Sähkömagneettisen aallon olemus

Vastaa Viestiin
E
Eusa
Viestit: 355

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja Eusa »

pähkäilijä kirjoitti: 23 Maalis 2025, 23:11
Yksinkertainen kysymys:
Miksi aallonvaihe kääntyy laskuun nousun jälkeen?
Olisiko yksinkertainen vastaus, ettei silloin kyseessä olisikaan kunnollinen aalto?

Gravitaatio-, tai oikeammin massakentän päivitykset ovat useinkin puoliaaltoja, jossa etenee vain aallon "puolikas". Kun massajakauma siirtyy kokonaisuutena sitä dominoivan kentän muodon suhteen ilman värähtelyä, päivitys etenee "sortuvana" rintamana. Tosin tällaiset rintamat ovat puoliaaltoina hyvin pitkäaaltoisia - vasta, jos tuntuva massa saapuu relativistisella vauhdilla vielä tuntuvampaan kenttämuotoon, voisi rintamaa ehkä tunnistaa jollain mittalaitteella.

Esim. Maata kiertävä Kuu tuottaa n. valokuukauden pituisia massa-aaltoja, joiden yksisuuntaisen potentiaalimuutosvaiheen voimme lukea yhdessä pyörimisten kanssa vuorovesi-ilmiöstä. Mutta tuossakin aallossa on nousu- ja laskuvaiheet. Tietty se on myös quadrupoliaalto eli komponentteja on aidosti tilassa kahdessa vapausasteessa toisin kuin dipoliaalloilla.

Jossain galaksien toisiinsa sulautumisessa, jos ydinalueet vielä kunnolla rysähtää jarruun, voisi tuollaista sortumarintamaa esiintyä suht puhtaanakin. Joka tapauksessa tuollaisissa mittakaavoissa potentiaalia pelkästään yhteen suuntaan muuttavat aaltotapahtumat ovat hyvin pitkäikäisiä, vaikka myöhemmin voisikin tulla vastaheilahdusta; mm. Bullet Cluster.
Hienorakennevakio vapausasteista: (1+2¹+3²+5³+1/2¹*3²/5³)⁻¹ = 137,036⁻¹
D
Disputator
Viestit: 238

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja Disputator »

Iltaa! Tässä onkin tänään tuskailtu signatuurien kanssa.
QS kirjoitti: 23 Maalis 2025, 20:48
...
Josta tuli mieleeni, että...
QS kirjoitti:
Kun nuo \(\alpha=\{0,1,2,3\}\) yhdistetään, saadaan yhtälöt
$$\begin{align*}
-\nabla \cdot \mathbf{E} &= 0\\
\nabla \times \mathbf{B} &= \partial_t \mathbf{E}
\end{align*}\tag{1}$$
missä ensimmäisestä (\(-\nabla \cdot \mathbf{E} = 0\)) en poista etumerkkiä, sillä yleisemmin tuon oikealla puolella on varaustiheys \(\rho > 0\).




 
Tässäkin on joku koira haudattuna. Oikealla puolella on piilossa joku etumerkkisopimus nelivirran määritelmälle \(J^\mu=(\rho, J^1,J^2,J^3)=(\rho, J_x,J_y,J_x)\) tai peräti alkeisvarauksen etumerkin määrittelylle. Mainittujen yhtälöiden epähomogeenisessa versiossa nelivirran indeksi on ylhäällä, jolloin \(\rho\) on positiivinen. Ainakin olen siinä uskossa ollut, että on positiivinen signatuurista riippumatta. Kun indeksin laskee, niin sitten \(J_\mu\):ssa on etumerkin vaihtoja signatuurista riippuen.

Nyt tuo kirjoittamani epähomogeeninen versio \(-\nabla \cdot \mathbf{E} = \rho\) on jotenkin väärän merkkinen. Joko varaustiheyden tai alkeisvarauksen etumerkki pitäisi muuttaa, jotta tuottaa normaalien etumerkksipimusten mukaisia sähkökenttiä.

Mutta kyllä tähän vielä selitys löytyy, kun ajan kanssa ihmettelee.
 
Mä laskin nyt vähän eri tavalla tuon kenttätensorin \(F\) eri signatuureissa, tavalla joka on ehkä luonnollisempi ja käyttää differentiaalimuotoja \(A\) ja \(F\).

Kuten tunnettua, skalaaripotentiaali \(\psi\) ja 3-vektori \(\mathbf{A}=(A^1,A^2,A^3)\) voidaan niputtaa yhteen 4-vektoriksi (notaatio hieman ontuu):

\(A^{\alpha}=(\psi,\mathbf{A})=(A^0,A^1,A^2,A^3)\)

Tämä ylläoleva esitys on (käsittääkseni) signatuurista riippumaton, siinä vain yhdistetään klassisen fysiikan otukset yhdeksi nelivektoriksi. Onko tuo sitten oikea (kontravariantti) 4-vektori eli muuttuuko se oikein Lorentz-muunnoksissa on toinen juttu, mutta uskotaan että se on.

Nyt jos halutaan 4-vektoria \(A^{\alpha}\) vastaava kovariantti\(A_{\alpha}\) , niin vastaus riippuu signatuurista.

Signatuurissa (1,-1,-1,-1) on \(A_{\alpha}=A_0\: dx^0+A_1\: dx^1+A_2\: dx^2+A_3\: dx^3=\psi\: dt-A^1\: dx^1-A^2\: dx^2-A^3\: dx^3\) eli komponenttimuodossa:

\(A_{\alpha}=(\psi,-A^1,-A^2,-A^3)\)

Signatuurissa (-1,1,1,1) on \(A_{\alpha}=A_0\: dx^0+A_1\: dx^1+A_2\: dx^2+A_3\: dx^3=-\psi\: dt+A^1\: dx^1+A^2\: dx^2+A^3\: dx^3\). Sama kompomenttimuodossa:

\(A_{\alpha}=(-\psi,A^1,A^2,A^3)\)

Huomataan että signatuurin vaihto muuttaa kovariantin vektorin komponentit vastaluvuiksi eli \(A_{\alpha}\to-A_{\alpha}\), notaatio ontuu tässäkin. Tämä pätee kai kaikille kontravariantin vektorin kovarianteille komponenteille.

Kenttätensori \(F\) tai (kovariantti) \(F_{\alpha\beta}\) (joka on 2-muoto) määritellään geometrisesti differentiaalioperaation d avulla \(F=dA\), tässä nyt \(A\) tarkoittaa kovarianttia vektoria \(A_{\alpha}\). Signatuurin muutos muuntaan 1-muodon \(A\) suureeksi \(-A\) jolloin myös \(F\) muuttuu suureeksi \(-F\), koska \(d(-A) =-dA=-F\). Siten kummassakin signatuurissa pätee yhtälö:

\(F_{\alpha\beta}=\partial_{\alpha} A_ {\beta}-\partial_{\beta} A_ {\alpha}\).

Vastaavasti signatuurin muutos muuttaa kenttätensorin \(F\) kontravariantin esityksen (ainakin Minkowskiavaruudessa, missä metriikka diagonaali):

\(F^{\alpha\beta}\to -F^{\alpha\beta}\).
QS kirjoitti:
Voihan möhnä. Tuossa kirjoittamassani on sekin ongelma, että tuo mitä laskin \(\partial_\beta F^{\alpha\beta}\) on eri kuin \(\partial_\alpha F^{\alpha\beta}\). Näille taitaa päteä \(\partial_\beta F^{\alpha\beta} = - \partial_\alpha F^{\alpha\beta}\). Kumpi on oikea?
Kumpikin on mielestäni oikea. Tämä oli sulta todella hyvin huomattu tuo summauksen indeksin vaihto. Se olisi multa jäännyt huomaamatta ja se näyttelee alla keskeistä osaa.

Finaali:

Otetaan Jacksonin signatuuri (1,-1-,-1,-1) ja otetaan kirjasta (sopivien yksikkömuunnosten jälkeen) se yhtälö:

\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=\mu_0 J^{\beta}\).

Nyt jos vaihdetaan signatuuri lennosta signatuuriksi (-1,1,1,1), jolloin ylläolevan perusteella \(F^{\alpha\beta}\to -F^{\alpha\beta}\) ja saadaan:

\(\partial_{\alpha} (-F^{\alpha\beta})=\mu_0 J^{\beta}\)
\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=\mu_0 (-J)^{\beta}\).

Nyt tullaan tähän huomaamaasi ristiritaiseen tilanteeseen.
QS kirjoitti:
Tässäkin on joku koira haudattuna. Oikealla puolella on piilossa joku etumerkkisopimus nelivirran määritelmälle \(J^\mu=(\rho, J^1,J^2,J^3)=(\rho, J_x,J_y,J_x)\) tai peräti alkeisvarauksen etumerkin määrittelylle. Mainittujen yhtälöiden epähomogeenisessa versiossa nelivirran indeksi on ylhäällä, jolloin \(\rho\) on positiivinen. Ainakin olen siinä uskossa ollut, että on positiivinen signatuurista riippumatta. Kun indeksin laskee, niin sitten \(J_\mu\):ssa on etumerkin vaihtoja signatuurista riippuen.
Tosiaankin näin näyttää käyvän tuon mun ylläolevan yhtälönkin mukaan, tuo \(\rho\) vaihtaa merkkiä!! WTF!

\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=\mu_0 (-J)^{\beta}\).

Mutta, tehdään se vaivihkainen summausindeksin vaihto, minkä jo huomasitkin yllä ylemmässä lainauksessa eli kikkaillaan antisymmetrisyydellä:

\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=-\partial_{\alpha} F^{\beta\alpha}
=\mu_0 (-J)^{\beta}\).

Noista kahdesta jälkimmäisestä saadaan miinusmerkit supistettua ja saadaan:

\(\partial_{\alpha} F^{\beta\alpha}=\mu_0 J^{\beta}\).

Tuo ylläoleva on juuri Griffithsin, signatuuri=(-1,1,1,1) antama yhtälö.

SIINÄ ON PIRULLISESTI JUURI TUO SUMMAUSINDEKSI ERI KOHDASSA KUIN JACKSONILLA!! Valinta, jonka merkitys selvisi mulle tänään, ainakin tämän signatuurihässäkän valossa.
SI Resurrection!
p
pähkäilijä
Viestit: 51

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja pähkäilijä »

Eusa kirjoitti: 24 Maalis 2025, 11:42
pähkäilijä kirjoitti: 23 Maalis 2025, 23:11
Yksinkertainen kysymys:
Miksi aallonvaihe kääntyy laskuun nousun jälkeen?
Olisiko yksinkertainen vastaus, ettei silloin kyseessä olisikaan kunnollinen aalto?

Gravitaatio-, tai oikeammin massakentän päivitykset ovat useinkin puoliaaltoja, jossa etenee vain aallon "puolikas". Kun massajakauma siirtyy kokonaisuutena sitä dominoivan kentän muodon suhteen ilman värähtelyä, päivitys etenee "sortuvana" rintamana. Tosin tällaiset rintamat ovat puoliaaltoina hyvin pitkäaaltoisia - vasta, jos tuntuva massa saapuu relativistisella vauhdilla vielä tuntuvampaan kenttämuotoon, voisi rintamaa ehkä tunnistaa jollain mittalaitteella.

Esim. Maata kiertävä Kuu tuottaa n. valokuukauden pituisia massa-aaltoja, joiden yksisuuntaisen potentiaalimuutosvaiheen voimme lukea yhdessä pyörimisten kanssa vuorovesi-ilmiöstä. Mutta tuossakin aallossa on nousu- ja laskuvaiheet. Tietty se on myös quadrupoliaalto eli komponentteja on aidosti tilassa kahdessa vapausasteessa toisin kuin dipoliaalloilla.

Jossain galaksien toisiinsa sulautumisessa, jos ydinalueet vielä kunnolla rysähtää jarruun, voisi tuollaista sortumarintamaa esiintyä suht puhtaanakin. Joka tapauksessa tuollaisissa mittakaavoissa potentiaalia pelkästään yhteen suuntaan muuttavat aaltotapahtumat ovat hyvin pitkäikäisiä, vaikka myöhemmin voisikin tulla vastaheilahdusta; mm. Bullet Cluster.
Kyse on värähtelystä joka tallentaa siihen investoidun energian, ikäänkuin akku. Kun esm elektronia kiihdytetään niin vastus jakautuu kahteen osaan 1) elektronin omamassa 2) varauksen tuottama kenttä minkä vastusenergia menee sm-akkuun. Ymmärtääkseni kentässä tapahtuu muutosprosessi joka purkautuu aaltomuodossa. Ja aalto sitten ylläpitää 100% hyötysuhteella siihen ladattua energiaa. Ja aallon rakenteeseen kätkeytyy värähtelykyky mikä on hämärän peitossa. Näin olen ymmärtänyt, ehkä olen väärässä..
K
Kontra
Viestit: 389

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja Kontra »

Esitin tuolla edellä kysymyksen, miksi sm-aalto ylipäänsä etenee? Vastaan siihen itse omana näkemyksenäni.

Satelliitti vaeltaa radallaan ilman minkäänlaista työntävää voimaa. Samalla tavalla sm-aalto ilman minkäänlaista työntävää voimaa vaeltaa häviöttömässä ympäristössä eteenpäin ns. inertiaalissa - ovathan massa ja energia ekvivalentteja tässäkin suhteessa.
Sm-aalto omassa koordinaatistossaan on toisiinsa kohtisuorassa olevien saman vaiheisten E- ja H-siniaallon muuttumaton "pötkö", joka on saanut nopeutensa antennin tai valolähteen antamalla potkulla. Kun se ei kohtaa mitään häviöllistä ympäristöä, sen intesiteetti laskee fotonien hajaantuessa. Hajaantuminen on vähäisempää kapeammalla tajuusspektrillä - Laser ääriesimerkki.
 
p
pähkäilijä
Viestit: 51

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja pähkäilijä »

Kontra kirjoitti: 25 Maalis 2025, 07:37
Esitin tuolla edellä kysymyksen, miksi sm-aalto ylipäänsä etenee? Vastaan siihen itse omana näkemyksenäni.

Satelliitti vaeltaa radallaan ilman minkäänlaista työntävää voimaa. Samalla tavalla sm-aalto ilman minkäänlaista työntävää voimaa vaeltaa häviöttömässä ympäristössä eteenpäin ns. inertiaalissa - ovathan massa ja energia ekvivalentteja tässäkin suhteessa.
Sm-aalto omassa koordinaatistossaan on toisiinsa kohtisuorassa olevien saman vaiheisten E- ja H-siniaallon muuttumaton "pötkö", joka on saanut nopeutensa antennin tai valolähteen antamalla potkulla. Kun se ei kohtaa mitään häviöllistä ympäristöä, sen intesiteetti laskee fotonien hajaantuessa. Hajaantuminen on vähäisempää kapeammalla tajuusspektrillä - Laser ääriesimerkki.
Kun aalto hidastuu lasissa ja jatkaa taas ilmassa, se kiihtyy takaisin norminopeuteen. Eli ei tarvita antennin tehoa jotta saavutetaan valon nopeus. Tässä c-nopeuden selitys:

c = 1/ sqrt(Enolla*Mnolla)

E nolla on tyhjiön permittiivisyys
M nolla on tyhjiön permeabiliteetti

E on epsilon (ilmoitan siksi kun näppäimistö ei taivu kreikkalaisiin aakkosiin)
M on myy

Enolla on (8,85419x10^-12Fm^-1)
Mnolla on (4piix10^-7Hm^-1)

F on Faradi
H on Henry
------------------
Ihmeellistä on että tyhjiön permittiivisyys ja permeabiliteetti selittää c nopeuden. Jopa "hyttysen" painoista elektronia on mahdotonta kiihdyttää c nopeuteen millään energialla mutta sm-säteily saavuttaa sen ilmaiseksi, paradoksaalista.
Muistaakseni permittiivisyys koskee magneettikenttää ja permeabiliteetti sähkökenttää.
Q
QS
Viestit: 560

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja QS »

Disputator kirjoitti: 24 Maalis 2025, 19:33
Iltaa! Tässä onkin tänään tuskailtu signatuurien kanssa.
QS kirjoitti: 23 Maalis 2025, 20:48
...
Josta tuli mieleeni, että...
QS kirjoitti:
Kun nuo \(\alpha=\{0,1,2,3\}\) yhdistetään, saadaan yhtälöt
$$\begin{align*}
-\nabla \cdot \mathbf{E} &= 0\\
\nabla \times \mathbf{B} &= \partial_t \mathbf{E}
\end{align*}\tag{1}$$
missä ensimmäisestä (\(-\nabla \cdot \mathbf{E} = 0\)) en poista etumerkkiä, sillä yleisemmin tuon oikealla puolella on varaustiheys \(\rho > 0\).
Tässäkin on joku koira haudattuna. Oikealla puolella on piilossa joku etumerkkisopimus nelivirran määritelmälle \(J^\mu=(\rho, J^1,J^2,J^3)=(\rho, J_x,J_y,J_x)\) tai peräti alkeisvarauksen etumerkin määrittelylle. Mainittujen yhtälöiden epähomogeenisessa versiossa nelivirran indeksi on ylhäällä, jolloin \(\rho\) on positiivinen. Ainakin olen siinä uskossa ollut, että on positiivinen signatuurista riippumatta. Kun indeksin laskee, niin sitten \(J_\mu\):ssa on etumerkin vaihtoja signatuurista riippuen.

Nyt tuo kirjoittamani epähomogeeninen versio \(-\nabla \cdot \mathbf{E} = \rho\) on jotenkin väärän merkkinen. Joko varaustiheyden tai alkeisvarauksen etumerkki pitäisi muuttaa, jotta tuottaa normaalien etumerkksipimusten mukaisia sähkökenttiä.

Mutta kyllä tähän vielä selitys löytyy, kun ajan kanssa ihmettelee.
Mä laskin nyt vähän eri tavalla tuon kenttätensorin \(F\) eri signatuureissa, tavalla joka on ehkä luonnollisempi ja käyttää differentiaalimuotoja \(A\) ja \(F\).

Kuten tunnettua, skalaaripotentiaali \(\psi\) ja 3-vektori \(\mathbf{A}=(A^1,A^2,A^3)\) voidaan niputtaa yhteen 4-vektoriksi (notaatio hieman ontuu):

\(A^{\alpha}=(\psi,\mathbf{A})=(A^0,A^1,A^2,A^3)\)

Tämä ylläoleva esitys on (käsittääkseni) signatuurista riippumaton, siinä vain yhdistetään klassisen fysiikan otukset yhdeksi nelivektoriksi. Onko tuo sitten oikea (kontravariantti) 4-vektori eli muuttuuko se oikein Lorentz-muunnoksissa on toinen juttu, mutta uskotaan että se on.
No niin, sotkuhan alkaa selvitä.

Kyllä, ja tuo \(A^\alpha\):n kontravariantti määritelmä on munkin mielestä signatuurista riippumaton. Uskotaan tässä kohti, että muuntuu oikein, sillä tästä muodostettu \(F^{\alpha\beta}\) muuntuu siten, että sähkömagnetismi toimii joka tilanteessa jne.
Disputator kirjoitti: 24 Maalis 2025, 19:33

Nyt jos halutaan 4-vektoria \(A^{\alpha}\) vastaava kovariantti\(A_{\alpha}\) , niin vastaus riippuu signatuurista.

Signatuurissa (1,-1,-1,-1) on \(A_{\alpha}=A_0\: dx^0+A_1\: dx^1+A_2\: dx^2+A_3\: dx^3=\psi\: dt-A^1\: dx^1-A^2\: dx^2-A^3\: dx^3\) eli komponenttimuodossa:

\(A_{\alpha}=(\psi,-A^1,-A^2,-A^3)\)

Signatuurissa (-1,1,1,1) on \(A_{\alpha}=A_0\: dx^0+A_1\: dx^1+A_2\: dx^2+A_3\: dx^3=-\psi\: dt+A^1\: dx^1+A^2\: dx^2+A^3\: dx^3\). Sama kompomenttimuodossa:

\(A_{\alpha}=(-\psi,A^1,A^2,A^3)\)

Huomataan että signatuurin vaihto muuttaa kovariantin vektorin komponentit vastaluvuiksi eli \(A_{\alpha}\to-A_{\alpha}\), notaatio ontuu tässäkin. Tämä pätee kai kaikille kontravariantin vektorin kovarianteille komponenteille.
Jes, näin se menee signatuurista riippuen.
Disputator kirjoitti: 24 Maalis 2025, 19:33

Kenttätensori \(F\) tai (kovariantti) \(F_{\alpha\beta}\) (joka on 2-muoto) määritellään geometrisesti differentiaalioperaation d avulla \(F=dA\), tässä nyt \(A\) tarkoittaa kovarianttia vektoria \(A_{\alpha}\).
Totta, \(k\)-muotoon \(A\) kohdistettu ulkoinen derivaatta \(d\) muuttaa sen \((k+1)\)-muodoksi \(F\). Näin ollen \(A\) on koordinaatistoesityksenä tosiaankin kovariantti 1-muoto \(A_\mu\), ja F on 2-muoto eli siis (0,2)-tensori \(F_{\alpha\beta}\).
Disputator kirjoitti: 24 Maalis 2025, 19:33
Signatuurin muutos muuntaan 1-muodon \(A\) suureeksi \(-A\) jolloin myös \(F\) muuttuu suureeksi \(-F\), koska \(d(-A) =-dA=-F\). Siten kummassakin signatuurissa pätee yhtälö:

\(F_{\alpha\beta}=\partial_{\alpha} A_ {\beta}-\partial_{\beta} A_ {\alpha}\).

Vastaavasti signatuurin muutos muuttaa kenttätensorin \(F\) kontravariantin esityksen (ainakin Minkowskiavaruudessa, missä metriikka diagonaali):

\(F^{\alpha\beta}\to -F^{\alpha\beta}\).




 
Upean elegantti perustelu sille, että signatuuri vaihto vaihtaa sähkömagneettisen tensorin etumerkin!
Disputator kirjoitti: 24 Maalis 2025, 19:33
QS kirjoitti:
Voihan möhnä. Tuossa kirjoittamassani on sekin ongelma, että tuo mitä laskin \(\partial_\beta F^{\alpha\beta}\) on eri kuin \(\partial_\alpha F^{\alpha\beta}\). Näille taitaa päteä \(\partial_\beta F^{\alpha\beta} = - \partial_\alpha F^{\alpha\beta}\). Kumpi on oikea?
Kumpikin on mielestäni oikea. Tämä oli sulta todella hyvin huomattu tuo summauksen indeksin vaihto. Se olisi multa jäännyt huomaamatta ja se näyttelee alla keskeistä osaa.

Finaali:

Otetaan Jacksonin signatuuri (1,-1-,-1,-1) ja otetaan kirjasta (sopivien yksikkömuunnosten jälkeen) se yhtälö:

\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=\mu_0 J^{\beta}\).

Nyt jos vaihdetaan signatuuri lennosta signatuuriksi (-1,1,1,1), jolloin ylläolevan perusteella \(F^{\alpha\beta}\to -F^{\alpha\beta}\) ja saadaan:

\(\partial_{\alpha} (-F^{\alpha\beta})=\mu_0 J^{\beta}\)
\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=\mu_0 (-J)^{\beta}\).

Nyt tullaan tähän huomaamaasi ristiritaiseen tilanteeseen.
QS kirjoitti:
Tässäkin on joku koira haudattuna. Oikealla puolella on piilossa joku etumerkkisopimus nelivirran määritelmälle \(J^\mu=(\rho, J^1,J^2,J^3)=(\rho, J_x,J_y,J_x)\) tai peräti alkeisvarauksen etumerkin määrittelylle. Mainittujen yhtälöiden epähomogeenisessa versiossa nelivirran indeksi on ylhäällä, jolloin \(\rho\) on positiivinen. Ainakin olen siinä uskossa ollut, että on positiivinen signatuurista riippumatta. Kun indeksin laskee, niin sitten \(J_\mu\):ssa on etumerkin vaihtoja signatuurista riippuen.
Tosiaankin näin näyttää käyvän tuon mun ylläolevan yhtälönkin mukaan, tuo \(\rho\) vaihtaa merkkiä!! WTF!

\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=\mu_0 (-J)^{\beta}\).

Mutta, tehdään se vaivihkainen summausindeksin vaihto, minkä jo huomasitkin yllä ylemmässä lainauksessa eli kikkaillaan antisymmetrisyydellä:

\(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}=-\partial_{\alpha} F^{\beta\alpha}
=\mu_0 (-J)^{\beta}\).

Noista kahdesta jälkimmäisestä saadaan miinusmerkit supistettua ja saadaan:

\(\partial_{\alpha} F^{\beta\alpha}=\mu_0 J^{\beta}\).

Tuo ylläoleva on juuri Griffithsin, signatuuri=(-1,1,1,1) antama yhtälö.

SIINÄ ON PIRULLISESTI JUURI TUO SUMMAUSINDEKSI ERI KOHDASSA KUIN JACKSONILLA!! Valinta, jonka merkitys selvisi mulle tänään, ainakin tämän signatuurihässäkän valossa.
Tämä finaali oli se, joka jäi multa huomaamatta. Poimin nimittäin juurikin Griffithsistä, ja tietysti tarkemmin ajattelematta, hänen käyttämänsä epähomogeenisen yhtälön \(\partial_{\alpha} F^{\beta\alpha}=\mu_0 J^{\beta}\). Sitten sovelsin tuota yhtälöä signatuuriin (1,-1,-1,-1) ja sehän alkoi tuottaa heti täysin epästandardeja etumerkkejä.

Griffiths asettaa signatuurivalintansa takia vaivihkaa vasemmalle puolelle \(\partial_{\alpha} F^{\beta\alpha}\) sen sijaan, että käyttäisi tyypillisempää \(\partial_{\alpha} F^{\alpha\beta}\). Näin hän säilyttää standardit etumerkit nelivirran määritelmässä \(J^\beta = (\rho, J^1, J^2, J^2) = (\rho, \vec j)\).

Loistavasti löysit etumerkit. Mäkin jossain kohti pyöritin \(dA = F\), mutta en huomannut \(A\):n etumerkin ja signatuurin yhteyttä.
K
Kontra
Viestit: 389

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja Kontra »

pähkäilijä kirjoitti: 25 Maalis 2025, 12:05
Kontra kirjoitti: 25 Maalis 2025, 07:37
Esitin tuolla edellä kysymyksen, miksi sm-aalto ylipäänsä etenee? Vastaan siihen itse omana näkemyksenäni.

Satelliitti vaeltaa radallaan ilman minkäänlaista työntävää voimaa. Samalla tavalla sm-aalto ilman minkäänlaista työntävää voimaa vaeltaa häviöttömässä ympäristössä eteenpäin ns. inertiaalissa - ovathan massa ja energia ekvivalentteja tässäkin suhteessa.
Sm-aalto omassa koordinaatistossaan on toisiinsa kohtisuorassa olevien saman vaiheisten E- ja H-siniaallon muuttumaton "pötkö", joka on saanut nopeutensa antennin tai valolähteen antamalla potkulla. Kun se ei kohtaa mitään häviöllistä ympäristöä, sen intesiteetti laskee fotonien hajaantuessa. Hajaantuminen on vähäisempää kapeammalla tajuusspektrillä - Laser ääriesimerkki.
Kun aalto hidastuu lasissa ja jatkaa taas ilmassa, se kiihtyy takaisin norminopeuteen. Eli ei tarvita antennin tehoa jotta saavutetaan valon nopeus. Tässä c-nopeuden selitys:

c = 1/ sqrt(Enolla*Mnolla)

E nolla on tyhjiön permittiivisyys
M nolla on tyhjiön permeabiliteetti

E on epsilon (ilmoitan siksi kun näppäimistö ei taivu kreikkalaisiin aakkosiin)
M on myy

Enolla on (8,85419x10^-12Fm^-1)
Mnolla on (4piix10^-7Hm^-1)

F on Faradi
H on Henry
------------------
Ihmeellistä on että tyhjiön permittiivisyys ja permeabiliteetti selittää c nopeuden. Jopa "hyttysen" painoista elektronia on mahdotonta kiihdyttää c nopeuteen millään energialla mutta sm-säteily saavuttaa sen ilmaiseksi, paradoksaalista.
Muistaakseni permittiivisyys koskee magneettikenttää ja permeabiliteetti sähkökenttää.
Sanot: Kun aalto hidastuu lasissa ja jatkaa taas ilmassa, se kiihtyy takaisin norminopeuteen. Eli ei tarvita antennin tehoa jotta saavutetaan valon nopeus.

No menettää se aalto lasin läpäistessään hiukan energiaansa, mutta kun se sentään säilyttää taajuudessaan siitä valtaosan, se syntyy takaisin valonnopeuteen hiukan intensiteetiltään heikentyneenä. Kyllä se tarvitsee antennin tai valolähteen sille luovuttamaa energiaa, ei se muutoin sitä lasia läpäise, eikä jatka matkaansa.

Ei siinä aallolle mitään kiihdytystä tapahdu, (aalto ei ole kiinteä kappale, joka vaatisi kiihdytykseen energiaa), eikä valo menetä nopeuden nousuun energiaansa. Kun ajatellaan lasin pintaa aallon jättäessä sen esimerkiksi niin, että puolet aallosta on jo edennyt lasin pinnasta, ja toinen puoli on vielä pinnan sisäpuolella, aallon puolikkaat ovat jo eri pituiset, kun niillä on eri nopeus.  
Viimeksi muokannut Kontra, 25 Maalis 2025, 13:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Q
QS
Viestit: 560

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja QS »

Kontra kirjoitti: 25 Maalis 2025, 07:37
Esitin tuolla edellä kysymyksen, miksi sm-aalto ylipäänsä etenee?
Oikein isossa kuvassa ajateltuna samasta syystä kuin järveen pudotetun kiven muodostama aalto etenee järven pinnalla
p
pähkäilijä
Viestit: 51

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja pähkäilijä »

Kontra kirjoitti: 25 Maalis 2025, 12:43
pähkäilijä kirjoitti: 25 Maalis 2025, 12:05
Kontra kirjoitti: 25 Maalis 2025, 07:37
Esitin tuolla edellä kysymyksen, miksi sm-aalto ylipäänsä etenee? Vastaan siihen itse omana näkemyksenäni.

Satelliitti vaeltaa radallaan ilman minkäänlaista työntävää voimaa. Samalla tavalla sm-aalto ilman minkäänlaista työntävää voimaa vaeltaa häviöttömässä ympäristössä eteenpäin ns. inertiaalissa - ovathan massa ja energia ekvivalentteja tässäkin suhteessa.
Sm-aalto omassa koordinaatistossaan on toisiinsa kohtisuorassa olevien saman vaiheisten E- ja H-siniaallon muuttumaton "pötkö", joka on saanut nopeutensa antennin tai valolähteen antamalla potkulla. Kun se ei kohtaa mitään häviöllistä ympäristöä, sen intesiteetti laskee fotonien hajaantuessa. Hajaantuminen on vähäisempää kapeammalla tajuusspektrillä - Laser ääriesimerkki.
Kun aalto hidastuu lasissa ja jatkaa taas ilmassa, se kiihtyy takaisin norminopeuteen. Eli ei tarvita antennin tehoa jotta saavutetaan valon nopeus. Tässä c-nopeuden selitys:

c = 1/ sqrt(Enolla*Mnolla)

E nolla on tyhjiön permittiivisyys
M nolla on tyhjiön permeabiliteetti

E on epsilon (ilmoitan siksi kun näppäimistö ei taivu kreikkalaisiin aakkosiin)
M on myy

Enolla on (8,85419x10^-12Fm^-1)
Mnolla on (4piix10^-7Hm^-1)

F on Faradi
H on Henry
------------------
Ihmeellistä on että tyhjiön permittiivisyys ja permeabiliteetti selittää c nopeuden. Jopa "hyttysen" painoista elektronia on mahdotonta kiihdyttää c nopeuteen millään energialla mutta sm-säteily saavuttaa sen ilmaiseksi, paradoksaalista.
Muistaakseni permittiivisyys koskee magneettikenttää ja permeabiliteetti sähkökenttää.
Sanot: Kun aalto hidastuu lasissa ja jatkaa taas ilmassa, se kiihtyy takaisin norminopeuteen. Eli ei tarvita antennin tehoa jotta saavutetaan valon nopeus.

No menettää se aalto lasin läpäistessään hiukan energiaansa, mutta kun se sentään säilyttää taajuudessaan siitä valtaosan, se syntyy takaisin valonnopeuteen hiukan intensiteetiltään heikentyneenä. Kyllä se tarvitsee antennin tai valolähteen sille luovuttamaa energiaa, ei se muutoin sitä lasia läpäise, eikä jatka matkaansa.

Ei siinä aallolle mitään kiihdytystä tapahdu, (aalto ei ole kiinteä kappale, joka vaatisi kiihdytykseen energiaa), eikä valo menetä nopeuden nousuun energiaansa. Kun ajatellaan lasin pintaa aallon jättäessä sen esimerkiksi niin, että puolet aallosta on jo edennyt lasin pinnasta, ja toinen puoli on vielä pinnan sisäpuolella, aallon puolikkaat ovat jo eri pituiset, kun niillä on eri nopeus.
Korjaus edelliseen viestiini,
E on elektric ---> permittiivisyys
M on magnetic ---> permeabiliteetti

On ihmeellinen juttu valon kiihtyminen, sehän on järjenvastaista. Nimittäin se kiihtyy vinhasti vaikka olisi iso kuorma mukana. Otan esimerkin:

Kun massallinen elektroni kiihdytetään, se maksaa. Mutta kun massaenerginen aalto kiihdytetään, se ei maksa. Ihmeellistä on se että massa aaltomuodossa ei maksa mutta massa kiinteässä muodossa maksaa.

aaltomuoto = aallon energia
kiinteämuoto = esm elektroni

Kaavasta E = mc^2 seuraa että aaltomuoto ja kiinteämuoto on vaihtokelpoisia, esm elektroni voidaan muuttaa aalloksi ja aalto elektroniksi.

Mutta vain aaltomuodossa saadaan ilmainen kiihdytys c-nopeuteen, eikö ole ihmeellistä?
Q
QS
Viestit: 560

Re: Sähkömagneettisen aallon olemus

Viesti Kirjoittaja QS »

pähkäilijä kirjoitti: 25 Maalis 2025, 14:06
Kaavasta E = mc^2 seuraa että aaltomuoto ja kiinteämuoto on vaihtokelpoisia, esm elektroni voidaan muuttaa aalloksi ja aalto elektroniksi.

Mutta vain aaltomuodossa saadaan ilmainen kiihdytys c-nopeuteen, eikö ole ihmeellistä?
Eihän fotonin muodostuminen "ilmaista" ole. Kun esim pioni hajoaa kahdeksi fotoniksi, niin "hinta" on pioni. Pioni menetetään ja tilalle saadaan kaksi fotonia. Energia ja liikemäärä säilyy.
Vastaa Viestiin