Hyvin tää nukkenieminen vetää - oli asiat nyt kuinka faktaa hyvänsä.
Hienorakennevakio lukuteoriana vapausasteista: (1⁰+2¹+3²+5³+1/2¹×3²/5³-(3²×5³)⁻²)⁻¹ = 137,03599921⁻¹
Nieminen on hengenvaarassa puheidensa vuoksi. Yksi sadasta uskaltaa altistaa itsensä hengenvaaraan. Itsekin olen nimimerkin suojassa, silloin uskaltaa sanoa jotakin jyrkempää. Mutta Suomessa tosiaan on oudot tuulet valtamediassa, journalisteista suurin osa on kypsytetty samassa laitoksessa jossa tuulen suunta on islam myönteinen. Tämä on ristiriidassa luterilaisen Suomen kanssa, siis ainakin menneinä vuosikymmeninä luterilaisuus oli selvästi valtavirtaa. Nykyään alkaa rappeutua.
Jos tarkoitat että kaikki on perisyntisiä niin siinä mielessä ihminen on vajavainen. En tarkoita perisynnillä periytyvyyttä, että synti peritään vaan olosuhteet peritään, ne altistavat synnille. Joka tapauksessa hedelmistään puu tunnetaan. Jos Niemisen hedelmä on hyvä, se ainakin vahvistaa luottamusta.
Tarkoitin, ettei ole olemassa "puolueetonta tietoa" valmiina missään otettavaksi ja omaksuttavaksi. On vain hyödyllistä tietoa, jonka perusteella voi arvioida ennustettavasti mitä olisi tulossa.pähkäilijä kirjoitti: ↑30.10.2026, 20:16Jos tarkoitat että kaikki on perisyntisiä niin siinä mielessä ihminen on vajavainen. En tarkoita perisynnillä periytyvyyttä, että synti peritään vaan olosuhteet peritään, ne altistavat synnille. Joka tapauksessa hedelmistään puu tunnetaan. Jos Niemisen hedelmä on hyvä, se ainakin vahvistaa luottamusta.
Jos tarkoitetaankin "riippumatonta tietoa", se on nimenomaan muodostettava itse useasta erilaisesta tietolähteestä oman hyödyn hyväksi.
Hienorakennevakio lukuteoriana vapausasteista: (1⁰+2¹+3²+5³+1/2¹×3²/5³-(3²×5³)⁻²)⁻¹ = 137,03599921⁻¹
Mediat ja luterilaiset eivät lankea enää Israelin rahoittamiin massiivisiin disinformaatiokampanjoihin, kuten lankesivat 1940-1990 -luvuilla. Se aika on ohi, korttitalo on romahtanut. Vain marginaaliset ryhmät siellä täällä roikkuvat vielä kiinni ikivahoissa valetarinoissa.pähkäilijä kirjoitti: ↑30.10.2026, 15:28. Tämä on ristiriidassa luterilaisen Suomen kanssa, siis ainakin menneinä vuosikymmeninä luterilaisuus oli selvästi valtavirtaa.
"Kolmen vuoden ajan peitelty, maksullinen vaikuttamiskampanja on tuottanut yli puoli miljardia näyttökertaa äärioikeistolaiselle propagandalle 30 maassa, pääasiassa Euroopassa. Lokakuussa 2023 alkanut operaatio oli edelleen käynnissä lokakuussa 2026, jolloin mainontaa kohdennettiin yleisöille eri puolilla Eurooppaa ja Amerikkoja,"
https://thegreatreplacement.dysinfluence.com/report