Sähkömagneettisen aallon olemus

[pähkäilijä]

Ilmankos koulussa ei opeteta aallon olemusta, se on liian monimutkaista jopa lukiolaisille. Olisin seuraavaksi kysynyt kuinka aallonpohjat saattaa seurata aallonharjaa vaikkapa miljardi valovuotta? Jos selitys liittyy kvanttimekaniikkaan, olen jo valmiiksi pudonnut kelkasta Kysymys on siltä kantilta esitetty että jos elektroni "ampuu" molemmat kenttämaksimit pienellä aikaerolla, ne on erillisiä "laukauksia" ja siksi herää kysymys, meneekö ne ikuisesti samaan suuntaan. Mutta varmaankin kyse on aallon sisäisestä rakenteesta joka pitää kenttämaksimit juuri oikeissa paikoissa.

Ominaisuudet ovat peräisin aaltoyhtälöstä, jonka ratkaisu kuvaa avaruudessa etenevää aaltoa. Ihan veteen pudotetun kiven muodostama aalto on periaatteessa saman kaltainen.

Yksittäinen aalto sisältää melkein kaikki 'salaisuudet', tarkoitan
- onko 'nelikko' oikea tulkinta maksimikenttävoimakkuuksille
- kuinka nelikon aallonharja ja -pohja säilyttää paikkansa jos ne on eri 'ammuksien' tekemät, eihän niin tarkkaa tähtäystä voi tehdä että ne pysyisivät paikallaan miljardeja vuosia.
- onko aallon salatussa rakenteessa mekanismi joka asettaa nelikon muotoonsa

Nelikon 3-d malli:
Otetaan 4 fortunakuulaa ja ripustetaan ne siimalla tiettyyn muodostelmaan. Etummaiset symboloi aallonharjaa, 1 magneetti ja 1 sähkö, ne ripustetaan 'x'-akselin suhteen 90 asteen kulmaan. Sitten aallonpohjan kuulat tulee saman x-akselin yhteyteen mutta ne on ikäänkuin peilikuva ja siksi niiden vektorit osoittaa vastakkaisiin suuntiin.
Muodostelmaa luetaan niin että se etenee vaakasuunnassa luotilangan ohi. Kun luoti on ykkösmagneetin ja sähkön kohdalla, vektorit on maksimissa. Kun luotilanka on ykkös ja kakkos maksimien välissä, vektorien vastakkaissuuntaisuudesta johtuen kentät kumoaa toisensa eli kenttä on nollassa. Kun luoti on kakkosmagneetin ja sähkön kohdalla, arvo on jälleen maksimissa.
 Tietysti nelikko voidaan muuttaa kaksikoksi jos magneetti ja sähkö ajatellaan yhtenä kokonaisuutena, silloin tarvitaan vain 2 kuulaa.

[QS]

...

Suosittelisin tutustumaan aiheeseen käyttämällä aaltoyhtälöä, joista helpoin on

\(\displaystyle \require{physics} \pdv[2]{f}{t}=v^2\left(\pdv[2]{f}{x}+\pdv[2]{f}{y}+\pdv[2]{f}{z}\right)\)

missä v on aallon etenemisnopeus, ja f(x,y,z) on aaltoratkaisu.

[Eusa]

...

Suosittelisin tutustumaan aiheeseen käyttämällä aaltoyhtälöä, joista helpoin on

\(\displaystyle \require{physics} \pdv[2]{f}{t}=v^2\left(\pdv[2]{f}{x}+\pdv[2]{f}{y}+\pdv[2]{f}{z}\right)\)

missä v on aallon etenemisnopeus, ja f(x,y,z) on aaltoratkaisu.

Entä jos on käytettävä fortunakuulapalloja deltapalapallojen sijaan?

[pähkäilijä]

...

Suosittelisin tutustumaan aiheeseen käyttämällä aaltoyhtälöä, joista helpoin on

\(\displaystyle \require{physics} \pdv[2]{f}{t}=v^2\left(\pdv[2]{f}{x}+\pdv[2]{f}{y}+\pdv[2]{f}{z}\right)\)

missä v on aallon etenemisnopeus, ja f(x,y,z) on aaltoratkaisu.

Entä jos on käytettävä fortunakuulapalloja deltapalapallojen sijaan?

Sama mitä symboleita kunhan syntyy 3d kuva. Kun on kuva, aivot pystyy rakentamaan koneita. Kun on kone, ei tarvita ylimääräistä muistikuormaa. Kun on lepposa kuorma, ihminen on luovassa vireessä.
Toinen vaihtoehto on hyvä muisti mutta ilman konetta. Sellainen on tekoäly.

[QS]

Olisin seuraavaksi kysynyt kuinka aallonpohjat saattaa seurata aallonharjaa vaikkapa miljardi valovuotta?

Periaatteessa tuohon olisi mahdollista vastata, kun kysymyksen asettelee siten, että mistä massaton valon nopeudella etenevä sähkömagneettinen vuorovaikutus on peräisin.

Helppoa vastausta ei ole, mutta esim. Weinbergin eeppinen teos Quantum Theory of Fields lähtee liikkeelle perustavanlaatuisista aika-avaruuden symmetrioista, eikä etukäteen oleta massallisille tai massattomille hiukkasille mitään erityistä. Lorentz-symmetriaa ja sen esityksiä tutkimalla päädytään massalliseen spin-1/2 hiukkaseen. Symmetrioista johdetaan tiettyjä hiukkasen ominaisuuksia. Tämän jälkeen muodostetaan teoria, jossa hiukkaset vuorovaikuttavat keskenään, ja tutkitaan symmetrioita käyttäen sitä, että miten vuorovaikutus mahdollistuu. Tästä saadaan eräänlainen "mekanismi", joka kytkee massalliset spin-1/2 hiukaset toisiinsa. Kun vuorovaikutus sovitetaan aika-avaruuden symmetriaryhmään, niin ainoa mahdollisuus on massaton välittäjäkenttä. Tähän kenttään sitten liitetään polarisaatio.

Kun saadun kvanttikenttäteorian pohjalta laatisi klassisen teorian, niin saataisiin Maxwellin yhtälöiden mukainen massaton sekä E- ja B komponentit sisältävä sähkömagneettinen kenttä, ja etenee tyhjiössä valonnopeudella.

[pähkäilijä]

Olisin seuraavaksi kysynyt kuinka aallonpohjat saattaa seurata aallonharjaa vaikkapa miljardi valovuotta?

Periaatteessa tuohon olisi mahdollista vastata, kun kysymyksen asettelee siten, että mistä massaton valon nopeudella etenevä sähkömagneettinen vuorovaikutus on peräisin.

Helppoa vastausta ei ole, mutta esim. Weinbergin eeppinen teos Quantum Theory of Fields lähtee liikkeelle perustavanlaatuisista aika-avaruuden symmetrioista, eikä etukäteen oleta massallisille tai massattomille hiukkasille mitään erityistä. Lorentz-symmetriaa ja sen esityksiä tutkimalla päädytään massalliseen spin-1/2 hiukkaseen. Symmetrioista johdetaan tiettyjä hiukkasen ominaisuuksia. Tämän jälkeen muodostetaan teoria, jossa hiukkaset vuorovaikuttavat keskenään, ja tutkitaan symmetrioita käyttäen sitä, että miten vuorovaikutus mahdollistuu. Tästä saadaan eräänlainen "mekanismi", joka kytkee massalliset spin-1/2 hiukaset toisiinsa. Kun vuorovaikutus sovitetaan aika-avaruuden symmetriaryhmään, niin ainoa mahdollisuus on massaton välittäjäkenttä. Tähän kenttään sitten liitetään polarisaatio.

Kun saadun kvanttikenttäteorian pohjalta laatisi klassisen teorian, niin saataisiin Maxwellin yhtälöiden mukainen massaton sekä E- ja B komponentit sisältävä sähkömagneettinen kenttä, ja etenee tyhjiössä valonnopeudella.

Se mitä koulukirjat antaa ymmärtää sm-aallosta on kuva joka kertoo että jokin aaltoilee. Itsellä oli alussa käsitys että jokin liikkuu vinhasti ylä- ja alamaksimin välillä, se oli läpimurto kun tajusin ettei se niin mene. Eli maksimien välinen tapahtuma oli jo lähetinantennissa ennenkuin aaltoa olikaan, ja kun emissio tapahtui, nämä maksimit matkustaa paikoillaan kuin matkustajat autossa. Aalto vaan ilmenee värähtelynä niille joiden ohi se menee. Se että E ja B on aina saman suuruiset, viittaa tosiaan kvantittumiseen, että aalto olisi ikäänkuin kenkä jolla on aina sama numero eikä muunlaisia kenkiä olisi olemassa.

[Eusa]

Sain emergentin sähkömagnetismin mallini (nollageodeesikuitujen “koherenssikylpy”) sovellettua myoniseen vetyyn, ja tulokset näyttävät rohkaisevilta.

Protonin säde pysyy universaalina. Kun protonin rakennetta ei rukata, kylpyteho yhdellä ainoalla, topologisesti määräytyvällä kytkentä­kertoimella selittää suoraan 2S–2P-Lamb-siirtymän poikkeaman (-0,021 meV).

Myonin g-2 nousee samasta mekanismista. Sama tehokerroin tuottaa Δa_μ ≈ 1,5 × 10^-8, eli jo karkea lasku asettuu mittaustuloksen sisälle, ja tarkempi simulointi voi vain parantaa osumaa.

Elektronisessa vedyssä vaikutus häviää. Compton/Bohr-suhde tukahduttaa tehoa 10e11-kertoimella, joten ennuste jää selvästi alle nykyisen mittaustarkkuuden, kuten pitääkin.

Näin yhdellä luonnollisella parametrilla (ei “säätönuppeja”) saadaan sekä protoni­johdonmukaisuus myonisessa vedyssä että myonin (g-2) samoihin raameihin – ilman uusia hiukkasia tai lisäkenttiä.

Ensimmäisen tämän teoriakehikon varsinaisen tutkimuspaperin aineisto on siis kasassa; enää viimeistelen puhtaaksi.

Ehkä oli lopulta hyvä, että jouduin ratkomaan matematiikan omin päin – kokonaisuus kirkastui ihan uudelle tasolle.

[Eusa]

Sain emergentin sähkömagnetismin mallini (nollageodeesikuitujen “koherenssikylpy”) sovellettua myoniseen vetyyn, ja tulokset näyttävät rohkaisevilta.

Protonin säde pysyy universaalina. Kun protonin rakennetta ei rukata, kylpyteho yhdellä ainoalla, topologisesti määräytyvällä kytkentä­kertoimella selittää suoraan 2S–2P-Lamb-siirtymän poikkeaman (-0,021 meV).

Myonin g-2 nousee samasta mekanismista. Sama tehokerroin tuottaa Δa_μ ≈ 1,5 × 10^-8, eli jo karkea lasku asettuu mittaustuloksen sisälle, ja tarkempi simulointi voi vain parantaa osumaa.

Elektronisessa vedyssä vaikutus häviää. Compton/Bohr-suhde tukahduttaa tehoa 10e11-kertoimella, joten ennuste jää selvästi alle nykyisen mittaustarkkuuden, kuten pitääkin.

Näin yhdellä luonnollisella parametrilla (ei “säätönuppeja”) saadaan sekä protoni­johdonmukaisuus myonisessa vedyssä että myonin (g-2) samoihin raameihin – ilman uusia hiukkasia tai lisäkenttiä.

Ensimmäisen tämän teoriakehikon varsinaisen tutkimuspaperin aineisto on siis kasassa; enää viimeistelen puhtaaksi.

Ehkä oli lopulta hyvä, että jouduin ratkomaan matematiikan omin päin – kokonaisuus kirkastui ihan uudelle tasolle.

Tosin, pitää tietty tehdä laskelmat useammalla tavalla ja kokeilla herkkyyksiä ennen kuin ollaan ihan varmalla pohjalla...

[QS]

Se mitä koulukirjat antaa ymmärtää sm-aallosta on kuva joka kertoo että jokin aaltoilee. Itsellä oli alussa käsitys että jokin liikkuu vinhasti ylä- ja alamaksimin välillä, se oli läpimurto kun tajusin ettei se niin mene.

No, ainakin tässä on totuuden aakkoset.

Koulukirjat esittelevät sm-aallon konkreettisena aaltona, joka vertautuu mekaaniseen aaltoon. Mielikuva on tosiaan virheellinen, mutta kai hyväksyttävä, kun ihmiskunta on sm-aaltoa näin piirtänyt kohta 200 vuotta. Virhe on siinä, että aalto piirretään ympäröivään tilaan, eli 3d-avaruuteen jostain substanssista rakentuvana aaltona, jolla on ulottuvuudet x-, y- ja z-suunnissa. Moni ajattelee, että aalto menee neulansilmästä, ja mahtuu siitä onneksi läpi rikkoutumatta, kun aallon harjat hipovat neulan metallia. Lukiossa ja korkeakoulutuksenkin alkuvaiheessa aaltoon ilmestyy nuolenpätkiä, jotka sojottavat eri suuntiin (kohtisuorassa) ja tökkivät eteensä sattuvia hiukkasia ja kappaleita. Tämäkin on väärin.

Virheet poistuvat asteittain, kun kenttä kirjoitetaan tensorikenttänä, jossa kaikkiin avaruuden pisteisiin asetetaan 16-komponenttinen tensori (tavallaan 4x4 -matriisi), joka sisältää sm-aallon ominaisuudet. Tensorin komponentit muuttuvat siten, että numeroista muodostuu eräänlainen aalto, joka etenee ajassa ja avaruudessa. (Numeroaalto onkin melkoinen veijari). Perinteiset vektorit ovat tensorin sisällä komponenteissa, mutta onneksi sojottamis-suunta jää vähemmälle huomiolle. Kaikki 16 komponenttia (riippumattomia on kylläkin vähemmän) ovat numeroita, jotka muuttuvat ja pyörivät tensorin sisällä, kun numerot etenevät avaruudessa paikasta toiseen. Tosin, numeron 6 kiekura ei tartu ohuenkaan reiäin seinämiin. Kutoset ja seiskat menevät läpi mistä vain, ellei joku syö koko tensorilaatikkoa itseensä, jos on tarpeeksi absorbtiotuulella. Tai voi joku hiukan pillillä imeskellä, että numerot pienenvät lootassa.

Koulukirjojen vesiaallot ja sojottavien nuolien meri tulee siitä, että sm-kentän vuorovaikutukset mitataan kokeellisesti. Kokeissa varattuihin hiukkasiin kohdistuu voima, joka liikuttaa niitä siten, että E- ja B-komponentit (vektorit) kuvaavat erittäin arkipäiväisen helposti sm-kentän toimintaperiaatetta. Nuoli-ajattelu on perua 1600-luvulta Newtonin mekaniikasta, jossa voimavektorit piirretään kaikkialle nuolina, jotka tökkivät massakappaleita. Sama tökkivä nuoli -ajatus toimii sm-kentällekin, joskin ei yhtä triviaalisti (vrt. Lorentzin voima, jossa ristitulo).

Kun peruskoulun mielikuvista pääsee irti, niin voi antaa sitten kunnioituksensa sähkömagneettiselle vuorovaikutukselle. Se on luonnon eräs perusvuorovaikutus, jolle voidaan laatia n kpl matemaattisia kuvauksia, joissa avaruuden pisteisiin sijoitetaan nippu numeroita (vedenaaltoja, sojottavia nuolia, tensoreita jne), jotka kytkeytyvät sähkövarauksellisiin massahiukkasiin.

Numerot eivät kuitenkaan sojota mihinkään, eikä niillä ole harjoja tai pohjia. Ne ovat nippu numeroita, jotka ovat kahden varatun hiukkasen välissä kuljettamassa liikemäärää ja energiaa. Peruskoulussa numeronippu on veden aalto, lukiossa nuolihässäkkä, korkeakoulussa 16-komponenttinen tensori, ja myöhemmin on 2-muoto ja lopulta hyvin abstrakti Lien algebra -arvoinen pääsäiekimpun 1-muodon ulkoinen derivaatta, jolla ei ole minkäänlaista numeerista arvoa!

Viimeistään tässä vaiheessa ihmislapselle valottuu, että lukion maikat ja korkeakoulun alkupään proffat ovat valehdelleet päin naamaa, kun ovat kirjoittaneet taululle E:n ja B:n vektoreina, ja laittaneet vielä vektorimerkin niiden päälle. Kumpikaan ei nimittäin ole vektori. Ja vielä vähemmän aallonharjan etäisyys paperille piirretystä nollatasosta.

Kvanttikenttäteoria on siinä mielessä rehellinen, että harva koettaa edes selittää mikä fotonit on. Jos koettaa selittää, niin sulkee suunsa, kun muistaa, että kvanttifotonit ovat epäyhteensopivia Maxwellin kanssa, ja kvanttioptiikan fotonit epäyhteensopivia aivan kaikkien muiden teorioiden kanssa. Kvanttimekaniikan fotoni-yritelmät ovat niitä vähiten yhteensopivia. Ja Maxwellin teoria on epäyhteensopiva kaikkien mainittujen kanssa. Käsissä on 3-5 eri teoriaa valosta, ja jokainen elää omaa elämäänsä. Jokaisella vahvuutensa ja yhtä syvät heikkoutensa.

Kukaan tässä maailmassa ei oikeasti tiedä, mikä on sähkömagneettinen kenttä ja mistä se on tullut tai miksi, ja kukaan ei oikeasti tiedä mikä on sm-aalto, eikä kukaan oikeasti edes tiedä mikä on fotoni. Valitettavasti näin. Kaikki on vain sanoja paperilla ja suttuja koordinaatistossa. Mutta sen voin luvata, että 1600-luvun Newtonin nuolenpäillä ja meren aalloilla tämä ihmisen elämässä tärkeä luonnon perusvuorovaikutus ei selity. Luonnolle sm-aalto on pisara meressä, sillä iso osa universumin materiasta paskan välittävät sähkömagnetismista, se on niille näkymätön.

Terveisin,
https://www.suomisanakirja.fi/inhorealisti

[pähkäilijä]

Se mitä koulukirjat antaa ymmärtää sm-aallosta on kuva joka kertoo että jokin aaltoilee. Itsellä oli alussa käsitys että jokin liikkuu vinhasti ylä- ja alamaksimin välillä, se oli läpimurto kun tajusin ettei se niin mene.

No, ainakin tässä on totuuden aakkoset.

Koulukirjat esittelevät sm-aallon konkreettisena aaltona, joka vertautuu mekaaniseen aaltoon. Mielikuva on tosiaan virheellinen, mutta kai hyväksyttävä, kun ihmiskunta on sm-aaltoa näin piirtänyt kohta 200 vuotta. Virhe on siinä, että aalto piirretään ympäröivään tilaan, eli 3d-avaruuteen jostain substanssista rakentuvana aaltona, jolla on ulottuvuudet x-, y- ja z-suunnissa. Moni ajattelee, että aalto menee neulansilmästä, ja mahtuu siitä onneksi läpi rikkoutumatta, kun aallon harjat hipovat neulan metallia. Lukiossa ja korkeakoulutuksenkin alkuvaiheessa aaltoon ilmestyy nuolenpätkiä, jotka sojottavat eri suuntiin (kohtisuorassa) ja tökkivät eteensä sattuvia hiukkasia ja kappaleita. Tämäkin on väärin.

Virheet poistuvat asteittain, kun kenttä kirjoitetaan tensorikenttänä, jossa kaikkiin avaruuden pisteisiin asetetaan 16-komponenttinen tensori (tavallaan 4x4 -matriisi), joka sisältää sm-aallon ominaisuudet. Tensorin komponentit muuttuvat siten, että numeroista muodostuu eräänlainen aalto, joka etenee ajassa ja avaruudessa. (Numeroaalto onkin melkoinen veijari). Perinteiset vektorit ovat tensorin sisällä komponenteissa, mutta onneksi sojottamis-suunta jää vähemmälle huomiolle. Kaikki 16 komponenttia (riippumattomia on kylläkin vähemmän) ovat numeroita, jotka muuttuvat ja pyörivät tensorin sisällä, kun numerot etenevät avaruudessa paikasta toiseen. Tosin, numeron 6 kiekura ei tartu ohuenkaan reiäin seinämiin. Kutoset ja seiskat menevät läpi mistä vain, ellei joku syö koko tensorilaatikkoa itseensä, jos on tarpeeksi absorbtiotuulella. Tai voi joku hiukan pillillä imeskellä, että numerot pienenvät lootassa.

Koulukirjojen vesiaallot ja sojottavien nuolien meri tulee siitä, että sm-kentän vuorovaikutukset mitataan kokeellisesti. Kokeissa varattuihin hiukkasiin kohdistuu voima, joka liikuttaa niitä siten, että E- ja B-komponentit (vektorit) kuvaavat erittäin arkipäiväisen helposti sm-kentän toimintaperiaatetta. Nuoli-ajattelu on perua 1600-luvulta Newtonin mekaniikasta, jossa voimavektorit piirretään kaikkialle nuolina, jotka tökkivät massakappaleita. Sama tökkivä nuoli -ajatus toimii sm-kentällekin, joskin ei yhtä triviaalisti (vrt. Lorentzin voima, jossa ristitulo).

Kun peruskoulun mielikuvista pääsee irti, niin voi antaa sitten kunnioituksensa sähkömagneettiselle vuorovaikutukselle. Se on luonnon eräs perusvuorovaikutus, jolle voidaan laatia n kpl matemaattisia kuvauksia, joissa avaruuden pisteisiin sijoitetaan nippu numeroita (vedenaaltoja, sojottavia nuolia, tensoreita jne), jotka kytkeytyvät sähkövarauksellisiin massahiukkasiin.

Numerot eivät kuitenkaan sojota mihinkään, eikä niillä ole harjoja tai pohjia. Ne ovat nippu numeroita, jotka ovat kahden varatun hiukkasen välissä kuljettamassa liikemäärää ja energiaa. Peruskoulussa numeronippu on veden aalto, lukiossa nuolihässäkkä, korkeakoulussa 16-komponenttinen tensori, ja myöhemmin on 2-muoto ja lopulta hyvin abstrakti Lien algebra -arvoinen pääsäiekimpun 1-muodon ulkoinen derivaatta, jolla ei ole minkäänlaista numeerista arvoa!

Viimeistään tässä vaiheessa ihmislapselle valottuu, että lukion maikat ja korkeakoulun alkupään proffat ovat valehdelleet päin naamaa, kun ovat kirjoittaneet taululle E:n ja B:n vektoreina, ja laittaneet vielä vektorimerkin niiden päälle. Kumpikaan ei nimittäin ole vektori. Ja vielä vähemmän aallonharjan etäisyys paperille piirretystä nollatasosta.

Kvanttikenttäteoria on siinä mielessä rehellinen, että harva koettaa edes selittää mikä fotonit on. Jos koettaa selittää, niin sulkee suunsa, kun muistaa, että kvanttifotonit ovat epäyhteensopivia Maxwellin kanssa, ja kvanttioptiikan fotonit epäyhteensopivia aivan kaikkien muiden teorioiden kanssa. Kvanttimekaniikan fotoni-yritelmät ovat niitä vähiten yhteensopivia. Ja Maxwellin teoria on epäyhteensopiva kaikkien mainittujen kanssa. Käsissä on 3-5 eri teoriaa valosta, ja jokainen elää omaa elämäänsä. Jokaisella vahvuutensa ja yhtä syvät heikkoutensa.

Kukaan tässä maailmassa ei oikeasti tiedä, mikä on sähkömagneettinen kenttä ja mistä se on tullut tai miksi, ja kukaan ei oikeasti tiedä mikä on sm-aalto, eikä kukaan oikeasti edes tiedä mikä on fotoni. Valitettavasti näin. Kaikki on vain sanoja paperilla ja suttuja koordinaatistossa. Mutta sen voin luvata, että 1600-luvun Newtonin nuolenpäillä ja meren aalloilla tämä ihmisen elämässä tärkeä luonnon perusvuorovaikutus ei selity. Luonnolle sm-aalto on pisara meressä, sillä iso osa universumin materiasta paskan välittävät sähkömagnetismista, se on niille näkymätön.

Terveisin,
https://www.suomisanakirja.fi/inhorealisti

Hyvä tietää ettei kukaan tiedä aallon tai fotonin rakennetta Itse olen ajatellut että fotoni on metamorfoosio jossa aallon rakenne menee 'suppilon' läpi ja kiihdyttää vaikka elektronin hyppäämään ylemmälle orbitaalille. Mutta aaltotilassa se vaan toimii vaikka kukaan ei sitä ymmärtäisi. Olettaisin että luonnonvoimien hienosäädöllä aalto muuttuisi erilaiseksi tai jopa mahdottomaksi koska aallossa on pakko olla joku tasapainotila joka mahdollistaa sen pysymisen koossa. Kun valo on ainutlaatuinen ilmiö, sillä ei ole sukulaisia niin sen rakenne on erityisen vaikea. Ytimen vahva voima voi olla kaukaista sukua valolle mutta siitä ei ole valon korvaajaksi.