Tästä Wikin jutusta saa eri kuvan:
--------------
Fyysikko G. I. Taylor teki 1909 kokeen, jolla todettiin sähkömagneettisen säteilyn dualistinen luonne. Siinä heikon valon annettiin kulkea valokuvauslevylle valonlähteen ja valokuvauslevyn välissä olleen läpinäkymättömän levyn kahden raon kautta. Sen sijaan, että valokuvauslevylle olisi muodostunut kaksi raitaa, siihen muodostuikin useista eri vahvuisista raidoista koostuva interferenssikuvio.[1] Tämä selitettiin ensin sillä, että fotonit interferoivat keskenään raoissa, mutta selitys osoitettiin vääräksi käyttämällä fotonilähdettä joka lähetti vain yhden fotonin kerrallaan; tämäkin koejärjestely tuotti samanlaisen interferenssikuvion.
--------------
En siis luota Wikiin kuin sen verran että se parhaimmassa tapauksessa saattaa olla oikeassa.
Kun yksi kerrallaan lähetys toistetaan monta kertaa, niin kaikkien yksittäisten lähetyksen jälkeen havaitaan interferenssikuvio. Yhdestä fotonista saadaan piste. Inteferenssikuvio muodostuu suuresta määrästä pisteitä.
Yhdenkin fotonin aalto interferoi, mutta se ei ole ole sama asia kuin kuvio. Interferenssi ja interferenssikuvio ovat kaksi eri sanaa, ja tarkoittavat kahta eri asiaa.
Toki osa kuviosta on eri asia kuin koko kuvio. Katsoin juuri luupilla sanomalehtipaperia, näkyi pistemäisyys, siis oli intelligent design, pisteet oli oikeassa kohdassa.
Täällä https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2 ... yoohje.pdf ilmoitetaan kaksoisrakojen välimatka, 0,3556mm.
Tästä Wikin jutusta saa eri kuvan:
--------------
Fyysikko G. I. Taylor teki 1909 kokeen, jolla todettiin sähkömagneettisen säteilyn dualistinen luonne. Siinä heikon valon annettiin kulkea valokuvauslevylle valonlähteen ja valokuvauslevyn välissä olleen läpinäkymättömän levyn kahden raon kautta. Sen sijaan, että valokuvauslevylle olisi muodostunut kaksi raitaa, siihen muodostuikin useista eri vahvuisista raidoista koostuva interferenssikuvio.[1] Tämä selitettiin ensin sillä, että fotonit interferoivat keskenään raoissa, mutta selitys osoitettiin vääräksi käyttämällä fotonilähdettä joka lähetti vain yhden fotonin kerrallaan; tämäkin koejärjestely tuotti samanlaisen interferenssikuvion.
--------------
En siis luota Wikiin kuin sen verran että se parhaimmassa tapauksessa saattaa olla oikeassa.
Kun yksi kerrallaan lähetys toistetaan monta kertaa, niin kaikkien yksittäisten lähetyksen jälkeen havaitaan interferenssikuvio. Yhdestä fotonista saadaan piste. Inteferenssikuvio muodostuu suuresta määrästä pisteitä.
Yhdenkin fotonin aalto interferoi, mutta se ei ole ole sama asia kuin kuvio. Interferenssi ja interferenssikuvio ovat kaksi eri sanaa, ja tarkoittavat kahta eri asiaa.
Toki osa kuviosta on eri asia kuin koko kuvio. Katsoin juuri luupilla sanomalehtipaperia, näkyi pistemäisyys, siis oli intelligent design, pisteet oli oikeassa kohdassa.
Täällä https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2 ... yoohje.pdf ilmoitetaan kaksoisrakojen välimatka, 0,3556mm.
Jep, kyllä. Kuvio mudostuu, kun yksittäisiä hiukkasia etenee raon läpi yksi kerrallaan. Jokaisen hiukkasen aalto interferoi itsensä kanssa, ja todennäköisyysjakauma on interferenssikuvion muotoa.
Sama pätee fotonille, mutta sen todennäköisyysaalto ei ole epärelativistisen kvanttimekaniikan aalto, vaan pitää käsitellä kvanttikenttäteorian keinoin. Tämä ei ole helppo tehtävä, ja en muista koskaan nähneeni kaksoisraon täydellistä käsittelyä kvanttikenttäteorialla.
Tästä Wikin jutusta saa eri kuvan:
--------------
Fyysikko G. I. Taylor teki 1909 kokeen, jolla todettiin sähkömagneettisen säteilyn dualistinen luonne. Siinä heikon valon annettiin kulkea valokuvauslevylle valonlähteen ja valokuvauslevyn välissä olleen läpinäkymättömän levyn kahden raon kautta. Sen sijaan, että valokuvauslevylle olisi muodostunut kaksi raitaa, siihen muodostuikin useista eri vahvuisista raidoista koostuva interferenssikuvio.[1] Tämä selitettiin ensin sillä, että fotonit interferoivat keskenään raoissa, mutta selitys osoitettiin vääräksi käyttämällä fotonilähdettä joka lähetti vain yhden fotonin kerrallaan; tämäkin koejärjestely tuotti samanlaisen interferenssikuvion.
--------------
En siis luota Wikiin kuin sen verran että se parhaimmassa tapauksessa saattaa olla oikeassa.
Kun yksi kerrallaan lähetys toistetaan monta kertaa, niin kaikkien yksittäisten lähetyksen jälkeen havaitaan interferenssikuvio. Yhdestä fotonista saadaan piste. Inteferenssikuvio muodostuu suuresta määrästä pisteitä.
Yhdenkin fotonin aalto interferoi, mutta se ei ole ole sama asia kuin kuvio. Interferenssi ja interferenssikuvio ovat kaksi eri sanaa, ja tarkoittavat kahta eri asiaa.
Toki osa kuviosta on eri asia kuin koko kuvio. Katsoin juuri luupilla sanomalehtipaperia, näkyi pistemäisyys, siis oli intelligent design, pisteet oli oikeassa kohdassa.
Täällä https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2 ... yoohje.pdf ilmoitetaan kaksoisrakojen välimatka, 0,3556mm.
Jep, kyllä. Kuvio mudostuu, kun yksittäisiä hiukkasia etenee raon läpi yksi kerrallaan. Jokaisen hiukkasen aalto interferoi itsensä kanssa, ja todennäköisyysjakauma on interferenssikuvion muotoa.
Sama pätee fotonille, mutta sen todennäköisyysaalto ei ole epärelativistisen kvanttimekaniikan aalto, vaan pitää käsitellä kvanttikenttäteorian keinoin. Tämä ei ole helppo tehtävä, ja en muista koskaan nähneeni kaksoisraon täydellistä käsittelyä kvanttikenttäteorialla.
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
No en tiedä mitä vikaa on, kun en ottanut kantaa minkään viallisuuteen ; D
Totesin, että en ole nähnyt kirjallisuudessa tai artikkeleissa kaksoisrako-kokeen kunnollista käsittelyä relativistisella kvanttikenttäteorialla. Varmasti mutkia suoraksi oikomalla käsittelyn saa tehtyä, mutta pystyn päättelemään ongelmia, joita siihen liittyisi. Ensimmäisenä se, että fotonille ei ole hyvin määriteltyä todennäköisyysaaltoa paikkaesityksessä. Tai toisin päin, pitäisi määritellä QFT:n keinoin x mikrometrin päässä toisistaan olevat raot, joka on systeeminä klassinen makroskooppinen kappale. Suorastaan Himalajan vuoriston kokoinen järkäle.
Fotonia voi käsitellä heuristisesti kuten epärelativistisen kvanttimekaniikan massahiukkasta, mutta käsittely ei ole täsmällinen ja täysin oikea. Tosin ei lopulta väliä. Newtonin painovoimakaan ei ole täsmällinen ja oikea, mutta riittävä monien asioiden kuvaamiseen.
Sen verran polkuintegraalista, että kenttäteorian polkuintegraali on operaattori-arvoisen kentän kaikkien konfiguraatioiden integraali. Tuolla ei ole järjellistä vastinetta fysikaalisessa avaruudessa, eikä siinä suoraan integroida hiukkasen polkua tai reittiä.
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
No en tiedä mitä vikaa on, kun en ottanut kantaa minkään viallisuuteen ; D
Totesin, että en ole nähnyt kirjallisuudessa tai artikkeleissa kaksoisrako-kokeen kunnollista käsittelyä relativistisella kvanttikenttäteorialla. Varmasti mutkia suoraksi oikomalla käsittelyn saa tehtyä, mutta pystyn päättelemään ongelmia, joita siihen liittyisi. Ensimmäisenä se, että fotonille ei ole hyvin määriteltyä todennäköisyysaaltoa paikkaesityksessä. Tai toisin päin, pitäisi määritellä QFT:n keinoin x mikrometrin päässä toisistaan olevat raot, joka on systeeminä klassinen makroskooppinen kappale. Suorastaan Himalajan vuoriston kokoinen järkäle.
Fotonia voi käsitellä heuristisesti kuten epärelativistisen kvanttimekaniikan massahiukkasta, mutta käsittely ei ole täsmällinen ja täysin oikea. Tosin ei lopulta väliä. Newtonin painovoimakaan ei ole täsmällinen ja oikea, mutta riittävä monien asioiden kuvaamiseen.
Sen verran polkuintegraalista, että kenttäteorian polkuintegraali on operaattori-arvoisen kentän kaikkien konfiguraatioiden integraali. Tuolla ei ole järjellistä vastinetta fysikaalisessa avaruudessa, eikä siinä suoraan integroida hiukkasen polkua tai reittiä.
Ok. Epäilin, että koet QED:n jotenkin vialliseksi, kun et näe siinä kunnollisesti käsiteltyä selitystä aaltoympäristön interferenssistä.
Tuosta alkaa parin videon läpikäynti, joka on mielestäni hyvinkin "rigorously" täsmällinen.
Yhdistelmä Feynmanin QED:ta ja Bohmin pilottiaaltoja antaa seisovan allokon, joka päivittyy energiaa siirtävin signaalein fysikaalisen ympäristön muutoksiin korreloiden - siinäpä se järjellinen fysikaalisen rakenteellisen ympäristön vastine.
Tuollaisessa mallissa ei ole kvanttitilojen mittausromahdusta, vaan mittalaite osallistuu rakenteelliseen ympäristöön omalla kontribuutiollaan. Myöskään superpositiota eli tulkintaa samankertaisista positioista ei tarvita eikä hiukkasten oikeasti tarvitse siirtyä "kaikkia polkuja pitkin". Lomittuminen saa selityksen, kun tuollaisen aallokon perimmäisenä kantoaaltona toimii pariteettirytminen vaihekierto, joka säilyttää kvanttitilojen pariteetit yli erillisyyksien.
Varmastikin nousee kysymys: onko tuollainen malli superdeterministinen? Vastaus on, ettei välttämättä, kun huomioidaan informaation avaruudelliset katveet, joiden avulla paikallinen rakenne voi toteuttaa "evolutiivista tietoisuutta" eli hiipivää valintaa tilastollisuuksien hyödyntämiseksi toivottuja variaatioita suosien.
Kuinka voi olla sekä hiukkanen että aalto rinnakkain? Tarkoitan kun aallossa on jo kaikki energia niin sitä ei riitä enää hiukkaselle.
Itse olen käsittänyt että hiukkanen on vain aallon meno "suppiloon", aallossa energia on järjestäytynyt luonnon asettamaan muotoon ja kun se absorboituu, energian järjestäytyminen salaperäisellä tavalla muuttuu. Ilmeisesti kukaan ei tiedä mitä "suppilossa" tapahtuu mutta lopputulos on esm varjostimella näkyvä jälki. Tai elektronin ponnahdus korkeammalle radalle.
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
No en tiedä mitä vikaa on, kun en ottanut kantaa minkään viallisuuteen ; D
Totesin, että en ole nähnyt kirjallisuudessa tai artikkeleissa kaksoisrako-kokeen kunnollista käsittelyä relativistisella kvanttikenttäteorialla. Varmasti mutkia suoraksi oikomalla käsittelyn saa tehtyä, mutta pystyn päättelemään ongelmia, joita siihen liittyisi. Ensimmäisenä se, että fotonille ei ole hyvin määriteltyä todennäköisyysaaltoa paikkaesityksessä. Tai toisin päin, pitäisi määritellä QFT:n keinoin x mikrometrin päässä toisistaan olevat raot, joka on systeeminä klassinen makroskooppinen kappale. Suorastaan Himalajan vuoriston kokoinen järkäle.
Fotonia voi käsitellä heuristisesti kuten epärelativistisen kvanttimekaniikan massahiukkasta, mutta käsittely ei ole täsmällinen ja täysin oikea. Tosin ei lopulta väliä. Newtonin painovoimakaan ei ole täsmällinen ja oikea, mutta riittävä monien asioiden kuvaamiseen.
Sen verran polkuintegraalista, että kenttäteorian polkuintegraali on operaattori-arvoisen kentän kaikkien konfiguraatioiden integraali. Tuolla ei ole järjellistä vastinetta fysikaalisessa avaruudessa, eikä siinä suoraan integroida hiukkasen polkua tai reittiä.
Ok. Epäilin, että koet QED:n jotenkin vialliseksi, kun et näe siinä kunnollisesti käsiteltyä selitystä aaltoympäristön interferenssistä.
...
Tuosta alkaa parin videon läpikäynti, joka on mielestäni hyvinkin "rigorously" täsmällinen.
En katsonut, mutta esikatselukuvasta näkee, että kyse kvanttimekaniikan polkuintegraali-formuloinnista.
Eusa: "Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?"
Kvanttikenttäteorian (eri asia kuin kvanttimekaniikka) polkuintegraalin mitta on kompleksinen operaattoriarvoinen kenttä, esimerkiksi \(\int \mathcal{D}\Phi\) ...., missä ei integoida \(dxdydz\) tai edes \(dt\). Kenttäteorian polkuintegraalit eivät ole hiukkasten kulkemia polkuja. Kvanttimekaniikassa voidaan joten kuten puhua hiukkasen mahdollisista poluista fysikaalisessa avaruudessa. Kvanttikenttäteoriassa tämä sanailu ja kuvailu ei enää mene noin.
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
No en tiedä mitä vikaa on, kun en ottanut kantaa minkään viallisuuteen ; D
Totesin, että en ole nähnyt kirjallisuudessa tai artikkeleissa kaksoisrako-kokeen kunnollista käsittelyä relativistisella kvanttikenttäteorialla. Varmasti mutkia suoraksi oikomalla käsittelyn saa tehtyä, mutta pystyn päättelemään ongelmia, joita siihen liittyisi. Ensimmäisenä se, että fotonille ei ole hyvin määriteltyä todennäköisyysaaltoa paikkaesityksessä. Tai toisin päin, pitäisi määritellä QFT:n keinoin x mikrometrin päässä toisistaan olevat raot, joka on systeeminä klassinen makroskooppinen kappale. Suorastaan Himalajan vuoriston kokoinen järkäle.
Fotonia voi käsitellä heuristisesti kuten epärelativistisen kvanttimekaniikan massahiukkasta, mutta käsittely ei ole täsmällinen ja täysin oikea. Tosin ei lopulta väliä. Newtonin painovoimakaan ei ole täsmällinen ja oikea, mutta riittävä monien asioiden kuvaamiseen.
Sen verran polkuintegraalista, että kenttäteorian polkuintegraali on operaattori-arvoisen kentän kaikkien konfiguraatioiden integraali. Tuolla ei ole järjellistä vastinetta fysikaalisessa avaruudessa, eikä siinä suoraan integroida hiukkasen polkua tai reittiä.
Ok. Epäilin, että koet QED:n jotenkin vialliseksi, kun et näe siinä kunnollisesti käsiteltyä selitystä aaltoympäristön interferenssistä.
...
Tuosta alkaa parin videon läpikäynti, joka on mielestäni hyvinkin "rigorously" täsmällinen.
En katsonut, mutta esikatselukuvasta näkee, että kyse kvanttimekaniikan polkuintegraali-formuloinnista.
Eusa: "Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?"
Kvanttikenttäteorian (eri asia kuin kvanttimekaniikka) polkuintegraalin mitta on kompleksinen operaattoriarvoinen kenttä, esimerkiksi \(\int \mathcal{D}\Phi\) ...., missä ei integoida \(dxdydz\) tai edes \(dt\). Kenttäteorian polkuintegraalit eivät ole hiukkasten kulkemia polkuja. Kvanttimekaniikassa voidaan joten kuten puhua hiukkasen mahdollisista poluista fysikaalisessa avaruudessa. Kvanttikenttäteoriassa tämä sanailu ja kuvailu ei enää mene noin.
Nyt sinä rajoitat kvanttikenttäteorian alaa katsannossasi. Kyllä QED antaa täsmälliset oikeat periaatteet. Miksi ei saisi ottaa rakenteellisen ympäristön mahdollisia polkuja fysikaalisesti? Ympäristömme on rakenteinen ja fysikaalinen. Vaikka tuollaista aaltoympäristöä ei voi mittaamalla suoraan todentaa, se kuitenkin antaa oikeat tulokset. Minulle oikeat tulokset antava malli ON fysikaalinen. Sama koskee kaarevaa aika-avaruutta - minulle se on nollageodeesisäikeiden fysikaalinen verkosto; se on itse asiassa ihan sama asia kuin tämä Bohmian QED -aallokko, sen geodeesigeometrinen osuus. Ei kvanttikentillä ja aika-avaruusgeometrialla ole mitään ristiriitaa.
Kannattaa ottaa ohjelmaan noita Andrew Dotsonin videoita - tässä möbiusnauhan aaltofunktion ominaisarvot, jotka näyttävät aaltoympäristön rytmisen pariteetin vaiheet:
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
No en tiedä mitä vikaa on, kun en ottanut kantaa minkään viallisuuteen ; D
Totesin, että en ole nähnyt kirjallisuudessa tai artikkeleissa kaksoisrako-kokeen kunnollista käsittelyä relativistisella kvanttikenttäteorialla. Varmasti mutkia suoraksi oikomalla käsittelyn saa tehtyä, mutta pystyn päättelemään ongelmia, joita siihen liittyisi. Ensimmäisenä se, että fotonille ei ole hyvin määriteltyä todennäköisyysaaltoa paikkaesityksessä. Tai toisin päin, pitäisi määritellä QFT:n keinoin x mikrometrin päässä toisistaan olevat raot, joka on systeeminä klassinen makroskooppinen kappale. Suorastaan Himalajan vuoriston kokoinen järkäle.
Fotonia voi käsitellä heuristisesti kuten epärelativistisen kvanttimekaniikan massahiukkasta, mutta käsittely ei ole täsmällinen ja täysin oikea. Tosin ei lopulta väliä. Newtonin painovoimakaan ei ole täsmällinen ja oikea, mutta riittävä monien asioiden kuvaamiseen.
Sen verran polkuintegraalista, että kenttäteorian polkuintegraali on operaattori-arvoisen kentän kaikkien konfiguraatioiden integraali. Tuolla ei ole järjellistä vastinetta fysikaalisessa avaruudessa, eikä siinä suoraan integroida hiukkasen polkua tai reittiä.
Ok. Epäilin, että koet QED:n jotenkin vialliseksi, kun et näe siinä kunnollisesti käsiteltyä selitystä aaltoympäristön interferenssistä.
...
Tuosta alkaa parin videon läpikäynti, joka on mielestäni hyvinkin "rigorously" täsmällinen.
En katsonut, mutta esikatselukuvasta näkee, että kyse kvanttimekaniikan polkuintegraali-formuloinnista.
Eusa: "Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?"
Kvanttikenttäteorian (eri asia kuin kvanttimekaniikka) polkuintegraalin mitta on kompleksinen operaattoriarvoinen kenttä, esimerkiksi \(\int \mathcal{D}\Phi\) ...., missä ei integoida \(dxdydz\) tai edes \(dt\). Kenttäteorian polkuintegraalit eivät ole hiukkasten kulkemia polkuja. Kvanttimekaniikassa voidaan joten kuten puhua hiukkasen mahdollisista poluista fysikaalisessa avaruudessa. Kvanttikenttäteoriassa tämä sanailu ja kuvailu ei enää mene noin.
Nyt sinä rajoitat kvanttikenttäteorian alaa katsannossasi. Kyllä QED antaa täsmälliset oikeat periaatteet.
Jos sulla tiedossa miten ne ”fotonikentän polkuintegraalien amplitudien yhteenlaskut interferoit” kaksoisraossa, niin anna tulla vaan. Katson laskusi mielenkiinnolla
Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?
No en tiedä mitä vikaa on, kun en ottanut kantaa minkään viallisuuteen ; D
Totesin, että en ole nähnyt kirjallisuudessa tai artikkeleissa kaksoisrako-kokeen kunnollista käsittelyä relativistisella kvanttikenttäteorialla. Varmasti mutkia suoraksi oikomalla käsittelyn saa tehtyä, mutta pystyn päättelemään ongelmia, joita siihen liittyisi. Ensimmäisenä se, että fotonille ei ole hyvin määriteltyä todennäköisyysaaltoa paikkaesityksessä. Tai toisin päin, pitäisi määritellä QFT:n keinoin x mikrometrin päässä toisistaan olevat raot, joka on systeeminä klassinen makroskooppinen kappale. Suorastaan Himalajan vuoriston kokoinen järkäle.
Fotonia voi käsitellä heuristisesti kuten epärelativistisen kvanttimekaniikan massahiukkasta, mutta käsittely ei ole täsmällinen ja täysin oikea. Tosin ei lopulta väliä. Newtonin painovoimakaan ei ole täsmällinen ja oikea, mutta riittävä monien asioiden kuvaamiseen.
Sen verran polkuintegraalista, että kenttäteorian polkuintegraali on operaattori-arvoisen kentän kaikkien konfiguraatioiden integraali. Tuolla ei ole järjellistä vastinetta fysikaalisessa avaruudessa, eikä siinä suoraan integroida hiukkasen polkua tai reittiä.
Ok. Epäilin, että koet QED:n jotenkin vialliseksi, kun et näe siinä kunnollisesti käsiteltyä selitystä aaltoympäristön interferenssistä.
...
Tuosta alkaa parin videon läpikäynti, joka on mielestäni hyvinkin "rigorously" täsmällinen.
En katsonut, mutta esikatselukuvasta näkee, että kyse kvanttimekaniikan polkuintegraali-formuloinnista.
Eusa: "Mitä vikaa on QED:n polkuintegraalien kompleksisten amplitudiyhteenlaskujen interferenssissä?"
Kvanttikenttäteorian (eri asia kuin kvanttimekaniikka) polkuintegraalin mitta on kompleksinen operaattoriarvoinen kenttä, esimerkiksi \(\int \mathcal{D}\Phi\) ...., missä ei integoida \(dxdydz\) tai edes \(dt\). Kenttäteorian polkuintegraalit eivät ole hiukkasten kulkemia polkuja. Kvanttimekaniikassa voidaan joten kuten puhua hiukkasen mahdollisista poluista fysikaalisessa avaruudessa. Kvanttikenttäteoriassa tämä sanailu ja kuvailu ei enää mene noin.
Nyt sinä rajoitat kvanttikenttäteorian alaa katsannossasi. Kyllä QED antaa täsmälliset oikeat periaatteet.
Jos sulla tiedossa miten ne ”fotonikentän polkuintegraalien amplitudien yhteenlaskut interferoit” kaksoisraossa, niin anna tulla vaan. Katson laskusi mielenkiinnolla
