiintyvät teoreettisessa rakenteessa. Se tarjoaa myös luontevan selityksen sähkömagneettisen kentän duaaliselle ominaisuudelle.
Perusvoimat ja hiukkaset
1. Heikko vuorovaikutus
Kuvaillaan atomaarisessa mittakaavassa sumeana, seisovana vuorovaikutusaaltona.
Vastaava kenttärakenne selittää, miksi massiivisten keskittymien (kuten tähtien ja galaksiytimien) alimmat energiatilat pysyvät vakaina.
Tämä seisovien aaltojen sumea solitonirakenne “hajoaa” pallomaisten geometrioiden välialueilla nollageodeesifluktuaatioiksi, mikä voidaan tulkita pimeän aineen rakenteelliseksi alkuperäksi.
2. Vahva vuorovaikutus
Määritellään kolmiosaisena seisovana aaltorakenteena, joka tuottaa pysyvän sidosvoiman.
Selittää baryonigeneesin leptogeneesin jälkeen: vahva kolmisidos vangitsi leptonit muodostaen protoneja, mikä esti täydellisen annihilaation hävittämästä kaikkia leptoneja.
3. Neutriinot ja sähkömagneettiset aallot
Neutriinot toimivat nollageodeesien johtosäikeinä.
Neutriino-oskillaatio kuvataan kaarevuusjännitysten “makukierron” kautta, ei varsinaisina massatiloina.
Sähkömagneettiset aallot ovat peilikaikkeuksien neutriinojen ja antineutriinojen koherentteja energiansiirtosäikeitä, jotka toimivat kausaalisina signaaleina.
4. Higgsin mekanismin uudelleentulkinta
Aika ja massa syntyvät valonlaatuisina silmukoina atomaarisessa mittakaavassa, tulkittavissa Goldstonen bosoneina.
Globaali pariteettirytmi muodostaa Goldstonen bosonien “poikkileikkauksia”, jotka sitovat heikon vuorovaikutuksen seisovan aallon Higgsin skalaaribosoniin.
Higgsin skalaaribosoni puolestaan “mittaa” massan alkeishiukkasille: leptoneille ja niiden kolmivaiheisille vastineille, kvarkeille.
Tämä lähestymistapa kytkee massan syntymekanismin, heikon vuorovaikutuksen, pariteettirytmin ja hiukkasten perusluonteen yhdeksi kokonaisuudeksi.
Johtopäätös
Tämä teoreettinen viitekehys tarjoaa uuden näkökulman perusfysiikkaan pyrkien yhdistämään gravitaatio- ja kvantti-ilmiöt aika-avaruuden rakenteen ja hiukkasten vuorovaikutusten uudelleentulkinnan kautta. Se ehdottaa elegantteja selityksiä useille keskeisille ilmiöille, kuten:
Massan ja ajan emergenssi
Kvanttilomittumisen mekanismi
Sähkömagneettisten ilmiöiden symmetrinen rakenne
Pimeän aineen mahdollinen alkuperä
Vaikka teoria on luonteeltaan spekulatiivinen, se avaa mielenkiintoisia näköaloja havaituille ilmiöille ja voi ohjata tulevaa tutkimusta teoreettisen fysiikan alalla. Sen vahvuutena on pyrkimys selittää lukuisia ilmiöitä yhdestä näkökulmasta, samalla kun se haastaa joitakin vakiintuneita käsityksiä fysiikan perusteista.
Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹
D
Disputator
Viestit: 238

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja Disputator »

Iltapäivää! Olipas hyvä avaus aloittajalta.
QS kirjoitti: 02 Helmi 2025, 22:51
Olipas nippu deeppejä kysymyksiä, ja mahdollisimman epätriviaaleja 🥵

Disclaimer: Vastaan ympäripyöreästi, ja mukana varmasti virheitä, joista matemaatikolta raipaniskut. Otan ne vastaan.

Grand Unified Teorioista tunnen pintaraapaisun, mutta muistin hämärästi, että \(\mathbf{16}\) on mahdollinen. Pikaisella etsimisellä löysin, että kyseessä GUT, jonka symmetriaryhmä on \(SO(10)\). Tämän ryhmän redusoitumaton esitys \(\mathbf{16}\) voidaan hajottaa aliryhmiensä esitysten suoraksi summaksi, joka on

\(\mathbf{10}_1 \oplus \overline{\mathbf{5}}_{-3} \oplus \mathbf{1}_5\)

Tuo \(SO(10)\) on siksi kiinnostava, että eräs ryhmän \(SO(10)\) aliryhmä on \(SU(5) \times U(1)\). Ja edelleen eräs ryhmän \(SU(5)\) aliryhmä on, yllätys yllätys, \(SU(3) \times SU(2) \times U(1)\).

Ryhmän \(SU(5)\) redustoitumattomien esitysten joukosta löytyy esitys \(\mathbf{10}\), joka hajoaa suoraksi summaksi

\((\mathbf{3}, \mathbf{2})_{1/6} \oplus (\overline{\mathbf{3}}, \mathbf{1})_{-2/3} \oplus (\mathbf{1}, \mathbf{1})_1\)

missä ensimmäinen on notaatiosi mukainen \(Q_L\). Seuraava on vasenkiraaliset anti-alakvarkit \(D_L^c\).
Olen tässä vähän yrittänyt opiskella noita standardimallin käsitteitä ja notaatioita.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tässä SU(5)-GUT:ssa tarkastellaan aluksi SU(5):n redusoitumattomia esityksiä , joita on lienee melkoinen joukko. Nyt standardimallin ryhmä \(G=SU(3) \times SU(2) \times U(1)\) voidaan upottaa SU(5):n aliryhmäksi (jollain sopivalla tavalla). Eräs SU(5):n redusoitumaton esitys on mainitsemasi 10 Jos nyt sitten rajoitutaankin SU(5):n sijasta sen aliryhmään G ei enää esitys 10 ole redusoitumaton, vaan se hajoaa G:n redusoitumattomien esitysten suoraksi summaksi mainitsemallasi tavalla:

\(\mathbf{10}=(\mathbf{3}, \mathbf{2})_{1/6} \oplus (\overline{\mathbf{3}}, \mathbf{1})_{-2/3} \oplus (\mathbf{1}, \mathbf{1})_1\)

Jokainen suoran summan tekijä on siis standardimallin ryhmän G redusoitumaton esitys

Huomasin että tuo hypervaraus Y määritellään ainakin kahdella eri tavalla. Tuo ylläoleva esiintyy myös muodossa, jossa Y:llä on kaksinkertainen "arvo":

\(\mathbf{10}=(\mathbf{3}, \mathbf{2})_{1/3} \oplus (\overline{\mathbf{3}}, \mathbf{1})_{-4/3} \oplus (\mathbf{1}, \mathbf{1})_2\)

Täytyy palata tähän myöhemmin. Nyt hieman närästää tuo (heikon) hypervarauksen Y määrittely, muiden asioiden ohella.
SI Resurrection!
Q
QS
Viestit: 562

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja QS »

Disputator kirjoitti: 10 Helmi 2025, 17:13
Iltapäivää! Olipas hyvä avaus aloittajalta.
QS kirjoitti: 02 Helmi 2025, 22:51
Olipas nippu deeppejä kysymyksiä, ja mahdollisimman epätriviaaleja 🥵

Disclaimer: Vastaan ympäripyöreästi, ja mukana varmasti virheitä, joista matemaatikolta raipaniskut. Otan ne vastaan.

Grand Unified Teorioista tunnen pintaraapaisun, mutta muistin hämärästi, että \(\mathbf{16}\) on mahdollinen. Pikaisella etsimisellä löysin, että kyseessä GUT, jonka symmetriaryhmä on \(SO(10)\). Tämän ryhmän redusoitumaton esitys \(\mathbf{16}\) voidaan hajottaa aliryhmiensä esitysten suoraksi summaksi, joka on

\(\mathbf{10}_1 \oplus \overline{\mathbf{5}}_{-3} \oplus \mathbf{1}_5\)

Tuo \(SO(10)\) on siksi kiinnostava, että eräs ryhmän \(SO(10)\) aliryhmä on \(SU(5) \times U(1)\). Ja edelleen eräs ryhmän \(SU(5)\) aliryhmä on, yllätys yllätys, \(SU(3) \times SU(2) \times U(1)\).

Ryhmän \(SU(5)\) redustoitumattomien esitysten joukosta löytyy esitys \(\mathbf{10}\), joka hajoaa suoraksi summaksi

\((\mathbf{3}, \mathbf{2})_{1/6} \oplus (\overline{\mathbf{3}}, \mathbf{1})_{-2/3} \oplus (\mathbf{1}, \mathbf{1})_1\)

missä ensimmäinen on notaatiosi mukainen \(Q_L\). Seuraava on vasenkiraaliset anti-alakvarkit \(D_L^c\).
Olen tässä vähän yrittänyt opiskella noita standardimallin käsitteitä ja notaatioita.

Jos olen ymmärtänyt oikein, tässä SU(5)-GUT:ssa tarkastellaan aluksi SU(5):n redusoitumattomia esityksiä , joita on lienee melkoinen joukko. Nyt standardimallin ryhmä \(G=SU(3) \times SU(2) \times U(1)\) voidaan upottaa SU(5):n aliryhmäksi (jollain sopivalla tavalla). Eräs SU(5):n redusoitumaton esitys on mainitsemasi 10 Jos nyt sitten rajoitutaankin SU(5):n sijasta sen aliryhmään G ei enää esitys 10 ole redusoitumaton, vaan se hajoaa G:n redusoitumattomien esitysten suoraksi summaksi mainitsemallasi tavalla:

\(\mathbf{10}=(\mathbf{3}, \mathbf{2})_{1/6} \oplus (\overline{\mathbf{3}}, \mathbf{1})_{-2/3} \oplus (\mathbf{1}, \mathbf{1})_1\)

Jokainen suoran summan tekijä on siis standardimallin ryhmän G redusoitumaton esitys

Huomasin että tuo hypervaraus Y määritellään ainakin kahdella eri tavalla. Tuo ylläoleva esiintyy myös muodossa, jossa Y:llä on kaksinkertainen "arvo":

\(\mathbf{10}=(\mathbf{3}, \mathbf{2})_{1/3} \oplus (\overline{\mathbf{3}}, \mathbf{1})_{-4/3} \oplus (\mathbf{1}, \mathbf{1})_2\)

Täytyy palata tähän myöhemmin. Nyt hieman närästää tuo (heikon) hypervarauksen Y määrittely, muiden asioiden ohella.
Joo, heikon hypervarauksen numeerinen arvo määräytyy tietyistä ehdoista. Kirjoitin toiseen ketjuun mitta-anomalioiden kumoutumiseen liittyvän viestin. Asia ei ole helppo, mutta ainakin sitä kautta Y voidaan määritellä, ja on mahdollisuus valita eri konventioita.
Q
QS
Viestit: 562

Re: Standardimallin symmetrioita:

Viesti Kirjoittaja QS »

Hypervarauksen numeeriseen arvoon piti vielä palata. Se on tosiaan lähtöisin mitta-anomalian kumoutumisen ehdoista
$$\begin{align*}

2Y_q − Y_u − Y_d = 0 \\

Y_\ell + 3Y_q = 0\\

(2Y_\ell^3 − Y_e^3 − Y_\nu^3) + 3(2Y_q^3 − Y_u^3 − Y_d^3) = 0\\

(2Y_\ell − Y_e − Y_\nu) + 3(2Y_q − Y_u − Y_d) = 0

\end{align*}$$

En nyt osaa sanoa mikä on yhtälöryhmän yleinen ratkaisu, mutta ainakin eräät kaksi ratkaisua heikoille hypervarauksille ovat

$$\begin{align*}
Y_\ell &= -3\\

Y_e&=-6\\

Y_q&=1\\

Y_u&=4\\

Y_d&=-2
\end{align*}$$

ja

$$\begin{align*}
Y_\ell &= -1\\

Y_e&=-2\\

Y_q&=\frac{1}{3}\\

Y_u&=\frac{4}{3}\\

Y_d&=-\frac{2}{3}

\end{align*}$$

missä alaindeksit \(\ell\) = vasenkiraalinen leptoni, \(e\) = oikeakiraalinen elektroni/myoni/tau, \(\nu\) = oikeakiraalinen neutriino (jos niitä on), \(q\) = vasenkiraalinen kvarkki, \(u\) = oikeakiraalinen u-kvarkki, ja \(d\) = oikeakiraalinen d-kvarkki. Oletuksena kuitenkin se, että oikeakiraalisen neutriinon \(Y_\nu=0\), mikä tekee yleisen ratkaisun löytämisestä ehkä helpompaa. en tiedä.
Vastaa Viestiin