Mitä tarkoitat? Fotoni etenee siihen suuntaa, johon se emittoituu lähteestään. Samoin etenee klassinen sähkömagneettinen aalto, jonka E- ja B-komponentit eivät ole eri suuntiin sojottavia tikkuja. Ne ovat kenttävoimakuuden komponentteja, mutta reaalimaalimassa eivät 'työnny' mihinkään suuntaan, ja niillä ei ole pituutta kuten tikuilla tai muilla puu-, muovi tai metalliesineillä.
Tarkoitan kiihdytysrataa, jos se menee etelään, niin emissio tapahtuu länteen ja itään hiukan donitsia muistuttavassa kuviossa, se dipoliantennin kuva näytti emission suunnan.QS kirjoitti: ↑18.2.2026, 14:13Mitä tarkoitat? Fotoni etenee siihen suuntaa, johon se emittoituu lähteestään. Samoin etenee klassinen sähkömagneettinen aalto, jonka E- ja B-komponentit eivät ole eri suuntiin sojottavia tikkuja. Ne ovat kenttävoimakuuden komponentteja, mutta reaalimaalimassa eivät 'työnny' mihinkään suuntaan, ja niillä ei ole pituutta kuten tikuilla tai muilla puu-, muovi tai metalliesineillä.
Mutta jos tavallinen ihminen pelaa biljardia, hän ei saa millään palloa kimpoamaan takaviistoon (paitsi seinän avulla) ja siksi ihmettelee emission tapahtumaa. Juuri tämä luonnon ominaisuus on arvoitus, tai ehkä joku sen tietää mutta en ole kuullut selitystä. Vielä ihmeelisempää on suunnaton nopeus, kuinka permittiivisyydestä ja permeabiliteetista saa sellaisen nopeuden?
Olen ajatellut että E- ja B-komponentit on jonossa, vain aallon kuvaaja näyttää niinkuin olisivat siksakkia. Mutta siis ovat jonossa ja B:n magneettiset navat lienee vastakkaiset aallonhuipulla ja -pohjassa. Vai onko niiden napaisuus sama molemmissa?
Okei, ymmärsin kysymyksen väärin.pähkäilijä kirjoitti: ↑18.2.2026, 16:12Tarkoitan kiihdytysrataa, jos se menee etelään, niin emissio tapahtuu länteen ja itään hiukan donitsia muistuttavassa kuviossa, se dipoliantennin kuva näytti emission suunnan.
Sivusuuntaisuus on mielestäni loogista. Jos ajattelet paikallaan olevan varauksen, niin sen staattisen sähkökentän viivojen lähde on varauksen kohdalla, ja viivat etääntyvät varauksesta pois päin. Kun varausta heilutetaan edes takaisin esim z-akselin suunnassa, tulee kenttäviivoihin kiihtyvyyden suuntainen muutos. Näistä muodostuu sähkömagneettinen aalto.
Tässä animaatiossa nopeusliukuria voi liikuttaa edes takaisin, jonka seurauksena muodostuu aalto, joka on poikittain kiihtyvyyteen nähden: https://www.compadre.org/osp/EJSS/4126/154.htm
Ai niin, olin nähnyt tämän ennenkin mutta nyt vasta tajuan että rintama joka syntyy etäämmälle on se aalto. Joku nero on tuon idean hahmottanut. Olen aiemmin luullut että suorat viivat säilyy melko suorina äärettömyyteen ja ne kantaa aaltoenergiaa mutta näköjään ne kääntyykin kehän suuntaisiksi! Eli 90 astetta kääntyvät.
Yksi kaveri astronetissä sanoi että aalto menee pienessä putkessa, tämä ei todellakaan päde jos rintama leviää valovuosien levyiseksi.
Yksi kaveri astronetissä sanoi että aalto menee pienessä putkessa, tämä ei todellakaan päde jos rintama leviää valovuosien levyiseksi.
Compadre animaatio on silmiä avaava. Vaikka en ymmärrä viivojen tarkoitusta, siis mikä on niiden nimike, ne näyttävät kuinka sm-aalto syntyy. Ehkä viivat on vaan pistejonoja joiden jokainen piste on laskettu tarkasti teorian pohjalta?
Mutta pistejonot ei kuitenkaan paljasta E- ja B-kenttiä, ne taitaa olla piilossa. Kuitenkin kentät on aaltorintamassa olemassa. Kun aaltorintama etenee, sen rintamalinja pitenee kuin pyörän renkaan ympärysmitta, lasten rengas 14" kun kasvaa aikuisten 28" niin kasvu on 2x. Tämä 2x tarkoittaa aaltorintamassa amplitudin putoamista puoleen (käsittääkseni). Sama ilmiö on kuminauhassa, kun sen venyttää 2x, poikkipinta-ala puolittuu.
Lisävaikeus kuitenkin tulee 3-ulotteisesta tilanteesta, Compadressahan kuva on taso. 3-ulotteisuudessa rintama olisi syvyyssuunnassa myös olemassa. Kuinka E- ja B-kentät sopii olemaan syvyyssuunnassa? Kun kentät syntyy vaikka elektronin ympärille, onko ne sattumanvaraisessa paikassa vai määrätyssä paikassa? Eli jos käytetään elektronin tilalla palloa joka kiihtyy "pohjoisnavan" suuntaan niin ekvaattori voidaan jakaa kuinka pienellä jaolla tahansa. Jos jako on 360 (astetta) niin 1 asteen jaolle voisi ehdottaa 360kpl E- ja B-kenttiä. Näin syvyyssuunta olisi myös huomioitu.
Mutta pistejonot ei kuitenkaan paljasta E- ja B-kenttiä, ne taitaa olla piilossa. Kuitenkin kentät on aaltorintamassa olemassa. Kun aaltorintama etenee, sen rintamalinja pitenee kuin pyörän renkaan ympärysmitta, lasten rengas 14" kun kasvaa aikuisten 28" niin kasvu on 2x. Tämä 2x tarkoittaa aaltorintamassa amplitudin putoamista puoleen (käsittääkseni). Sama ilmiö on kuminauhassa, kun sen venyttää 2x, poikkipinta-ala puolittuu.
Lisävaikeus kuitenkin tulee 3-ulotteisesta tilanteesta, Compadressahan kuva on taso. 3-ulotteisuudessa rintama olisi syvyyssuunnassa myös olemassa. Kuinka E- ja B-kentät sopii olemaan syvyyssuunnassa? Kun kentät syntyy vaikka elektronin ympärille, onko ne sattumanvaraisessa paikassa vai määrätyssä paikassa? Eli jos käytetään elektronin tilalla palloa joka kiihtyy "pohjoisnavan" suuntaan niin ekvaattori voidaan jakaa kuinka pienellä jaolla tahansa. Jos jako on 360 (astetta) niin 1 asteen jaolle voisi ehdottaa 360kpl E- ja B-kenttiä. Näin syvyyssuunta olisi myös huomioitu.
Viivan pisteiden tangenttivektori näyttää sähkökentän, eli siis \(\vec E\)-kentän suunnan.pähkäilijä kirjoitti: ↑21.2.2026, 22:03Vaikka en ymmärrä viivojen tarkoitusta, siis mikä on niiden nimike, ne näyttävät kuinka sm-aalto syntyy.
\(\vec E\):n suunta on animaatiossa pystysuunta (z-akseli) niissä kohdissa, jotka ovat värähtelevästä varauksesta suoraan oikealle tai vasemmalle. Ja tämä sama tilanne 360 asetetta ympäri värähtelevää varausta tai dipolia.pähkäilijä kirjoitti: ↑21.2.2026, 22:033-ulotteisuudessa rintama olisi syvyyssuunnassa myös olemassa. Kuinka E- ja B-kentät sopii olemaan syvyyssuunnassa?
Kirjoitin asiasta aiemmin tässä https://tiede.info/viewtopic.php?p=3052#p3052, jonka kaavassa näkyy elevaatiokulman(*) vaikutus \(\vec E\):n suuntaan. \(\vec B\) on aina kohtisuorassa sähkökenttään nähden.
Löytyi wikistä tarkempi animaatio, jossa \(\vec E\)-komponentti ja sen suunta näkyy nuolena:
===
(*) En tiedä miksi olen kirjoittanut tuohon viestiin "Elevaatiokulma \(\theta\) määritellään z-akselin ja xy-tason väliseksi kulmaksi", mutta olen kai tarkoittanut, että piste z-akselilla tarkoittaa, että \(\theta = 0\) ja piste xy-tasossa tarkoittaa, että \(\theta = 90^\circ\).
Compadressa ja Wikissä on se ero että C:ssä on 1 varaus mutta W:ssä on 2. C:ssä voi tulkita että sen tuottama aalto olisi ikäänkuin A. sipuli kerroksineen tai sitten B. sipuli jossa on appelsiinin lohkot. Eli B:ssä olisi sekä kerrokset että lohkot jotka luonto olisi jostain syystä lohkonut.
Jos A. on oikea tulkinta niin sipulin kerrokseen tullut absorbtio alentaisi vastakkaisellakin puolella amplitudia. Tämä olisi erikoinen asia kun kerroksen ympärysmitta olisi valovuosia, siis putoaisiko amplitudi välittömästi valovuosien päässä?
Jos B. on oikea tulkinta niin amplitudin putoaminen ei olisi lohkon sisällä yhtä pitkän matkan sisällä mutta kuitenkin sama erikoisuus olisi siinäkin, jos amplitudi romahtaisi ylivalonnopeudella.
Jos A. on oikea tulkinta niin sipulin kerrokseen tullut absorbtio alentaisi vastakkaisellakin puolella amplitudia. Tämä olisi erikoinen asia kun kerroksen ympärysmitta olisi valovuosia, siis putoaisiko amplitudi välittömästi valovuosien päässä?
Jos B. on oikea tulkinta niin amplitudin putoaminen ei olisi lohkon sisällä yhtä pitkän matkan sisällä mutta kuitenkin sama erikoisuus olisi siinäkin, jos amplitudi romahtaisi ylivalonnopeudella.
Joo, wikin animaatiossa on dipoliantenni, mutta sama kuvio syntyy (teoreettisesti) myös siten, että vastakkaiset varaukset värähtelevät origon molemmin puolin z-akselin suunnassa. Animaation kenttäviivat tavallaan 'irtoavat' dipolista hetkellä, jolloin värähtelevät varaukset 'koskettavat toisiaan' origossa, ja niiden etäisyys on (teoreettisesti) nolla.
E- ja B-kentät erottuvat paremmin staattisesta kuvasta:
Tässä on sellainen yksityiskohta, että animaatiossa ja kuvassa on niin sanottu near-field (lähikenttä), joita kutsutaan myös \(1/r^3\)-termiksi. Vähän kauempana kenttä on inermediate, tai \(1/r^2\) -termi.
Taannoin kirjoittamani radiation zonen kaava E-kentälle on \(1/r\) -termi, joka tarkoittaa kaukana dipolista etenevää lähes tasoaallon kaltaista sm-aaltoa. Radiation zone -etäisyydellä E ja B ovat kohtisuorassa. Mutta near-field etäisyydellä eivät välttämättä ole.
Lähikentän \(1/r^3\) -termi (tai termit) ovat varsin epätriviaaleja, ja niistä seuraa tuo "silmukka", jonka E-kenttä muodostaa. Silmukan muodostumiseen vaikuttaa säteen suuntainen komponentti \(E_r\) ja polaarikulman suuntainen komponentti \(E_\theta\).
Löysin near-field E-kentän lausekkeen, joka tässä huvin ja viihteen vuoksi
\(\displaystyle \mathbf{E}(\mathbf r,t) =\frac{1}{4\pi\varepsilon_0}
\left[ \frac{1}{r^3}\Big( 3 \hat{\mathbf r}( \hat{\mathbf r} \cdot \mathbf p) - \mathbf p \Big)
+
\frac{1}{c r^2} \Big( 3\hat{\mathbf r}( \hat{\mathbf r} \cdot \dot{\mathbf p} ) - \dot{\mathbf p}\Big)
+
\frac{1}{c^2 r} \hat{\mathbf r} \times \big( \hat{\mathbf r} \times \ddot{\mathbf p} \big) \right]\)
Tuo \(\mathbf p\) on aikariippuva dipolimomenttivektori. Lausekkeesta saa työstettyä näkyviin silmukan muodostumisen, mutta tarkemman tulkinnan jätän sähkömagian harrastajille
E- ja B-kentät erottuvat paremmin staattisesta kuvasta:
Tässä on sellainen yksityiskohta, että animaatiossa ja kuvassa on niin sanottu near-field (lähikenttä), joita kutsutaan myös \(1/r^3\)-termiksi. Vähän kauempana kenttä on inermediate, tai \(1/r^2\) -termi.
Taannoin kirjoittamani radiation zonen kaava E-kentälle on \(1/r\) -termi, joka tarkoittaa kaukana dipolista etenevää lähes tasoaallon kaltaista sm-aaltoa. Radiation zone -etäisyydellä E ja B ovat kohtisuorassa. Mutta near-field etäisyydellä eivät välttämättä ole.
Lähikentän \(1/r^3\) -termi (tai termit) ovat varsin epätriviaaleja, ja niistä seuraa tuo "silmukka", jonka E-kenttä muodostaa. Silmukan muodostumiseen vaikuttaa säteen suuntainen komponentti \(E_r\) ja polaarikulman suuntainen komponentti \(E_\theta\).
Löysin near-field E-kentän lausekkeen, joka tässä huvin ja viihteen vuoksi
\(\displaystyle \mathbf{E}(\mathbf r,t) =\frac{1}{4\pi\varepsilon_0}
\left[ \frac{1}{r^3}\Big( 3 \hat{\mathbf r}( \hat{\mathbf r} \cdot \mathbf p) - \mathbf p \Big)
+
\frac{1}{c r^2} \Big( 3\hat{\mathbf r}( \hat{\mathbf r} \cdot \dot{\mathbf p} ) - \dot{\mathbf p}\Big)
+
\frac{1}{c^2 r} \hat{\mathbf r} \times \big( \hat{\mathbf r} \times \ddot{\mathbf p} \big) \right]\)
Tuo \(\mathbf p\) on aikariippuva dipolimomenttivektori. Lausekkeesta saa työstettyä näkyviin silmukan muodostumisen, mutta tarkemman tulkinnan jätän sähkömagian harrastajille
Kuvassa siniset silmukat kertoo voimakkuudesta, tummansininen on voimakkain? Punaiset B nuolet vissiin kertoo että magneettikentän napaisuus vaihtuu kun varauksen kiihdytyssuunta vaihtuu. Eli miinus puskee elektronia ja plussa vetää. Kun tällainen absorbtio tapahtuu, silmukka menettää energiaa. Mutta naapurisilmukka jatkaa entisessä voimassaan.
Kyllä, näin mielestäni on. Kun tarkastellaan pisteittäin suoraa (x-akselia), joka on siis vaakasuora viiva dipolista oikealle/vasemmalle, niin tummilla alueilla E-kentän amplitudi on suurin, ja valkoisilla alueilla E on nolla. Kyseessä on aalto, joka etenee x-akselin suuntaisesti.pähkäilijä kirjoitti: ↑24.2.2026, 23:19Kuvassa siniset silmukat kertoo voimakkuudesta, tummansininen on voimakkain?
Kyllä, punaiset nuolet kuvaavat B-komponentin suuntaa. Kun seurataan x-akselia, niin E- ja B-kentät muodostavat sm-aallon. Kaukana dipolista E ja B ovat lähes täysin kohtisuorassa.pähkäilijä kirjoitti: ↑24.2.2026, 23:19Punaiset B nuolet vissiin kertoo että magneettikentän napaisuus