Sähkömagneettisen aallon olemus

[Eusa]

Todellisena voi pitää invarianttia fysikaalista muutosta. Rakenteiden väliset erillisyydet, intervallit, nähdään yhteisenä järjestyksenä, invarianssina.

Kun edellä todettu vedetään yhteen, on johtopäätös se, että erillisyysjatkumossa tulee olla jännitteitä, jotka pysyvät yllä muutospäivityksillä ja ovat siis itsessään muutosvirtaa, vähintään fluktuointia.

Tuo vaikuttaa edellyttävän pari itseisgeometrista sisäistä metriikkaa kutovaa (käpertynyttä) ulottuvuutta, jotka eivät ole terävästi mitattavissa kuten paikallisrakenteiden (mittarien) 1- & 3-ulotteisuudet vaan näkyvät sumeasti, kuten pimeä rakenneaine ja entrooppinen laajeneminen.

Mennään aika vahvasti reunalla ketjun aiheesta, mutta lisään vielä näkökulman. Meillä on akseloituja varsia, joiden päässä pyörii gyroskooppeja. Akseliasetelma on liikkumaton, kun gyrot pyörii kitkatta - mitä tapahtuu, kun niihin ilmestyykin sisäistä paikallisenergia-/massatiheyttä kitkana?

[Abezethibou]

En ole nyt seurannut teidän keskustelua, niin pahoittelut jos taas puhun läpiä päähäni. Jos ripottelen paperiarkin päälle tasaisesti rautajauhoa ja laitan paperin alle magneetin tai johtimen jossa kulkee kohtuullinen sähkövirta, niin lopputulema on hyvinkin todentuntuinen jos ei muuta.

Esimerkkejä edellisestä

Kyllä, todentuntuinen. Yksinkertaistettuna tuossa on varatun hiukkasen liike, joka on seuraus siitä, että toisaalla on myös varattu hiukkanen. Jos toinen varattu hitunen puuttuu, niin liikettä ei olisi. Tässä siis "todellisuus" perustuu siihen, että hiukkasen siirtymä paikasta A paikkaan B todetaan. Sähkömagneettista kenttää ei "todellisena" kuitenkaan näy, sitä ei voi koskettaa. Näkyvissä on sen sijaan suuri joukko hiukkasia, jotka siirtyneet jollain lainalaisuudella eri pisteisiin.

Voidaan kyllä rakentaa malli, jossa käytetään matematiikan rakenteita kuten vektorikenttä, koordinaatisto, aaltoyhtälö jne. Kun hiukkasten siirtymä selitetään aukottomasti näillä työkaluilla, niin voidaan julistaa, että varausten välissä on jotain, jolle annetaan nimeksi sana "kenttä". Tätä sanaa levitetään tarpeeksi suurella voluumilla perusopetukseen ja yleissivystykseen. Vain 2-3 sukupolven kuluttua "kenttä" on todellinen, vaikka kukaan ei ole koskaan koskettanut, haistanut, tai maistanut sitä (koskettaminenkin on varattujen hiukkasten vuorovaikutusta, mutta ei itse kentän koskettamista). On kyllä valokuvattu massallisia hiukkasia, niiden siirtymiä, ja todettu hiukkasten kesken jokin lainalaisuus.

Olisin varovainen väittämään mitään matemaattista työkalua (tässä tapauksessa kenttä) todelliseksi, vaan lausuisin, että tiettyjen hiukkasten välillä on olemassa 'vuorovaikutus'. Tuo vuorovaikutus on turvallisemmin todellinen, kuin sen selittämiseen käytetty 'kenttä'.

Tästä saisi halutessaan filosofisen väittelyn: kentät todella ovat olemassa ihan itsenäisinä olioina ja niillä on fysikaalinen olemus vs. kentät ovat vain työkaluja. Siinä vaan helposti polttaa näppinsä ja oikeassahan sinä olet, niin en nyt taida alkaa hörhöttämään.

LISÄYS:

En malta kesäloman kunniaksi olla ihan kokonaan hörhöttämättä. Jos elektronin ajattelee elektronikentän eksitaatioksi, niin kenttä muuttuu aika todelliseksi?

Joo, kenttien todellisuus tai fysikaalisuus on ikiaikainen filosofoinnin kohde. Multa puuttuu filosofian työkalut, kun junnuna suoritin vain tieteenfilosofian perusteet tjsp, pääasiassa darrassa. En tiedä miten läpäisin. Muista mitään koko kurssista.

Kvanttikenttäteoria antaa näkökulmia hiukkasten ja kenttien fysikaalisuuteen (='todellisuus'). Tässä nyt vain hajanaisia juttuja latelen, kun iso aihealue. Weinbergin Quantum Theory of Fields ei muuten kertaakaan mainitse sanaa 'virtuaalihiukkanen', mihin on kai syynsä, vaikka muut alan teokset selittelevät käsitettä paljonkin. Weinberg oli kvanttikenttäteorian ylijumala, varsinkin teoreettisten perusteiden osalta.

QFT käsittelee fysikaaliset (='todelliset') hiukkaset varsin eri tavalla kuin klassinen fysiikka. Eräistä Lorentz- ja Poincare-ryhmien symmetria-argumenteista seuraa, että fotonit ovat fysikaalisia hiukkasia, joilla on liikemäärä ja helisiteetti +/- 1. Myös gluoneilla sekä W- ja Z-bosoneilla voi olla fysikaalinen tila. Voidaan puhua myös fotoni-, gluoni-, W- ja Z- 'säteilystä', joka on fysikaalisten hiukkasten säteilyä. Tosin esim W ja Z-tilat ovat hyvin epästabiileja jne. Tämä 'säteily' on myös vuorovaikutusta. Mutta on tietysti myös vuorovaikutuksia, joissa ei esiinny fysikaalisia välittäjähiukkasia, vaan vuorovaikutus tapahtuu tavallaan kvanttikentän sisällä.

Karkeasti (ja visuaalisesti) ajateltuna Feynmanin diagrammien verteksien väliset 'internal legit' ovat epäfysikaalisia, ja 'external legit' ovat fysikaalisia. Tämä on hutera perustelu, sillä toisiinsa kytkeytyviä diagrammeja on periaatteessa ääretön määrä, joten jokainen extrnal leg on lopulta myös internal leg.

Ikävä juttu on se, että QFT romuttaa kenttien fysikaalisuuden. Kvanttikentät eivät nimittäin ole ryhmäteorian määritelmien mukaan unitaarisia esityksiä (teknisesti: kvanttikenttä on Lorentz-ryhmän epäunitaarinen äärellisulotteinen redusoituva esitys). Kvanttioperaattorit eivät siis voi käsitellä tilavektoreita, jotka säilyttäisivät prosessien todennäköisyydet oikeina.

Unitaarisuuden puute tarkoittaa sitä, että kvanttikenttä on fysikaalisesti ajateltuna "järjetön". Karkeasti ottaen tarkoittaa sitä, että kvanttikenttien toiminnan seurauksena 'todennäköisyydet' eivät summaudu 1:ksi, vaan ihan miksi numeroksi tahansa. On tavallaan ristiriidassa todennäköisyyden 1. ja 2. aksiooman kanssa.

Tuo mainitsemasi 'eksitaatio' on kyllä fysikaalinen, toisin sanoen kvanttikentän luonti/poisto-operaattorit sellaisenaan luovat ja poistavat hyvin käyttäytyviä hiukkasten tilavektoreita (jos luonti/poisto-operaattoreita tarkastelee irrallisina, ja oikein normitettuna). Mutta operaattorikentässä on ominaisuuksia (spinorit, polarisaatiot jne), jotka pilaavat operaattorikentän 'fysikaalisuuden'. Esimerkiksi Diracin spinori ei ole fysikaalinen tila. Fysikaalinen tila on alkeishiukkasen spin. Valitettavasti kvanttikenttään täytyy sisällyttää myös spinori, jotta teoria toimii oikein. Lopulta alkeishiukkasella on kuitenkin vain spin. Kun luontioperaattorin edessä on 4-dimensioinen spinori, ja se siirtyy tilavektorin eteen, niin tilavektori on aivan vituroillaan symmetrioidensa osalta. Vähän vaikea tätä nyt selittää, mutta osapuilleen näin : D

Kvanttikenttä on eräänlainen kirjanpitoväline, jolla hallitaan fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutusten lainalaisuuksia. Sama käyttötarkoitus kuin klassisen fysiikan sm-kentällä, mutta vielä enemmän epäfysikaalinen koneisto. Kvanttikentässä pyörii ja hyörii epäfysikaalisia energioita ja liikemääriä sekä epäfysikaalisia muunnoksia, mutta lopputulos (prosessien transitioamplitudit) on renormalisoinnin jälkeen kuitenkin oikein.

Kvanttikentän epäfysikaalisuudesta huolimatta ne fysikaaliset hiukkaset (teknisesti: Poincare-ryhmän redusoitumattomat ääretönulotteiset ja unitaariset esitykset), jotka kvanttikentälle 'syötetään', tulevat vuorovaikutusten jälkeen koneistosta ulos ilman, että olisivat rikkoutuneet kvanttikentän käsitteleminä.

No enpäs ole näin isolla värikynällä kvanttikenttäteoriaa koskaan aiemmin maalaillut. Että sellaisia kesäisiä ajatuksia.

Minulta taas puuttuu fysiikan työkalut. On sen verran vahvaa todistusta tuo teksti, että vetää ihan sanattomaksi. No ehkä voi yrittää kepillä jäätä toteamalla että epäunitaarisuus yms. voi liittyä enemmänkin matemaattiseen formalismiin kuin kenttien ontologiaan. Näin keittiöfilosofina asiaa miettien. 

[QS]

Kyllä, todentuntuinen. Yksinkertaistettuna tuossa on varatun hiukkasen liike, joka on seuraus siitä, että toisaalla on myös varattu hiukkanen. Jos toinen varattu hitunen puuttuu, niin liikettä ei olisi. Tässä siis "todellisuus" perustuu siihen, että hiukkasen siirtymä paikasta A paikkaan B todetaan. Sähkömagneettista kenttää ei "todellisena" kuitenkaan näy, sitä ei voi koskettaa. Näkyvissä on sen sijaan suuri joukko hiukkasia, jotka siirtyneet jollain lainalaisuudella eri pisteisiin.

Voidaan kyllä rakentaa malli, jossa käytetään matematiikan rakenteita kuten vektorikenttä, koordinaatisto, aaltoyhtälö jne. Kun hiukkasten siirtymä selitetään aukottomasti näillä työkaluilla, niin voidaan julistaa, että varausten välissä on jotain, jolle annetaan nimeksi sana "kenttä". Tätä sanaa levitetään tarpeeksi suurella voluumilla perusopetukseen ja yleissivystykseen. Vain 2-3 sukupolven kuluttua "kenttä" on todellinen, vaikka kukaan ei ole koskaan koskettanut, haistanut, tai maistanut sitä (koskettaminenkin on varattujen hiukkasten vuorovaikutusta, mutta ei itse kentän koskettamista). On kyllä valokuvattu massallisia hiukkasia, niiden siirtymiä, ja todettu hiukkasten kesken jokin lainalaisuus.

Olisin varovainen väittämään mitään matemaattista työkalua (tässä tapauksessa kenttä) todelliseksi, vaan lausuisin, että tiettyjen hiukkasten välillä on olemassa 'vuorovaikutus'. Tuo vuorovaikutus on turvallisemmin todellinen, kuin sen selittämiseen käytetty 'kenttä'.

Tästä saisi halutessaan filosofisen väittelyn: kentät todella ovat olemassa ihan itsenäisinä olioina ja niillä on fysikaalinen olemus vs. kentät ovat vain työkaluja. Siinä vaan helposti polttaa näppinsä ja oikeassahan sinä olet, niin en nyt taida alkaa hörhöttämään.

LISÄYS:

En malta kesäloman kunniaksi olla ihan kokonaan hörhöttämättä. Jos elektronin ajattelee elektronikentän eksitaatioksi, niin kenttä muuttuu aika todelliseksi?

Joo, kenttien todellisuus tai fysikaalisuus on ikiaikainen filosofoinnin kohde. Multa puuttuu filosofian työkalut, kun junnuna suoritin vain tieteenfilosofian perusteet tjsp, pääasiassa darrassa. En tiedä miten läpäisin. Muista mitään koko kurssista.

Kvanttikenttäteoria antaa näkökulmia hiukkasten ja kenttien fysikaalisuuteen (='todellisuus'). Tässä nyt vain hajanaisia juttuja latelen, kun iso aihealue. Weinbergin Quantum Theory of Fields ei muuten kertaakaan mainitse sanaa 'virtuaalihiukkanen', mihin on kai syynsä, vaikka muut alan teokset selittelevät käsitettä paljonkin. Weinberg oli kvanttikenttäteorian ylijumala, varsinkin teoreettisten perusteiden osalta.

QFT käsittelee fysikaaliset (='todelliset') hiukkaset varsin eri tavalla kuin klassinen fysiikka. Eräistä Lorentz- ja Poincare-ryhmien symmetria-argumenteista seuraa, että fotonit ovat fysikaalisia hiukkasia, joilla on liikemäärä ja helisiteetti +/- 1. Myös gluoneilla sekä W- ja Z-bosoneilla voi olla fysikaalinen tila. Voidaan puhua myös fotoni-, gluoni-, W- ja Z- 'säteilystä', joka on fysikaalisten hiukkasten säteilyä. Tosin esim W ja Z-tilat ovat hyvin epästabiileja jne. Tämä 'säteily' on myös vuorovaikutusta. Mutta on tietysti myös vuorovaikutuksia, joissa ei esiinny fysikaalisia välittäjähiukkasia, vaan vuorovaikutus tapahtuu tavallaan kvanttikentän sisällä.

Karkeasti (ja visuaalisesti) ajateltuna Feynmanin diagrammien verteksien väliset 'internal legit' ovat epäfysikaalisia, ja 'external legit' ovat fysikaalisia. Tämä on hutera perustelu, sillä toisiinsa kytkeytyviä diagrammeja on periaatteessa ääretön määrä, joten jokainen extrnal leg on lopulta myös internal leg.

Ikävä juttu on se, että QFT romuttaa kenttien fysikaalisuuden. Kvanttikentät eivät nimittäin ole ryhmäteorian määritelmien mukaan unitaarisia esityksiä (teknisesti: kvanttikenttä on Lorentz-ryhmän epäunitaarinen äärellisulotteinen redusoituva esitys). Kvanttioperaattorit eivät siis voi käsitellä tilavektoreita, jotka säilyttäisivät prosessien todennäköisyydet oikeina.

Unitaarisuuden puute tarkoittaa sitä, että kvanttikenttä on fysikaalisesti ajateltuna "järjetön". Karkeasti ottaen tarkoittaa sitä, että kvanttikenttien toiminnan seurauksena 'todennäköisyydet' eivät summaudu 1:ksi, vaan ihan miksi numeroksi tahansa. On tavallaan ristiriidassa todennäköisyyden 1. ja 2. aksiooman kanssa.

Tuo mainitsemasi 'eksitaatio' on kyllä fysikaalinen, toisin sanoen kvanttikentän luonti/poisto-operaattorit sellaisenaan luovat ja poistavat hyvin käyttäytyviä hiukkasten tilavektoreita (jos luonti/poisto-operaattoreita tarkastelee irrallisina, ja oikein normitettuna). Mutta operaattorikentässä on ominaisuuksia (spinorit, polarisaatiot jne), jotka pilaavat operaattorikentän 'fysikaalisuuden'. Esimerkiksi Diracin spinori ei ole fysikaalinen tila. Fysikaalinen tila on alkeishiukkasen spin. Valitettavasti kvanttikenttään täytyy sisällyttää myös spinori, jotta teoria toimii oikein. Lopulta alkeishiukkasella on kuitenkin vain spin. Kun luontioperaattorin edessä on 4-dimensioinen spinori, ja se siirtyy tilavektorin eteen, niin tilavektori on aivan vituroillaan symmetrioidensa osalta. Vähän vaikea tätä nyt selittää, mutta osapuilleen näin : D

Kvanttikenttä on eräänlainen kirjanpitoväline, jolla hallitaan fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutusten lainalaisuuksia. Sama käyttötarkoitus kuin klassisen fysiikan sm-kentällä, mutta vielä enemmän epäfysikaalinen koneisto. Kvanttikentässä pyörii ja hyörii epäfysikaalisia energioita ja liikemääriä sekä epäfysikaalisia muunnoksia, mutta lopputulos (prosessien transitioamplitudit) on renormalisoinnin jälkeen kuitenkin oikein.

Kvanttikentän epäfysikaalisuudesta huolimatta ne fysikaaliset hiukkaset (teknisesti: Poincare-ryhmän redusoitumattomat ääretönulotteiset ja unitaariset esitykset), jotka kvanttikentälle 'syötetään', tulevat vuorovaikutusten jälkeen koneistosta ulos ilman, että olisivat rikkoutuneet kvanttikentän käsitteleminä.

No enpäs ole näin isolla värikynällä kvanttikenttäteoriaa koskaan aiemmin maalaillut. Että sellaisia kesäisiä ajatuksia.

Minulta taas puuttuu fysiikan työkalut. On sen verran vahvaa todistusta tuo teksti, että vetää ihan sanattomaksi. No ehkä voi yrittää kepillä jäätä toteamalla että epäunitaarisuus yms. voi liittyä enemmänkin matemaattiseen formalismiin kuin kenttien ontologiaan. Näin keittiöfilosofina asiaa miettien.

Mielestäni ihan hyvä argumentti se, että kentän matematiikka on ongelma, ei niinkään fysikaalinen kenttä. Kentän olemassa oloa voi puolustaa myös sillä, että mainittuja fysikaalisia energiakvantteja (välittäjähiukkaset tai materiahiukkaset) kuljettaa tai siirtää aika-avaruuden tapahtumasta toiseen jokin, jossa on enemmän ominaisuuksia kuin energiakvanteissa. Nämä ovat siis niitä kvanttikentässä olevia lainalaisuuksia ja ominaisuuksia, jotka eivät ole 'pakattu' hiukkasta esittäviin kvantteihin.

[pähkäilijä]

Sain idean valon polarisaatiosta ja spin'istä. Onko mahdollista että molemmat toteutuu jos spin on poikittain? Otan pariston kuvaamaan tilannetta, jos paristoa pyörittää niinkuin se pyörisi pöydällä, silloin + napa osoittaa samaan suuntaan, samoin - napa. Edelleen, jos paristo liikkuu kylki edellä niin silloinhan molemmat toteutuu, poolit pysyy paikallaan ja koko paketti pyörii sillä kierrosluvulla jonka se on saanut erkautuessaan. Näin spin ja polarisaatio selittyisi.

[Abezethibou]

Tästä saisi halutessaan filosofisen väittelyn: kentät todella ovat olemassa ihan itsenäisinä olioina ja niillä on fysikaalinen olemus vs. kentät ovat vain työkaluja. Siinä vaan helposti polttaa näppinsä ja oikeassahan sinä olet, niin en nyt taida alkaa hörhöttämään.

LISÄYS:

En malta kesäloman kunniaksi olla ihan kokonaan hörhöttämättä. Jos elektronin ajattelee elektronikentän eksitaatioksi, niin kenttä muuttuu aika todelliseksi?

Joo, kenttien todellisuus tai fysikaalisuus on ikiaikainen filosofoinnin kohde. Multa puuttuu filosofian työkalut, kun junnuna suoritin vain tieteenfilosofian perusteet tjsp, pääasiassa darrassa. En tiedä miten läpäisin. Muista mitään koko kurssista.

Kvanttikenttäteoria antaa näkökulmia hiukkasten ja kenttien fysikaalisuuteen (='todellisuus'). Tässä nyt vain hajanaisia juttuja latelen, kun iso aihealue. Weinbergin Quantum Theory of Fields ei muuten kertaakaan mainitse sanaa 'virtuaalihiukkanen', mihin on kai syynsä, vaikka muut alan teokset selittelevät käsitettä paljonkin. Weinberg oli kvanttikenttäteorian ylijumala, varsinkin teoreettisten perusteiden osalta.

QFT käsittelee fysikaaliset (='todelliset') hiukkaset varsin eri tavalla kuin klassinen fysiikka. Eräistä Lorentz- ja Poincare-ryhmien symmetria-argumenteista seuraa, että fotonit ovat fysikaalisia hiukkasia, joilla on liikemäärä ja helisiteetti +/- 1. Myös gluoneilla sekä W- ja Z-bosoneilla voi olla fysikaalinen tila. Voidaan puhua myös fotoni-, gluoni-, W- ja Z- 'säteilystä', joka on fysikaalisten hiukkasten säteilyä. Tosin esim W ja Z-tilat ovat hyvin epästabiileja jne. Tämä 'säteily' on myös vuorovaikutusta. Mutta on tietysti myös vuorovaikutuksia, joissa ei esiinny fysikaalisia välittäjähiukkasia, vaan vuorovaikutus tapahtuu tavallaan kvanttikentän sisällä.

Karkeasti (ja visuaalisesti) ajateltuna Feynmanin diagrammien verteksien väliset 'internal legit' ovat epäfysikaalisia, ja 'external legit' ovat fysikaalisia. Tämä on hutera perustelu, sillä toisiinsa kytkeytyviä diagrammeja on periaatteessa ääretön määrä, joten jokainen extrnal leg on lopulta myös internal leg.

Ikävä juttu on se, että QFT romuttaa kenttien fysikaalisuuden. Kvanttikentät eivät nimittäin ole ryhmäteorian määritelmien mukaan unitaarisia esityksiä (teknisesti: kvanttikenttä on Lorentz-ryhmän epäunitaarinen äärellisulotteinen redusoituva esitys). Kvanttioperaattorit eivät siis voi käsitellä tilavektoreita, jotka säilyttäisivät prosessien todennäköisyydet oikeina.

Unitaarisuuden puute tarkoittaa sitä, että kvanttikenttä on fysikaalisesti ajateltuna "järjetön". Karkeasti ottaen tarkoittaa sitä, että kvanttikenttien toiminnan seurauksena 'todennäköisyydet' eivät summaudu 1:ksi, vaan ihan miksi numeroksi tahansa. On tavallaan ristiriidassa todennäköisyyden 1. ja 2. aksiooman kanssa.

Tuo mainitsemasi 'eksitaatio' on kyllä fysikaalinen, toisin sanoen kvanttikentän luonti/poisto-operaattorit sellaisenaan luovat ja poistavat hyvin käyttäytyviä hiukkasten tilavektoreita (jos luonti/poisto-operaattoreita tarkastelee irrallisina, ja oikein normitettuna). Mutta operaattorikentässä on ominaisuuksia (spinorit, polarisaatiot jne), jotka pilaavat operaattorikentän 'fysikaalisuuden'. Esimerkiksi Diracin spinori ei ole fysikaalinen tila. Fysikaalinen tila on alkeishiukkasen spin. Valitettavasti kvanttikenttään täytyy sisällyttää myös spinori, jotta teoria toimii oikein. Lopulta alkeishiukkasella on kuitenkin vain spin. Kun luontioperaattorin edessä on 4-dimensioinen spinori, ja se siirtyy tilavektorin eteen, niin tilavektori on aivan vituroillaan symmetrioidensa osalta. Vähän vaikea tätä nyt selittää, mutta osapuilleen näin : D

Kvanttikenttä on eräänlainen kirjanpitoväline, jolla hallitaan fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutusten lainalaisuuksia. Sama käyttötarkoitus kuin klassisen fysiikan sm-kentällä, mutta vielä enemmän epäfysikaalinen koneisto. Kvanttikentässä pyörii ja hyörii epäfysikaalisia energioita ja liikemääriä sekä epäfysikaalisia muunnoksia, mutta lopputulos (prosessien transitioamplitudit) on renormalisoinnin jälkeen kuitenkin oikein.

Kvanttikentän epäfysikaalisuudesta huolimatta ne fysikaaliset hiukkaset (teknisesti: Poincare-ryhmän redusoitumattomat ääretönulotteiset ja unitaariset esitykset), jotka kvanttikentälle 'syötetään', tulevat vuorovaikutusten jälkeen koneistosta ulos ilman, että olisivat rikkoutuneet kvanttikentän käsitteleminä.

No enpäs ole näin isolla värikynällä kvanttikenttäteoriaa koskaan aiemmin maalaillut. Että sellaisia kesäisiä ajatuksia.

Minulta taas puuttuu fysiikan työkalut. On sen verran vahvaa todistusta tuo teksti, että vetää ihan sanattomaksi. No ehkä voi yrittää kepillä jäätä toteamalla että epäunitaarisuus yms. voi liittyä enemmänkin matemaattiseen formalismiin kuin kenttien ontologiaan. Näin keittiöfilosofina asiaa miettien.

Mielestäni ihan hyvä argumentti se, että kentän matematiikka on ongelma, ei niinkään fysikaalinen kenttä. Kentän olemassa oloa voi puolustaa myös sillä, että mainittuja fysikaalisia energiakvantteja (välittäjähiukkaset tai materiahiukkaset) kuljettaa tai siirtää aika-avaruuden tapahtumasta toiseen jokin, jossa on enemmän ominaisuuksia kuin energiakvanteissa. Nämä ovat siis niitä kvanttikentässä olevia lainalaisuuksia ja ominaisuuksia, jotka eivät ole 'pakattu' hiukkasta esittäviin kvantteihin.

Muistelisin jonkun käyttäneen termiä emergentti realismi ja ajatelleen asian niin, että kentät ovat fundamentaalisia fysikaalisia olioita, mutta niiden havaitseminen tapahtuu aina niiden synnyttämien hiukkasten tai vuorovaikutusten kautta. Tai jotain sinne päin. Ehkä. Eipä näin syvällisiä ole tarvinnut miettiä radioamatöörinä kun on antenneja mitoittanut tai lähettimen pääteastetta juotellut kasaan. Radiotekniikan ja elektroniikan yhtälöt toimivat hyvin ilman että tarvitsee tämmöisiä asioita miettiä. Jos tarvitsisi, niin ei maailmassa kovin montaa radioamatööriä olisi.

[QS]

Otan pariston kuvaamaan tilannetta, jos paristoa pyörittää niinkuin se pyörisi pöydällä, silloin + napa osoittaa samaan suuntaan, samoin - napa. Edelleen, jos paristo liikkuu kylki edellä niin silloinhan molemmat toteutuu, poolit pysyy paikallaan ja koko paketti pyörii sillä kierrosluvulla jonka se on saanut erkautuessaan.

Vai niin. Entäpä jos spinin suunta on sama kuin pariston etenemissuunta

[Konsta]

Aiheesta hieman sivuun, vaikka ei kuitenkaan.....

Antenneista puheenollen itseäni on kiinnostanut erikoisesti se onko passiivinen antennitekniikka ilman antennivahvistinta jo saavuttanut huippunsa ?
Parhaiden lähetin ja vastaanotin antennien kokokysymyksetkin tulevat lopulta vastaan.
Ps.
Löysin ristikäämityn litz-langalla käämityn pitkä-aaltokelan, keskiaaltokelan ja lyhytaaltokelan entisestä kidekoneestani, myös ikivanhan OA 79 -germanium ilmaisindiodin plus ilmaeristeisen 2X500 pF säätökondensaattorin.
Tavallista kauraa, mutta jännittävää kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Tai ehkä juuri siksi.
Kidekoneella ei tietenkään enään mitään käytännön merkitystä, mutta olihan se hienoa kun kidekoneella kuului " ilman sähköä " ja tuossa tapauksessa niin lujaa kun kuuluikin. Mutta ei magneettisella kuulokekapselilla.
Kidekuuloke oli ylivoimainen.
Terveisin "melkein Ham". 
Ps.2: Muistini palailee pätkittäin.
On olemassa havaintoja kuinka lähetysaseman läheisyydessä ihmiset olivat kuulleet radio-ohjelmaa kodinkoneistakin, mistä minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä linkkejä aihetodisteiksi, mutta ehkä niinkin voi käydä suotuisissa olosuhteissa ?

[Abezethibou]

Aiheesta hieman sivuun, vaikka ei kuitenkaan.....

Antenneista puheenollen itseäni on kiinnostanut erikoisesti se onko passiivinen antennitekniikka ilman antennivahvistinta jo saavuttanut huippunsa ?
Parhaiden lähetin ja vastaanotin antennien kokokysymyksetkin tulevat lopulta vastaan.
Ps.
Löysin ristikäämityn litz-langalla käämityn pitkä-aaltokelan, keskiaaltokelan ja lyhytaaltokelan entisestä kidekoneestani, myös ikivanhan OA 79 -germanium ilmaisindiodin plus ilmaeristeisen 2X500 pF säätökondensaattorin.
Tavallista kauraa, mutta jännittävää kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Tai ehkä juuri siksi.
Kidekoneella ei tietenkään enään mitään käytännön merkitystä, mutta olihan se hienoa kun kidekoneella kuului " ilman sähköä " ja tuossa tapauksessa niin lujaa kun kuuluikin. Mutta ei magneettisella kuulokekapselilla.
Kidekuuloke oli ylivoimainen.
Terveisin "melkein Ham".
Ps.2: Muistini palailee pätkittäin.
On olemassa havaintoja kuinka lähetysaseman läheisyydessä ihmiset olivat kuulleet radio-ohjelmaa kodinkoneistakin, mistä minulla ei ole ainakaan tällä hetkellä linkkejä aihetodisteiksi, mutta ehkä niinkin voi käydä suotuisissa olosuhteissa ?

Jos antenneja tarkastelee vähän laajemmin, niin siellä kehitetään koko ajan mitä hurjempia juttuja.
https://phys.org/news/2023-10-physicist ... radio.html
Aikoinaan Lahdessa tiskipöydästä alkoi kuulua musiikkia hapettuneen niitin toimiessa ilmaisimena.

[Konsta]

No huh huh 
Kiitos linkistä.
Porin lyhytaaltoasemakin Lahden lisäksi on historiaa (se uudempi) kuten Helsinki 1 ja Helsinki 2 keskiaalloilla toimineet asemat, jotka kuuluivat hyvin pelkällä ferriittiantennillakin.
Olen ajatellut ettei antennitekniikasta olla enään niin kiinnostuneita, koska nykyisilläkin ratkaisuilla tullaan hyvin toimeen tavallisen arjen keskellä.
Voi olla vääräkin käsitys.
DX-kuuntelu on myös lähellä sydäntä.
Bandien avautuminen nopeasti voi olla välillä aivan uskomatonta. 

[pähkäilijä]

Otan pariston kuvaamaan tilannetta, jos paristoa pyörittää niinkuin se pyörisi pöydällä, silloin + napa osoittaa samaan suuntaan, samoin - napa. Edelleen, jos paristo liikkuu kylki edellä niin silloinhan molemmat toteutuu, poolit pysyy paikallaan ja koko paketti pyörii sillä kierrosluvulla jonka se on saanut erkautuessaan.

Vai niin. Entäpä jos spinin suunta on sama kuin pariston etenemissuunta

Siihen tarjosin kvantittunutta pyörimistä jossa mittaaja saa vain 180 asteen jaolla tuloksia jotta polarisaatio säilyisi. Mutta kaikki on hapuilua...