Matematiikka on huijausta. Lukuja ei ole.

[Abezethibou]

Kun lukee QS:n ja Naturalistin käsityksiä matematiikan alkuperästä, niin niiden mukaan kai jotenkin luonto olisi siellä taustalla. Käsitys on hankala, sillä minun mielestäni luonnossa ei ole mitään ääretöntä. Matematiikassa sellainen käsite kuitenkin on.

Toki luonnossa on ääretöntä, avaruus lienee selvästi ääretön, eihän se yksinkertaisesti voi loppua seinään.

Avaruus on 4-ulotteisen pallon pinta. ei seiniä, mutta äärellinen koko.

Ja sitten voidaan heittää kysymys, mitä on tuon pallon ulkopuolella? Ei mitään? Vastaus on sinänsä oikein että ei mitään on juurikin se ääretön osa kaikkeutta, tuossa olevaisena olemattomassa äärettömyydessä on kaikki energia mitä kaikkeudessa on, se voi kasautua vain tiettyyn määrään asti, tuon rajan ylitys johtaa "alkuräjähdykseen" jossa syntyy aina uusi universumi.

Tästä on Goswell ja kumppanit vääntäneet monia kertoja. On kai se arkijärjelle aika tekemätön paikka eikä vertaukset kaksiulotteiseen ilmapallon pintaan johon on piirretty galaksien kuvia ja palloon puhalletaan ilmaa tee siitä yhtään ymmärrettävämpää.

[Goswell]

Kun lukee QS:n ja Naturalistin käsityksiä matematiikan alkuperästä, niin niiden mukaan kai jotenkin luonto olisi siellä taustalla. Käsitys on hankala, sillä minun mielestäni luonnossa ei ole mitään ääretöntä. Matematiikassa sellainen käsite kuitenkin on.

Toki luonnossa on ääretöntä, avaruus lienee selvästi ääretön, eihän se yksinkertaisesti voi loppua seinään.

Avaruus on 4-ulotteisen pallon pinta. ei seiniä, mutta äärellinen koko.

Ja sitten voidaan heittää kysymys, mitä on tuon pallon ulkopuolella? Ei mitään? Vastaus on sinänsä oikein että ei mitään on juurikin se ääretön osa kaikkeutta, tuossa olevaisena olemattomassa äärettömyydessä on kaikki energia mitä kaikkeudessa on, se voi kasautua vain tiettyyn määrään asti, tuon rajan ylitys johtaa "alkuräjähdykseen" jossa syntyy aina uusi universumi.

Tästä on Goswell ja kumppanit vääntäneet monia kertoja. On kai se arkijärjelle aika tekemätön paikka eikä vertaukset kaksiulotteiseen ilmapallon pintaan johon on piirretty galaksien kuvia ja palloon puhalletaan ilmaa tee siitä yhtään ymmärrettävämpää.

Se täyttyvä ilmapallo on ihan hyvä esimerkki laajenevasta universumista kalvon tasolla, muuten ihan hanurista. Joku kyllä keksi liimata galaksit hajonneen pallon retaleista laajenevan pallonpintaan, galaksithan ei laajene koska gravitaatio kuten ei retaleetkaan laajene vaikka pallo laajenee.

Kysymys kuuluu missä se "laajeneva ilmapallo" sijaitsee, mihin se laajenee. Se missä se on on se olevaisena olematon äärettömyys, jos mikään ei muodosta tilaa, se on olevaisena olematon, vain tilaa ja se on luonnostaan loputon, ääretön, se ei ala mistään eikä se lopu mihinkään, tietenkään ei ja parastahan tietysti on että sinne "olemattomuuteen" se universumi myös laajenee.

Jos ei ole mitään, ei yhtään mitään, mitä jää, tyhjä tila. Sinne voi sitten lisäillä energiaa eri muodoissa mielin määrin.

[Abezethibou]

Kun lukee QS:n ja Naturalistin käsityksiä matematiikan alkuperästä, niin niiden mukaan kai jotenkin luonto olisi siellä taustalla. Käsitys on hankala, sillä minun mielestäni luonnossa ei ole mitään ääretöntä. Matematiikassa sellainen käsite kuitenkin on.

Toki luonnossa on ääretöntä, avaruus lienee selvästi ääretön, eihän se yksinkertaisesti voi loppua seinään.

Avaruus on 4-ulotteisen pallon pinta. ei seiniä, mutta äärellinen koko.

Ja sitten voidaan heittää kysymys, mitä on tuon pallon ulkopuolella? Ei mitään? Vastaus on sinänsä oikein että ei mitään on juurikin se ääretön osa kaikkeutta, tuossa olevaisena olemattomassa äärettömyydessä on kaikki energia mitä kaikkeudessa on, se voi kasautua vain tiettyyn määrään asti, tuon rajan ylitys johtaa "alkuräjähdykseen" jossa syntyy aina uusi universumi.

Tästä on Goswell ja kumppanit vääntäneet monia kertoja. On kai se arkijärjelle aika tekemätön paikka eikä vertaukset kaksiulotteiseen ilmapallon pintaan johon on piirretty galaksien kuvia ja palloon puhalletaan ilmaa tee siitä yhtään ymmärrettävämpää.

Se täyttyvä ilmapallo on ihan hyvä esimerkki laajenevasta universumista kalvon tasolla, muuten ihan hanurista. Joku kyllä keksi liimata galaksit hajonneen pallon retaleista laajenevan pallonpintaan, galaksithan ei laajene koska gravitaatio kuten ei retaleetkaan laajene vaikka pallo laajenee.

Kysymys kuuluu missä se "laajeneva ilmapallo" sijaitsee, mihin se laajenee. Se missä se on on se olevaisena olematon äärettömyys, jos mikään ei muodosta tilaa, se on olevaisena olematon, vain tilaa ja se on luonnostaan loputon, ääretön, se ei ala mistään eikä se lopu mihinkään, tietenkään ei ja parastahan tietysti on että sinne "olemattomuuteen" se universumi myös laajenee.

Jos ei ole mitään, ei yhtään mitään, mitä jää, tyhjä tila. Sinne voi sitten lisäillä energiaa eri muodoissa mielin määrin.

Siinä se vitsi onkin kun ei ole mitään ilmapalloa, vaan ainoastaan sen pallon kaksiulotteinen pinta ja sekin tarvis päässä nyrjäyttää sielun silmin kolmiulotteiseksi.

[Goswell]

Kun lukee QS:n ja Naturalistin käsityksiä matematiikan alkuperästä, niin niiden mukaan kai jotenkin luonto olisi siellä taustalla. Käsitys on hankala, sillä minun mielestäni luonnossa ei ole mitään ääretöntä. Matematiikassa sellainen käsite kuitenkin on.

Toki luonnossa on ääretöntä, avaruus lienee selvästi ääretön, eihän se yksinkertaisesti voi loppua seinään.

Avaruus on 4-ulotteisen pallon pinta. ei seiniä, mutta äärellinen koko.

Ja sitten voidaan heittää kysymys, mitä on tuon pallon ulkopuolella? Ei mitään? Vastaus on sinänsä oikein että ei mitään on juurikin se ääretön osa kaikkeutta, tuossa olevaisena olemattomassa äärettömyydessä on kaikki energia mitä kaikkeudessa on, se voi kasautua vain tiettyyn määrään asti, tuon rajan ylitys johtaa "alkuräjähdykseen" jossa syntyy aina uusi universumi.

Tästä on Goswell ja kumppanit vääntäneet monia kertoja. On kai se arkijärjelle aika tekemätön paikka eikä vertaukset kaksiulotteiseen ilmapallon pintaan johon on piirretty galaksien kuvia ja palloon puhalletaan ilmaa tee siitä yhtään ymmärrettävämpää.

Se täyttyvä ilmapallo on ihan hyvä esimerkki laajenevasta universumista kalvon tasolla, muuten ihan hanurista. Joku kyllä keksi liimata galaksit hajonneen pallon retaleista laajenevan pallonpintaan, galaksithan ei laajene koska gravitaatio kuten ei retaleetkaan laajene vaikka pallo laajenee.

Kysymys kuuluu missä se "laajeneva ilmapallo" sijaitsee, mihin se laajenee. Se missä se on on se olevaisena olematon äärettömyys, jos mikään ei muodosta tilaa, se on olevaisena olematon, vain tilaa ja se on luonnostaan loputon, ääretön, se ei ala mistään eikä se lopu mihinkään, tietenkään ei ja parastahan tietysti on että sinne "olemattomuuteen" se universumi myös laajenee.

Jos ei ole mitään, ei yhtään mitään, mitä jää, tyhjä tila. Sinne voi sitten lisäillä energiaa eri muodoissa mielin määrin.

Siinä se vitsi onkin kun ei ole mitään ilmapalloa, vaan ainoastaan sen pallon kaksiulotteinen pinta ja sekin tarvis päässä nyrjäyttää sielun silmin kolmiulotteiseksi.

Eppäillähän tuota soppii.

[Abezethibou]

Toki luonnossa on ääretöntä, avaruus lienee selvästi ääretön, eihän se yksinkertaisesti voi loppua seinään.

Avaruus on 4-ulotteisen pallon pinta. ei seiniä, mutta äärellinen koko.

Ja sitten voidaan heittää kysymys, mitä on tuon pallon ulkopuolella? Ei mitään? Vastaus on sinänsä oikein että ei mitään on juurikin se ääretön osa kaikkeutta, tuossa olevaisena olemattomassa äärettömyydessä on kaikki energia mitä kaikkeudessa on, se voi kasautua vain tiettyyn määrään asti, tuon rajan ylitys johtaa "alkuräjähdykseen" jossa syntyy aina uusi universumi.

Tästä on Goswell ja kumppanit vääntäneet monia kertoja. On kai se arkijärjelle aika tekemätön paikka eikä vertaukset kaksiulotteiseen ilmapallon pintaan johon on piirretty galaksien kuvia ja palloon puhalletaan ilmaa tee siitä yhtään ymmärrettävämpää.

Se täyttyvä ilmapallo on ihan hyvä esimerkki laajenevasta universumista kalvon tasolla, muuten ihan hanurista. Joku kyllä keksi liimata galaksit hajonneen pallon retaleista laajenevan pallonpintaan, galaksithan ei laajene koska gravitaatio kuten ei retaleetkaan laajene vaikka pallo laajenee.

Kysymys kuuluu missä se "laajeneva ilmapallo" sijaitsee, mihin se laajenee. Se missä se on on se olevaisena olematon äärettömyys, jos mikään ei muodosta tilaa, se on olevaisena olematon, vain tilaa ja se on luonnostaan loputon, ääretön, se ei ala mistään eikä se lopu mihinkään, tietenkään ei ja parastahan tietysti on että sinne "olemattomuuteen" se universumi myös laajenee.

Jos ei ole mitään, ei yhtään mitään, mitä jää, tyhjä tila. Sinne voi sitten lisäillä energiaa eri muodoissa mielin määrin.

Siinä se vitsi onkin kun ei ole mitään ilmapalloa, vaan ainoastaan sen pallon kaksiulotteinen pinta ja sekin tarvis päässä nyrjäyttää sielun silmin kolmiulotteiseksi.

Eppäillähän tuota soppii.

Aina kannattaa epäillä. Isot pojat juuri hiljan epäili, että että universumin laajeneminen ei kiihdy ja jos se pitää paikkansa niin yksi Nobel palkinto on myönnetty väärin perustein ja meneekö pimeä energiakin vessanpöntöstä alas. Tosin tätäkin uutta tulosta epäillään, niin että tervetuloa epäilijöiden kerhoon.

[Goswell]

Avaruus on 4-ulotteisen pallon pinta. ei seiniä, mutta äärellinen koko.

Ja sitten voidaan heittää kysymys, mitä on tuon pallon ulkopuolella? Ei mitään? Vastaus on sinänsä oikein että ei mitään on juurikin se ääretön osa kaikkeutta, tuossa olevaisena olemattomassa äärettömyydessä on kaikki energia mitä kaikkeudessa on, se voi kasautua vain tiettyyn määrään asti, tuon rajan ylitys johtaa "alkuräjähdykseen" jossa syntyy aina uusi universumi.

Tästä on Goswell ja kumppanit vääntäneet monia kertoja. On kai se arkijärjelle aika tekemätön paikka eikä vertaukset kaksiulotteiseen ilmapallon pintaan johon on piirretty galaksien kuvia ja palloon puhalletaan ilmaa tee siitä yhtään ymmärrettävämpää.

Se täyttyvä ilmapallo on ihan hyvä esimerkki laajenevasta universumista kalvon tasolla, muuten ihan hanurista. Joku kyllä keksi liimata galaksit hajonneen pallon retaleista laajenevan pallonpintaan, galaksithan ei laajene koska gravitaatio kuten ei retaleetkaan laajene vaikka pallo laajenee.

Kysymys kuuluu missä se "laajeneva ilmapallo" sijaitsee, mihin se laajenee. Se missä se on on se olevaisena olematon äärettömyys, jos mikään ei muodosta tilaa, se on olevaisena olematon, vain tilaa ja se on luonnostaan loputon, ääretön, se ei ala mistään eikä se lopu mihinkään, tietenkään ei ja parastahan tietysti on että sinne "olemattomuuteen" se universumi myös laajenee.

Jos ei ole mitään, ei yhtään mitään, mitä jää, tyhjä tila. Sinne voi sitten lisäillä energiaa eri muodoissa mielin määrin.

Siinä se vitsi onkin kun ei ole mitään ilmapalloa, vaan ainoastaan sen pallon kaksiulotteinen pinta ja sekin tarvis päässä nyrjäyttää sielun silmin kolmiulotteiseksi.

Eppäillähän tuota soppii.

Aina kannattaa epäillä. Isot pojat juuri hiljan epäili, että että universumin laajeneminen ei kiihdy ja jos se pitää paikkansa niin yksi Nobel palkinto on myönnetty väärin perustein ja meneekö pimeä energiakin vessanpöntöstä alas. Tosin tätäkin uutta tulosta epäillään, niin että tervetuloa epäilijöiden kerhoon.

Kiitosta vaan.

Isojen poikien jutuista tippuu vielä aika paljon roskakoriin. Tätä ei tarvi epäillä.

[Naturalisti]

Kiitosta vaan.

Isojen poikien jutuista tippuu vielä aika paljon roskakoriin. Tätä ei tarvi epäillä.

Kun hän sanoo: “Tätä ei tarvi epäillä”, se kuulostaa siltä, että varmuus tulee intuitiosta eikä fysiikasta. Mutta koska malli herättää käsiteellisiä kysymyksiä, pyydän tarkennuksia:

– Voiko “ei-mikään on ääretön tila” olla mitään muuta kuin metafyysinen oletus, kun mikään fysiikan teoria ei kuvaa tällaista tilaa?
– Miten energia voi olla valmiina olemattomuudessa rikkomatta energian säilymislakia?
– Perustuuko ajatus siitä, että universumit syntyvät “energian kasautumisesta”, mihinkään kosmologiseen mekanismiin, vai onko tämä enemmän filosofinen hahmotus?
– Sekaantuuko metafysiikka ja fysiikka tässä mallissa niin, että kuvaus muistuttaa enemmän ontologista tarinaa kuin luonnontiedettä?

Ja jos malli todella tarkoittaa, että:

* on äärellinen universumipallo,
* joka laajenee äärettömään “ei-mihinkään”,
* jossa energiaa on rajattomasti,
* ja uudet universumit syntyvät energian kasautumisesta kuin kosmiset kuplat,

niin olisiko silloin rehellisintä sanoa, että kyse ei ole niinkään fysiikasta vaan metafysiikasta?

Vai pitäisikö koko metafysiikan sijaan kääntää katse siihen, miten meidän oma ajattelukykymme onnistuu tuottamaan näin ristiriitaisia “todellisuuksia”?

[Goswell]

Kiitosta vaan.

Isojen poikien jutuista tippuu vielä aika paljon roskakoriin. Tätä ei tarvi epäillä.

Kun hän sanoo: “Tätä ei tarvi epäillä”, se kuulostaa siltä, että varmuus tulee intuitiosta eikä fysiikasta. Mutta koska malli herättää käsiteellisiä kysymyksiä, pyydän tarkennuksia:

– Voiko “ei-mikään on ääretön tila” olla mitään muuta kuin metafyysinen oletus, kun mikään fysiikan teoria ei kuvaa tällaista tilaa?
– Miten energia voi olla valmiina olemattomuudessa rikkomatta energian säilymislakia?
– Perustuuko ajatus siitä, että universumit syntyvät “energian kasautumisesta”, mihinkään kosmologiseen mekanismiin, vai onko tämä enemmän filosofinen hahmotus?
– Sekaantuuko metafysiikka ja fysiikka tässä mallissa niin, että kuvaus muistuttaa enemmän ontologista tarinaa kuin luonnontiedettä?

Ja jos malli todella tarkoittaa, että:

* on äärellinen universumipallo,
* joka laajenee äärettömään “ei-mihinkään”,
* jossa energiaa on rajattomasti,
* ja uudet universumit syntyvät energian kasautumisesta kuin kosmiset kuplat,

niin olisiko silloin rehellisintä sanoa, että kyse ei ole niinkään fysiikasta vaan metafysiikasta?

Vai pitäisikö koko metafysiikan sijaan kääntää katse siihen, miten meidän oma ajattelukykymme onnistuu tuottamaan näin ristiriitaisia “todellisuuksia”?

Lienee aika selvää että esim universumin alun tarinat ovat väärin, tuota ei tarvitse edes epäillä, koska kertomus on ääretöntä sitä ja tätä.
Alkutilalla on koko ja se on todellakin koko eikä olematon piste. Se energia josta tämä universumi syntyi oli jo olemassa ennen laajenemista, päivän selvää.

Olen lukuisia kertoja esittänyt esimerkin rajatusta alueesta josta poistetaan kaikki energia, ihan kaikki, se mitä "jää jäljelle" on juuri tuo äärettömyyden luova tyhjä tila, eihän se tila voi kadota koska se ei ole mitään olevaista alunperinkään. Ja juuri tuo "olomuoto" mahdollistaa äärettömyyden, suorastaan pakottaa siihen.

Säilymislaki kuuluu, AI. "Energian säilymislaki on fysiikan perusperiaate, jonka mukaan
energiaa ei voi luoda eikä hävittää, ainoastaan muuttaa muodosta toiseen tai siirtää muodosta toiseen. Tämän seurauksena systeemin kokonaisenergian määrä säilyy vakiona kaikissa prosesseissa, vaikka energian muodot muuttuvatkin. Esimerkiksi liike-energia voi muuttua potentiaalienergiaksi tai kemiallinen energia lämpöenergiaksi. "
Tuo ei ota kantaa kuinka se on alunperin syntynyt, eikä voikaan ottaa kantaa koska se ei ole syntynyt, ikuisuudella kun ei ole alkua, eikä loppua.
Kaikkeus taas on suljettu systeemi koska se on kaikki mitä on olemassa vaikka ääretön onkin.

Nyt pitää erottaa kaikkeus ja universumi kuten toisella palstalla paasaavat, kaikkeus on sananmukaisesti kaikki mitä on olemassa ihan riippumatta ihmisen kyvystä sitä havaita, universumi on yksi yksikkö joka kierrättää tuota ikuista energiaa olomuodosta toiseen, sen energian määrällä on raja josta se syntyy, ikävä kyllä ihmiskunta ei havaitse universumistakaan kuin mitättömän osan.

Montako muuta universumia on olemassa on merkityksetön kysymys, universumeja on pakosti olemassa muitakin koska muuten kaikkeus ei toimisi. Olen joskus kuvannut universumien syntyä kaikkeudessa 2D mallina äärettömällä tyynellä veden pinnalla jonne putoaa silloin tälläin satunnaisesti tasakokoisia vesipisaroita, laajenevat renkaat vedenpinnalla kuvaa syntyviä universumeja ja loputon vedenpinta kaikkeutta, muljauta tuo päässi 3D:ksi.

Tuo kokorajoitus (kuvauksen pisara) estää kaiken energian siirtymisen yhteen pisteeseen kaikkeutta ja luo samalla jatkuvuuden, ikuisuuden. Se mikä on kierrätyksen keskus lienee jo kaikille selvää, muuta oliota ei ole havaittu joka siihen kykenisi ja sellaiseksi se on tieteessäkin kuvattu vaikkakin suuresti sen kykyä liioitellen, ääretöntä sitä ja tätä yhdessä mitättömässä pisteessä.
Äärimmäistä sitä ja tätä on oikea kuvaus, ja juuri se raja että äärettömään ei päästä tuossakaan oliossa on sen lopulta hajoittava tekijä, ns kriittinen piste koolle.

Kysymys mitä tuo pohdinta sitten on, se on puhtaasti loogikalla tuotettu kuvaus kaikkeuden toiminnasta siltä osin mitä ei voi havaita, noudattaen luonnonlakeja niin hyvin kuin mahdollista. Laajeneminen jatkuu ja vaikka ei jatkuisi, energiaa karkaa säteilynä, se ei tule koskaan takaisin vaikka materiaa gravitaatio kykenisikin palauttamaan, ns sykkivä universumi.

Sitä pohdintaa saa kutsua ihan miksi haluaa.

[Kontra]

Kiitosta vaan.

Isojen poikien jutuista tippuu vielä aika paljon roskakoriin. Tätä ei tarvi epäillä.

Kun hän sanoo: “Tätä ei tarvi epäillä”, se kuulostaa siltä, että varmuus tulee intuitiosta eikä fysiikasta. Mutta koska malli herättää käsiteellisiä kysymyksiä, pyydän tarkennuksia:

– Voiko “ei-mikään on ääretön tila” olla mitään muuta kuin metafyysinen oletus, kun mikään fysiikan teoria ei kuvaa tällaista tilaa?
– Miten energia voi olla valmiina olemattomuudessa rikkomatta energian säilymislakia?
– Perustuuko ajatus siitä, että universumit syntyvät “energian kasautumisesta”, mihinkään kosmologiseen mekanismiin, vai onko tämä enemmän filosofinen hahmotus?
– Sekaantuuko metafysiikka ja fysiikka tässä mallissa niin, että kuvaus muistuttaa enemmän ontologista tarinaa kuin luonnontiedettä?

Ja jos malli todella tarkoittaa, että:

* on äärellinen universumipallo,
* joka laajenee äärettömään “ei-mihinkään”,
* jossa energiaa on rajattomasti,
* ja uudet universumit syntyvät energian kasautumisesta kuin kosmiset kuplat,

niin olisiko silloin rehellisintä sanoa, että kyse ei ole niinkään fysiikasta vaan metafysiikasta?

Vai pitäisikö koko metafysiikan sijaan kääntää katse siihen, miten meidän oma ajattelukykymme onnistuu tuottamaan näin ristiriitaisia “todellisuuksia”?

Lienee aika selvää että esim universumin alun tarinat ovat väärin, tuota ei tarvitse edes epäillä, koska kertomus on ääretöntä sitä ja tätä.
Alkutilalla on koko ja se on todellakin koko eikä olematon piste. Se energia josta tämä universumi syntyi oli jo olemassa ennen laajenemista, päivän selvää.

Olen lukuisia kertoja esittänyt esimerkin rajatusta alueesta josta poistetaan kaikki energia, ihan kaikki, se mitä "jää jäljelle" on juuri tuo äärettömyyden luova tyhjä tila, eihän se tila voi kadota koska se ei ole mitään olevaista alunperinkään. Ja juuri tuo "olomuoto" mahdollistaa äärettömyyden, suorastaan pakottaa siihen.

Säilymislaki kuuluu, AI. "Energian säilymislaki on fysiikan perusperiaate, jonka mukaan
energiaa ei voi luoda eikä hävittää, ainoastaan muuttaa muodosta toiseen tai siirtää muodosta toiseen. Tämän seurauksena systeemin kokonaisenergian määrä säilyy vakiona kaikissa prosesseissa, vaikka energian muodot muuttuvatkin. Esimerkiksi liike-energia voi muuttua potentiaalienergiaksi tai kemiallinen energia lämpöenergiaksi. "
Tuo ei ota kantaa kuinka se on alunperin syntynyt, eikä voikaan ottaa kantaa koska se ei ole syntynyt, ikuisuudella kun ei ole alkua, eikä loppua.
Kaikkeus taas on suljettu systeemi koska se on kaikki mitä on olemassa vaikka ääretön onkin.

Nyt pitää erottaa kaikkeus ja universumi kuten toisella palstalla paasaavat, kaikkeus on sananmukaisesti kaikki mitä on olemassa ihan riippumatta ihmisen kyvystä sitä havaita, universumi on yksi yksikkö joka kierrättää tuota ikuista energiaa olomuodosta toiseen, sen energian määrällä on raja josta se syntyy, ikävä kyllä ihmiskunta ei havaitse universumistakaan kuin mitättömän osan.

Montako muuta universumia on olemassa on merkityksetön kysymys, universumeja on pakosti olemassa muitakin koska muuten kaikkeus ei toimisi. Olen joskus kuvannut universumien syntyä kaikkeudessa 2D mallina äärettömällä tyynellä veden pinnalla jonne putoaa silloin tälläin satunnaisesti tasakokoisia vesipisaroita, laajenevat renkaat vedenpinnalla kuvaa syntyviä universumeja ja loputon vedenpinta kaikkeutta, muljauta tuo päässi 3D:ksi.

Tuo kokorajoitus (kuvauksen pisara) estää kaiken energian siirtymisen yhteen pisteeseen kaikkeutta ja luo samalla jatkuvuuden, ikuisuuden. Se mikä on kierrätyksen keskus lienee jo kaikille selvää, muuta oliota ei ole havaittu joka siihen kykenisi ja sellaiseksi se on tieteessäkin kuvattu vaikkakin suuresti sen kykyä liioitellen, ääretöntä sitä ja tätä yhdessä mitättömässä pisteessä.
Äärimmäistä sitä ja tätä on oikea kuvaus, ja juuri se raja että äärettömään ei päästä tuossakaan oliossa on sen lopulta hajoittava tekijä, ns kriittinen piste koolle.

Kysymys mitä tuo pohdinta sitten on, se on puhtaasti loogikalla tuotettu kuvaus kaikkeuden toiminnasta siltä osin mitä ei voi havaita, noudattaen luonnonlakeja niin hyvin kuin mahdollista. Laajeneminen jatkuu ja vaikka ei jatkuisi, energiaa karkaa säteilynä, se ei tule koskaan takaisin vaikka materiaa gravitaatio kykenisikin palauttamaan, ns sykkivä universumi.

Sitä pohdintaa saa kutsua ihan miksi haluaa.

Täällä on sallittu kenen tahansa tarjota mielikuvitusmaailmansa tuotoksia "totuutena", vaikka fysiikan ja kosmologian todellisuuden kanssa niillä on hyvin vähän tai ei mitään yhtymäkohtia.

[Naturalisti]

Kun hän sanoo: “Tätä ei tarvi epäillä”, se kuulostaa siltä, että varmuus tulee intuitiosta eikä fysiikasta. Mutta koska malli herättää käsiteellisiä kysymyksiä, pyydän tarkennuksia:

– Voiko “ei-mikään on ääretön tila” olla mitään muuta kuin metafyysinen oletus, kun mikään fysiikan teoria ei kuvaa tällaista tilaa?
– Miten energia voi olla valmiina olemattomuudessa rikkomatta energian säilymislakia?
– Perustuuko ajatus siitä, että universumit syntyvät “energian kasautumisesta”, mihinkään kosmologiseen mekanismiin, vai onko tämä enemmän filosofinen hahmotus?
– Sekaantuuko metafysiikka ja fysiikka tässä mallissa niin, että kuvaus muistuttaa enemmän ontologista tarinaa kuin luonnontiedettä?

Ja jos malli todella tarkoittaa, että:

* on äärellinen universumipallo,
* joka laajenee äärettömään “ei-mihinkään”,
* jossa energiaa on rajattomasti,
* ja uudet universumit syntyvät energian kasautumisesta kuin kosmiset kuplat,

niin olisiko silloin rehellisintä sanoa, että kyse ei ole niinkään fysiikasta vaan metafysiikasta?

Vai pitäisikö koko metafysiikan sijaan kääntää katse siihen, miten meidän oma ajattelukykymme onnistuu tuottamaan näin ristiriitaisia “todellisuuksia”?

Lienee aika selvää että esim universumin alun tarinat ovat väärin, tuota ei tarvitse edes epäillä, koska kertomus on ääretöntä sitä ja tätä.
Alkutilalla on koko ja se on todellakin koko eikä olematon piste. Se energia josta tämä universumi syntyi oli jo olemassa ennen laajenemista, päivän selvää.

Olen lukuisia kertoja esittänyt esimerkin rajatusta alueesta josta poistetaan kaikki energia, ihan kaikki, se mitä "jää jäljelle" on juuri tuo äärettömyyden luova tyhjä tila, eihän se tila voi kadota koska se ei ole mitään olevaista alunperinkään. Ja juuri tuo "olomuoto" mahdollistaa äärettömyyden, suorastaan pakottaa siihen.

Säilymislaki kuuluu, AI. "Energian säilymislaki on fysiikan perusperiaate, jonka mukaan
energiaa ei voi luoda eikä hävittää, ainoastaan muuttaa muodosta toiseen tai siirtää muodosta toiseen. Tämän seurauksena systeemin kokonaisenergian määrä säilyy vakiona kaikissa prosesseissa, vaikka energian muodot muuttuvatkin. Esimerkiksi liike-energia voi muuttua potentiaalienergiaksi tai kemiallinen energia lämpöenergiaksi. "
Tuo ei ota kantaa kuinka se on alunperin syntynyt, eikä voikaan ottaa kantaa koska se ei ole syntynyt, ikuisuudella kun ei ole alkua, eikä loppua.
Kaikkeus taas on suljettu systeemi koska se on kaikki mitä on olemassa vaikka ääretön onkin.

Nyt pitää erottaa kaikkeus ja universumi kuten toisella palstalla paasaavat, kaikkeus on sananmukaisesti kaikki mitä on olemassa ihan riippumatta ihmisen kyvystä sitä havaita, universumi on yksi yksikkö joka kierrättää tuota ikuista energiaa olomuodosta toiseen, sen energian määrällä on raja josta se syntyy, ikävä kyllä ihmiskunta ei havaitse universumistakaan kuin mitättömän osan.

Montako muuta universumia on olemassa on merkityksetön kysymys, universumeja on pakosti olemassa muitakin koska muuten kaikkeus ei toimisi. Olen joskus kuvannut universumien syntyä kaikkeudessa 2D mallina äärettömällä tyynellä veden pinnalla jonne putoaa silloin tälläin satunnaisesti tasakokoisia vesipisaroita, laajenevat renkaat vedenpinnalla kuvaa syntyviä universumeja ja loputon vedenpinta kaikkeutta, muljauta tuo päässi 3D:ksi.

Tuo kokorajoitus (kuvauksen pisara) estää kaiken energian siirtymisen yhteen pisteeseen kaikkeutta ja luo samalla jatkuvuuden, ikuisuuden. Se mikä on kierrätyksen keskus lienee jo kaikille selvää, muuta oliota ei ole havaittu joka siihen kykenisi ja sellaiseksi se on tieteessäkin kuvattu vaikkakin suuresti sen kykyä liioitellen, ääretöntä sitä ja tätä yhdessä mitättömässä pisteessä.
Äärimmäistä sitä ja tätä on oikea kuvaus, ja juuri se raja että äärettömään ei päästä tuossakaan oliossa on sen lopulta hajoittava tekijä, ns kriittinen piste koolle.

Kysymys mitä tuo pohdinta sitten on, se on puhtaasti loogikalla tuotettu kuvaus kaikkeuden toiminnasta siltä osin mitä ei voi havaita, noudattaen luonnonlakeja niin hyvin kuin mahdollista. Laajeneminen jatkuu ja vaikka ei jatkuisi, energiaa karkaa säteilynä, se ei tule koskaan takaisin vaikka materiaa gravitaatio kykenisikin palauttamaan, ns sykkivä universumi.

Sitä pohdintaa saa kutsua ihan miksi haluaa.

Kun luen kuvaustasi, jään miettimään, olenko ymmärtänyt sen oikein. Siksi kysyn: onko näin?

– Tarkoitetaanko, että universumilla oli jokin konkreettinen “alkukoko”, ja että energia oli olemassa jo ennen laajenemista?
– Jos näin on, mihin perustuu ajatus “ennen”-ajasta, kun fysiikassa aika yleensä katsotaan alkavan vasta laajenemisen mukana?

– Kun sanot, että rajatusta alueesta voi poistaa kaiken energian ja jäljelle jää “ääretön tila”, onko tämä ajatus siitä, että tyhjä tila itse on ääretön?
– Ja miten tällainen energian täydellinen poistaminen olisi ymmärrettävä fysiikan näkökulmasta?

– Kun energia kuvataan ikuiseksi eikä syntyneeksi, tarkoittaako se, että energian alkuperä ei ole fysikaalinen vaan metafyysinen oletus?
– Ja onko ajatuksena, että energian säilymislaki pätee kaikkeuteen kokonaisuutena, vaikka sitä ei tavallisesti määritellä koko kosmoksen mittakaavassa?

– Kun sanot, että muitakin universumeja “on pakosti olemassa”, perustuvatko nämä “pakot” johonkin luonnonlakiin vai johdonmukaisuuteen oman mallisi sisällä?
– Ja onko vesipisara-metafora tarkoitettu konkreettiseksi mekanismiksi vai pelkäksi havainnollistukseksi?

– Entä kun viittaat “kierrätyksen keskukseen”, onko kyse jostain tunnetusta fysikaalisesta kohteesta vai omasta loogisesta päätelmästä mallin sisällä?

Lopuksi mietin: jos osa kokonaiskuvasta nojaa fysiikkaan ja osa loogiseen metafysiikkaan, pitäisikö silloin erottaa kumpi osa selittää mitäkin?
Vai olisiko jopa hyödyllisempää kysyä, syntyvätkö monet näistä ristiriidoista lopulta enemmän ajattelutapamme rajoista kuin maailmankaikkeuden rakenteesta?